About a Girl

And I told you to be fine.

2012-01-24T23:12:00.001+02:00

En jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa.

~~ei mulla muuta.~~

Life's a song.

2012-01-14T17:34:00.002+02:00

Viime kesästä asti suunnittelimme neljän kaverini kanssa lähtevämme Turkkiin ensi kesänä. yhdessä. Kaikesta suunnittelusta huolimatta asiat ovat nyt niin, että kolmella meistä on matka, ja kahdella ei. Miksikö ? Siksi, että minä ja se toinen matkaton saimme eilen kuulla niiden kolmen löytäneen kolmen hengen tarjousmatkan, ja nyt sitten varasivat sen. Eihän sillä ole mitään merkitystä, jos me kaksi ei edes tulla. Tokihan voimme ostaa kahden hengen matkan samaan hotelliin samaa aikaa, mutta jotenkin tuntuu, että erään/eräiden ihmisten toimesta meidät on jaettu kahteen eri matkaan. Muutenkin suunnitelmat äkkilähdöstä muuttuivat jotenkin matkan varrella.

Tiedän pettymykseni ja hylätyksitulemisen tunteideni olevan ehkä ylireagoituja ja turhia ja mitä lie, mutta siitä huolimatta tunnen niin. Ei ole ensimmäinen eikä toinen kerta ku näin tapahtuu. Tunnen jääväni ulkopuolelle, olevani epätoivottu ja turha. Ylimääräinen ja merkityksetön niille ihmisille. Kaikille. Kauan sitten haudatut "luulenetteisehaluaettätutustunnoihin" -ajatukset tuntuvat heränneen uudestaan ja jotenkin tuntuu, että joku ei halua minun olevan osa niiden pientä porukkaa.

Voin kuitenkin aina viettää laatuaikaa koulukirjojen ja -tehtävien kanssa. Niitä kun on taas loppumaton määrä odottamassa tekemistä ja lukemista. Kirjoitukset lähestyy ihan vähän liian kovaa tahtia ja ahdistukseni niistä alkaa jo nyt olla melko ylivoimasta. Varsinkin kielten rakennetehtävien kanssa ilmenevät ongelmat turhauttavat ja vievät viimeisetkin toivonrippeet edes melkein hyvistä arvosanoista. Hh.

Huomenna suunnittelin meneväni kuvailemaan jotain talvista. Katsotaan nyt, olisi ihan kiva. Uusi auto olisi myös ihan kiva. Joku sellainen jota voi käyttää myös talvella ilman, että joutuu raaputtamaan jäätä ikkunoista auton sisäpuolelta nähdäkseen ulos. Kesäautona kopperoni on vallan suloinen.

Valitettuani tämän kaiken tänne voisin käpertyä sänkyyni katsomaan Greyn anatomiaa tai jotain. Ahdistaa.:s

A spider web and it's me in the middle.

2012-01-08T19:26:00.003+02:00

Huomenna koittaa paluu kouluun. Olen tässä viimeiset pari tuntia yrittänyt löytää motivaatiota tehdä enkun yo-vihkoa, mutta jotenkin erinnäisten nettisivujen selaaminen tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta. Kohta alkaakin jo Idols joka on tietenkin katsottava ja Greyn anatomiatkin on vielä kesken.. Kaiken lisäksi olen onnistunut kehittämään itselleni flunssan jostain. Superkivaa ja täydellinen ajoitus -.- Huoh.

Etsin kyseistä biisiä ties kuinka kauan, koska satuin kuulemaan siitä pätkän enkä vain millään saanut päähäni mikä se on. Ärsyttävintä ikinä.

Hangover.

2012-01-02T03:04:00.000+02:00

2012. Vuosi alkoi sitten sellaisilla bileillä, ettei tee vähään aikaan mieli juhlia yhtään mitään. Katsotaan sitten synttäreiden aikaan reilun kuukauden päästä :D Voin sanoa, että lihakseni ovat sen verran kipeät että voisin kuvitella juosseeni maratonin viimeyönä. Lisäksi toisesta jalasta on iho rullalla ja toisessakin jalassa taisi jotain naarmuja olla. Oikeasti taisin vain kontata rappusissa ja sen sellaista.

Ensin juoksin kaikki lähialueen kaupat läpi etsimässä juotavaa ja syötävää, sitten pikaisen kotivisiitin jälkeen suuntasin takaisin M:n luo siivoamaan edellisen illan sotkuja ja laittautumaan edes melkein ihmisen näköiseksi. Pian sen jälkeen tulivatkin jo muutkin kaverit ja siitähän se sitten alkoikin Singstarin ja parin siiderin merkeissä.

Puolenyön aikaan menimme tapamme mukaisesti ulos kentälle ampumaan raketteja. Itse tosin tyydyin kiljumiseen ja karkuun juoksemiseen sekä tähtisädetikkujen polttamiseen. Kentältä mukaan tarttui lisää kavereita ja jossain vaiheessa keksimme taas Singstarin pelaamisen olevan hyvä idea. Sitä sitten jatkuikin sinne aamu seitsemään saakka :D Nukkumaan pääsin joskus kahdeksan aikaan.

Eihän näissäkään juhlissa voitu sitten välttyä pieneltä draamalta ja sekoilulta :DD Voi että. Muuten ilta oli kaikin puolin hupaisa ja ~~ikimuistoinen~~. Kuvamateriaalia illasta en julkaise, niin kelvotonta se on. Joka ikinen kuva. Mitä tästä taas opimmekaan..

Tämä päivä onkin sitten kulunut nukkuessa ja siivoillessa. Jäin auttamaan kämpän siivoamisessa, ja lopulta päädyin jäämään tänne yöksi. M meni kuitenkin jo ajat sitten nukkumaan, joten ajattelin että voisin ehkä päivitellä blogia tässä. Yhdeksän tunnin valveilla olon jälkeen kun ei kovasti tee mieli nukkua.

Toivon syvästi, että tämä vuosi olisi edeltäjäänsä parempi. Että vihdoin saisin asioille tehtyä jotakin, ja että ehkä vihdoin pääsisin pois kotoa. Ehkä minusta vihdoin kaiken uurastuksen jälkeen tulee ylioppilas, ja ehkä saan opiskelupaikan jostain. Ehkä pääsen matkustelemaan ja ehkä kaikki on muutenkin paremmin. Ehkä selviämme maailmanlopustakin, kuka tietää. (:

Nyt haluan vain buranaa ja sanoa hyvää uutta vuotta kaikille :) <3

You're my kryptonite.

2011-12-30T16:34:00.001+02:00

Kello on taas melkein neljä, enkä vieläkään ole päässyt sängystä ylös. Tai siis olenhan hereillä, mutta edelleen tässä istun sängyssä. Itseasiassa olen kaverillani, ja kaverini nukkuu tuolla jossain. En raaski herättää. Ei ole ensimmäinen kerta taas tällä lomalla, kun nukun koko päivän ja sitten hypin aamuyöhön asti hereillä. No, mitä pienistä, onhan sentään loma. Greyn anatomia on kaveri ja tietokone, tottakai. Yölliset kaupunkiajelut kuuluvat ohjelmaan myös. Mitäpä sitä muuta lomalla tekisi.

Joulu tosiaan oli ja meni. Lahjaksi sain suunnilleen sen mitä pyysinkin. Paras ja odotetuin lahja oli tottakai uusi putki kameraani <3 tykkään. Joudun toki jakamaan sen äitini kanssa, joka ei oikeastaan tajua kamerastaan yhtään mitään. Ei se kai väärin ole. Voisin tietenkin valittaa ihmisistä jotka haluavat ja saavat järkkärin koska pitäähän facebookkiin saada superhienoja teinipeilikuvia, mutten taida kuitenkaan. Coldplayn uusi levy kuului myös lempilahjoihini tänä vuonna. Niin hyvää musiikkia.

Ajattelin kirjoittaa jonkinlaisen yhteenvedon tästä vuodesta näin vuoden viimeisten päivien kunniaksi. Ihan lyhyesti vaan, ettette kyllästy kuoliaaksi. Muutamia kohokohtia vain. Ei tämä nyt oikeastaan niin ihmeellinen vuosi ollutkaan:

Tammikuussa parasta oli ehdottomasti kanarian matka perheeni ja kaverini kanssa. Mitään muuta ihmeellistä en siitä sitten muistakaan, onhan viime tammikuusta jo melkein vuosi, lol.

Helmikuun alussa täytin 18, joten tottakai se lasketaan helmikuun parhaaksi jutuksi. Toinen superkiva tapahtuma helmikuussa oli wanhojen tanssit <3 päivä prinsessana. Vapaa-aika kului aikalailla autokoulussa. Muistan ensimmäisen ajotuntini ehkä ikuisesti, haha :D pelotti.

Maaliskuussa sitten sain sen ajokortin. Sen jälkeen olenkin ominut perheemme toisen auton lähestulkoon omakseni. Rakastan autoilua. Muuta ihmeellistä ei sitten maaliskuussa tainnutkaan olla.

Huhtikuu taisi olla aika turha. Eipä facebooksitakaan löydy mitään erikoista huhtikuulta :D Ehkä en sitten tehnyt mitään.

Toukokuu alkoi vuoden pahimmalla ihmissuhdedraamalla, jonka unohtaminen olisi hyvin positiivista. Huoh. Jääkiekon MM-kultaa ei tietenkään pidä unohtaa, eikä tunnelmaa torilla sen jälkeisenä päivänä.

Kesäkuu ja loma <3 Vuoden ensimmäinen ripari, juhannus, hajonnut kamera ja yksin asuminen kotona vanhempien ollessa mökillä. Yksin oleminen johti myös siihen, että tajusin voivani olla syömättä kenenkään huomaamatta. Sitä sitten jatkuikin koko loppu kesä.

Heinäkuun paras viikonloppu, tai oikeastaan perjantai, kului Turussa. Ruisrock tietysti. Paramore, Hurts, Carpark North ja The Prodigy <3 Lisää aiheesta voi lukea täältä. Lisäksi heinäkuussa oli kesän toinen ripari, joka tosin päättyi vasta

elokuussa. Leirin lopussa tapahtui myös ensimmäiset puuttumiset syömisiini ja sen jälkeen asioiden selvittelyyn jne. Elokuussa alkoi myös koulu, yllätys. Abivuoden kiireet ja kirjoituksiin lukeminen.

Syyskuu kului ihan oikeasti opiskeltaessa. 28. päivä olikin jo ensimmäinen koitos yo-kokeen muodossa. Lopputuloksenhan kaikki jo tietää. Syyskuun ei-niin-kivoihin tapahtumiin lukeutuu mm. se leiri josta voi lukea jostain vanhemmasta postauksesta.

Lokakuussa järjestelin kavereilleni yllätyssynttäreitä jotka jopa oikeasti onnistuivat ! wow. Lisäksi oli lintsin valokarnevaali ja siinäpä se sitten taisikin olla.

Marraskuun paras idea oli traguksen ottaminen :D au.

Joulukuu oli aika jouluinen ja viimeiset viikot ennen joulua kulutin melko tehokkaasti kirkolla laulutreeneissä. Huhhuh. Opiskeleminenkin taisi jäädä vähän vähemmälle. Nyt vielä uuden vuoden bileet ja vuosi on paketissa ! Kiitos ja näkemiin.

lisään kuvat myöhemmin, nyt menen herättämään ton yhden unikeon. :)))

White Christmas.

2011-12-24T00:35:00.001+02:00

Hyvää joulua kaikille !

Way back into love.

2011-12-21T23:35:00.000+02:00

Lomalomalomaloma ! <3 Sitä piti vaan sanomani, että jotkut ihmiset saavat ajattelemaan asioita. Kadehdin ihmisiä jotka osaavat nauttia elämänsä joka hetkistä. Ihmisiä jotka eivät murehdi turhista ja käyttävät energiansa siihen. Ihmisiä jotka osaavat iloita ihan pienistäkin asioista, ja nähdä kaikessa jotain hyvää ja kaunista. Eräskin ihana sanoi: " i will live every single second of my life. -- i’m not looking for the bad things in my life, just for the good ones. i don’t let anything bring me down and i always find something good in everything. -- Life is nice.. We shall enjoy it :)" Toivon jonain päivänä kykeneväni samaan. :)

Wake up, we both need to wake up.

2011-12-19T23:01:00.000+02:00

Joskus syvästi vihaan sitä että asun Suomessa. Ihan vaan siksikin, että katsokaa nyt ihmeessä ulos ja kertokaa onko kovin jouluinen sää. Eipä taida. Okei, ei vesisade niin haittaisi, mutta kun joulukuu. Ihan oikeasti. Muitakin syitä olla epätyytyväinen Suomessa asumiseen löytyy, varsinkin silloin kun kaikki hyvät bändit ovat jossain muualla kuin täällä. Hmph. Oikeastihan täällä on ihan hyvät oltavat ja sitä rataa, sitä en kiellä.

Lupauduin joulukirkkoon laulamaan. Hohhoijjaa. Ei siinä muuten mitään, mutta vakkarikanttorimme on virkavapaalla tai jossain, ja toinen kanttorimme on hmmmm, lievästi sanottuna kunnianhimoinen. Amatöörikuorolle on asetettu ehkä hieman liian korkeat tavoitteet. Varsinkin kun tarkoituksena ei ole varsinaisesti esiintyä, vaan toimia esilaulajina. Nojaa. Hämmästyttävää, mutta eiliset treenit sujuivat jopa ihan siedettävästi. Viime kerran perusteella odotukset eivät olleet kauhean korkealla luultavasti kenelläkään. No, positiivista.

Tänään olen ihan oikeasti ollut melkein ahkera. Kotiin tultuani en avannutkaan konetta tai mennyt nukkumaan, vaan kirjoitin äikän esseeni. Okei, palautus on huomenna, joten pienen pakon edessä sitä raapustin. Kuitenkin tein sen jo nyt enkä vasta illalla. Jotenkin turhauttavaa kirjoittaa esseetä kaksi päivää ennen joululomaa. Alkaa itse kullakin ajatukset olla jo lomassa ja joulussa. Huoneenikin sain siivottua. Vau. En edes muista koska olisin viimeksi itse siivonnut :D voi että.

En oikeasti tajua miten voi väsyttää näin paljon. Voisin nukkua koko loman. Valehtelematta. Tarvitsen ehkä superannoksen D-vitamiinia ja auringonvaloa selvitäkseni tästä pimeyden aiheuttamasta lagaustilasta takaisin ihmiseksi.

ps. Joku ihana käy ostamassa nutellaa ja kipittää sen kanssa tänne ? :)) kiitos.

You're insecure

Don't know what for

You're turning heads when you walk through the door

Don't need make up

To cover up

Being the way that you are is enough

Mistletoe

2011-12-14T17:59:00.002+02:00

Pyhitän tämän postauksen joululle, tai oikeastaan ehkä siitä valittamiseen. Ehkä saan nyt tehdä niin, onhan joulu jo ensi viikolla. Huoh.

Olen ostanut kolme joululahjaa. Ihan oikeasti. Kolme. Eilen etsiessäni yhtä vaivaista kangastussia ja yhtä levyä läheisestä kauppakeskuksesta, olisin voinut lyödä joka ikistä vastaan kulkevaa ihmistä ja itkeä koska ahdisti. Miljoona ihmistä samaa aikaa samassa paikassa. Ei. Vihaan. Kaikilla on kauhea kiire ja kaupoissa soivat joululaulut. sklhdg. Olisi jo joulu, että siitä taas päästäisiin. En oikeasti jaksa ajatella. En ole edes osannut toivoa mitään joululahjaksi. Yritän parhaani mukaan unohtaa koko joulun. Tokihan olisi ihanaa viettää kiva joulu yhdessä ja jeejee. Niin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, tiedän sen. Ei nyt eikä ensi vuonna. Ei sen enempää kuin koskaan ennenkään. Tai ainakaan viimeiseen kahteentoista vuoteen. Tai jotain sellaista.

Jouluna en edes varmaan tee mitään erityistä. Nukun pitkään, tai sitten katson perinteiset jouluohjelmat telkkarista. Illalla suuntaan kirkkooon laulamaan ja siinäpä se. Turhaa siis hössöttää jostain olemattomasta. Joulukuusen kyllä haluan. Tykkään koristeista.

Niin ja pitäähän joulun paras asia muistaa. Loma <3 Ah. Tänä vuonna se tosin taitaa kulua yo-vihkojen ja mantsan kertauskirjojen parissa. :))) Jes.

So sweet.

2011-12-08T19:43:00.001+02:00

Kuinkahan monta kertaa olen tämän viikon aikana kuullut lauseen "tämä on ylioppilaskirjoituksiin valmentava kurssi". Monta. Eihän kursseilla mitään muuta tarkoitusta enää olekkaan, kuin viilata pilkkua ja hienosäätää kaikkea aijemmin opittua. Kielissä tottakai pitää vielä opetella supersivistynyttähienostosanastoa, josta ytl:n hattarapäät erityisesti pitävät ja opetella samaan sarjaan kuuluvia lauserakenteita. JES. tosi hauskaa. Kaikkea tätä rytmittävät tietenkin ruotsin, englannin ja espanjan kuuntelut, joita on vähintään kerran viikossa. Onhan se hyvä joo, että tulee harjoiteltua. Kuitenkin kun kaikki kurssit ovat samaa kamaa, tuntuu opiskelu melkolailla puiselta ja kuivalta. Huoh. Ei se mitään. Pian se on ohi.

Asiasta kukkaruukkun, onnistuin sitten tulehduttamaan tragukseni. Otin sen siis vajaa kolme viikkoa sitten, ja pari päivää sitten se yhtäkkiä turposi järkyttävän kokoiseksi ja kipuili. Korusta näkyi tosiaan enää puolet, ja pelkäsin että se yön aikana katoaa kokonaan korvan sisään. Ei onneksi. Käväisin seuraavana päivänä sitten lävistysliikkeessä ja voin kertoa, ettei mikään ole ikinä sattunut niin paljon kuin tulehtuneen lävistyksen putsaaminen. Au. Nyt on kuitenkin pitempi koru korvassa ja tulehdus toivottavasti paranemaan päin. Ainakin turvotus on poissa.

Huomenna suuntaan kohti Siuntiota leirille, taas. Toisaalta olisi kiva nukkua pitkään viikonloppuna, mutta toisaalta on ihana päästä hetkeksi taas pois täältä. Seurakunnan juorukerho kokoontunee jälleen useampaan kertaan viikonlopun aikana. :D Hah.

Hain vihdoin jouluvalot kellarista ja laitoin ne ikkunaan. Hih, niin kivat <3

ps. Maailman vaikein kysymys kuuluu: "mitä sä haluut joululahjaks ?"

~~kuvat liittyy koska en jaksa.~~

But when you leave it's gone again.

2011-12-01T17:34:00.001+02:00

Sain ensimmäisen "joululahjani" tänään. Kauan odotettu Up All Night tipahti viimein postilaatikosta ja voi että. Ikäänkuin en olisi kuullut kaikkia biisejä jo ainakin miljoonaan kertaan. Silti olen ihan superinnoissani levystä ! Oioi. En ihan oikeasti ole aikoihin ollut näin innostunut mistään.

Eilen vietin illan kaapelitehtaalla keikkailemassa. Kyseessä tällä kertaa Maroon 5. Vihdoin ja viimein. Ensinnäkin bändiä on odotettu Suomeen jo aika monta vuotta, ja toisekseen eilisen keikan piti olla viime maaliskuussa. No, joka tapauksessa. Yllättävää sinänsä, että onnistuin parkkeeraamaan itseni sellaiseen kohtaan, jossa kaksi metriä pitkät kaapin kokoiset miehet peittävät näkymän lavalle lähes täydellisesti. Ei ollut ensimmäinen kerta. Keikka itsessään oli kuitenkin jees ja onneksi settiin mahtui vanhojakin biisejä. Itse nimittäin en ole kovin perehtynyt siihen uusimpaan levvyn.. krmh. Toki Moves Like Jagger:it kuultiin ja sitä rataa, mutta ihan vanhoista biiseistä varmaankin Secret ja tottakai She Will Be Loved olivat ne parhaat ja voivoi. Kaapelitehdasta vihaan siltikin keikkapaikkana yhtä paljon kuin aina ennenkin. Hrrh.

Tässä itseasiassa tätä kirjoittaessani sain kuulla, että Simple Plan palaa Suomeen taas jälleen keväällä ! Sekin toki jo kahdesti nähty, mutta sp:n live-esintymiseen ei ehkä kyllästy koskaan. Sinne siis. Lisäksi myös The Sounds ja Young Guns ovat ohjelmassa keväällä. Ehdin jo eilen huolestua keikkalippujen vähyydestä. Taisi olla turhaa :D

Jottei tästäkään unohtuisi koulu, niin voisin toki mainita, että huomenna alkaa viimeinen jakso lukiossa. Oikeasti. Viimeinen. Jes.

Ja sitten vielä joulukuun kunniaksi valitus siitä ettei ole lunta. Haluan lunta. Lunta. Paljon lunta. Nyt. Ei maaliskuussa. Kiitos. Ja sitten koska vihaan joululauluja, ( tai okei en vihaa, vihaan joulua ) saatte kuunnella parhaan joululaulun ikinä. Hah :D

Doften väcker starka känslor.

2011-11-27T17:59:00.001+02:00

Illalla meni vähän myöhään. Oikeastaan tulin kotiin vasta aamulla. Kello oli ehkä puoli kuusi tai jotain. Ei siinä mitään. Olisi ehkä vaan kannattanut pistää herätyskello soimaan. Heräsin nimittäin puoli neljä. Jos aurinko laskee ennen kuin ehtii edes sängystä ylös, ja ulkona muutenkin sataa vettä ja on pimeää koko päivän, niin hupsista. Huoneeseeni ei siis tullut mistään valoa, joten en ihan tajunnut milloin on aamu. Tai päivä. Meni sitten iltaan asti. Katsotaan vaan, kun en tänä yönä pääse ollenkaan nukkumaan. I wanna stay up all night and jump around until we see the sun. Not. Mistä puheenollen levy ilmestyy huomennnaaaa ! Jes. Saan sen kuitenkin ehkä vasta joskus miljoonan vuoden päästä koska cdon.com <3

Nyt pitäisi varmaan vihdoin aloittaa ruotsin lukeminen. Okei koe on vasta torstaina, mutta jos ei ole koko kurssin aikana tehnyt mitään, niin neljä päivää on aika lyhyt aika oppia kaikki kurssin asiat. Nojaa. Voin ottaa nelosen ja silti pitää keskiarvoni siinä missä se on jo pidemmän aikaa pysynyt. Ei huolta siis. Paitsi kirjoitusten kannalta voisi tietenkin olla ihan hyvä osata nämäkin asiat.

Tajusin myös, että menen kouluun seuraavan kerran joulukuussa. Joulukuussa. Minne koko vuosi on ihan oikeasti mennyt ? Vihaan joulua. Vihaan. Ahdistaa pelkkä ajatus joulusta. Missä lumi ?

Vihaan myös sitä miten surkeaksi itsensä voi tuntea. Verrattuna kaveriini joka nyt on ilmeisen täydellinen ihminen kaikinpuolin. Asteikolla 1-10 itseinhon määrä ei edes mahdu siihen. Inhottaa edes olla olemassa. Vihaan jokaista osaa itsessäni, ulkoisia ja sisäisiä.

En ole aikoihin uskaltanut antaa itselleni aikaa ajatella, koska tiesin kokoajan kaiken sen olevan olemassa päässäni. Tiesin, että jos antaisin itseni ajatella ahdistuisin suunnattomasti ja oleminen muuttuisi kymmenen kertaa vaikeammaksi. Olin tietenkin oikeassa. Ei olisi kannattanut. Pienenpieni hetki riitti. Ei se mitään. Ehkä saan kaiken taas sullottua pois tieltä. Jonnekkin nurkkaan, ja voin taas uskoa itsekkin, että kaikki on ihan hyvin. Se on ihan okei.

Ehkä nyt voisin kuitenkin edes yrittää ruotsin opiskelua. Vaikka yhden kappaleen verran. Jatkan sitten huomenna. Ehkä. Tai sitten lakkaan kynnet.

La inversión térmica.

2011-11-24T21:26:00.001+02:00

Espanjan opiskelu melkein sujuu. Not. No, olenhan lukenut melkein kaikki kappaleet kahdesti ja tehnyt vähän alleviivauksiakin. Jos jaksaisi vielä kerrata kieliopin, niin ehkä pärjään huomenna. Toivottavasti. Edes jotenkin.
Korkeasaaressa oli maailman suloisin apinavauva <3 En ole ehkä ikinä nähnyt mitään niin söpöä. En kestä.

‎"I've always wanted to be one of those people who didn't really care that much about what other people thought about them.

-But I just don't think I am."

~~True story bro.~~

Cause I got three little words.

2011-11-21T16:18:00.001+02:00

Blah. Viikonlopusta selvitty hengissä. Huhhuh, en ehkä ala selostamaan mitään yksityiskohtaista raporttia, mutta meni ehkä vähän kovaa vaihteeksi. No, kivaa oli ainakin :D

Aamulla en jaksanut herätä, joten jätin menemättä äikäntunnille. Tarkoittanee siis sitä, että esseen kirjoittaminen jää kotiin. Aikaa tämä ja huominen päivä. Varmaan joo. Opiskelu kiinnostaa melkein yhtä paljon kuin kasa kiviä. Ihan oikeasti. Olisi edes valoisampaa, ettei väsyttäisi niin kamalasti kokoajan. Sataisi edes lunta, auttaisi vähän. Ehkä. Kohta on kuitenkin joulukuu. Jouluna kuuluu olla lunta. Hmnh.

Ei oikeasti ole edes mitään asiaa, joten ehkä jätän tämän kirjoitussörsselin tähän ja jatkan lagaamista. Novellianalyysin saa kirjoittaa jos huvittaa, ei haittaa :)))

Tell me a lie.

2011-11-18T15:18:00.001+02:00

Yo-tulokset tosiaan tuli tänään takaisin lautakunnasta. Matematiikka, Lyhyt: 49/60, Laudatur. Jeaaaaaah. Pahimmat pelkoni pisteiden laskemisesta ja/tai pisterajojen noususta ei toteutuneetkaan ja sain pitää L:ni. Iloista.

Eksyinpä myös erääseen lävistysliikkeeseen kaverini kanssa ja sitten kävi näin. Sattui muuten ~~vähän~~ ihan helvetisti. Nyt olen onnellinen L:n kirjoittanut traguksen omistaja. Illalla vielä katsomaan Breaking Dawn ja kaverille sipooseen juhlimaan vaikkapa kirjoitustuloksia tai viikonloppua. Ihan sama.

One thing.

2011-11-17T17:15:00.001+02:00

En ole aikoihin innostunut mistään bändistä näin. Niiin hyvää musiikkia. Niin suloista. Niin täydellistä.

Kirjoitin huonoimman esseeni ikinä :D 25 pistettä. Säälittävää. Lasken huonojen numeroiden vaikutusta eri aineiden keskiarvoon. Onnekseni olen kaksi ensimmäistä vuotta opiskellut suht hyvällä ja tasaisella menestyksellä. Muutama kutonen tai vitonenkaan ei päättöarvosanoja keikauta suuntaan eikä toiseen. Abivuonna ei enää oikein jaksa kiinnostaa. Opiskelen sitten lukulomalla.

You know I'll take you to another world <3

These bright lights have always blinded me.

2011-11-14T22:29:00.001+02:00

Climbing the walls.

2011-11-10T17:00:00.001+02:00

Ihan järjetön jatko-opiskeluahdistus. Tai muutenkin tulevaisuudensuunnitelmiin liittyvä paniikki. Mitä ihmettä muka teen vaikkapa vuoden päästä ? Haenko opiskelemaan, jos haen niin minne ? Etsinkö töitä, vai kenties mätänen kotona. Viimeinen vaihtoehto ei ole järin kannattava varmastikkaan, töiden saaminen voi olla hankalaa, ja opiskelut tulevat korvista ulos. Toisaalta esimerkiksi ammattikorkeakouluopiskelut ovat varmasti vähän eri asia kuin lukio ja peruskoulu. Opiskelupaikan hakemisella en tosin varmastikkaan menetä mitään, ja voisihan se olla ihan viisastakin. En vain oikein tiedä mikä kiinnostaisi. Matkailu ehkä, mutten sitten kuitenkaan tiedä. Yliopistoon en ainakaan jaksa lähteä. Toisaalta olisi kiva lähteä vaikkapa vapaaehtoistyöntekijäksi tai aupairiksi ulkomaille. Tai pitää välivuosi ja olla tekemättä mitään. Taitaa aika loppua kesken, ennenkuin saan mihinkään mitään järkeä. Tähän kun sitten vielä otetaan mukaan se tosiasia, että koulujen valintaperusteet tulevat seuraavana vuonna muuttumaan aikalailla. Olisi siis hyvä hakea nyt, vaikkei opiskelupaikkaa saisikaan. Hnnnngh.

Jäin aamulla nukkumaan ja skippasin ruotsin. En ihan oikeasti jaksanut nousta. Ahdisti suunnattomasti pelkkä ajatus siitä, että jättäisin lämpimän sänkyni ja joutuisin kohtaamaan pahan maailman. Sitä paitsi, ulkona oli pakkasta vielä yhdeksänkin aikaan. No, ensimmäinen tunti jonka lintsasin tänä vuonna. Saavutus sinänsä, jos vertaa aikaisempien vuosien poissaolotilastoihin. Asiassa on toki sekin puoli, ettei tässä nyt ihan hirveän paljon kurssejakaan ole, eikä koululla tarvitse mädäntyä paria tuntia kauempaa päivässä.

Viikonloppuna olisi tarkoituksena lähteä leirille. Taas. Jotenkin tuntuu että olen jossain leirillä ihan kokoajan. En jaksaisi edes lähteä. Leirikeskuksen huoneet tunnetusti ovat ihan järjettömän kylmiä ja isos ykköset tuntien ei yöllä ole edes mahdollisuutta nukkua. Paitsi jos osaa nukkua sellaisen älämölön ja kiljumisen keskellä. Seinätkin kun sattuvat olemaan paperinohuet. Huomenna pitäisi ehtiä vielä koulun jälkeen kipaista kamppiin hakemaan liput tiketistä ja pakkaamaan. Krmh. Joopajoo. Onneksi pääsen koulusta jo ensimmäisen tunnin jälkeen.

Tänään en kyllä tee enää yhtään mitään. Menen kuumaan suihkuun lillumaan ja käperryn sänkyyni. Miten voi väsyttää näin paljon ?

Are you loving the pain, loving the pain?

2011-11-09T22:14:00.002+02:00

Ja niin koko keskiviikkokin meni pilalle. Sen pituinen se.

I’m walking away, from everything I had.
I need a room with new colours.
There was a time, when I didn’t mind
Living the life of others.

There's only hate.

2011-11-08T21:41:00.000+02:00

Broken down like a mirror smashed to pieces.

When it rains.

2011-11-06T21:31:00.001+02:00

Sateen synty ja erilaiset sateet. Ihan kiva aihe. Mutten ruotsiksi. Ei tähän aikaan sunnuntai-iltana. Ei ikinä. Yhh. En edes tajua mitä wikipedia asiasta kertoo. Yritäppä siinä sitten vääntää jotain esitelmää aiheesta. Tokihan sen pitää olla valmis huomenna. Tietysti mesen ja facebookin välityksellä tekeminen on sitä kaikkein hauskinta ja toimivinta ja sitä rataa. Varsinkin kahdessa eri keskustelussa. Eieieieieiei. Huonoin idea ikinä. Voisin itkeä ja heitellä koneen pitkin seiniä. Ei toimi.

Viikonlopun suunnitelma oli olla tekemättä mitään, paitsi käväistä digiexpossa. No, ei mennyt ihan niin. Tein kaikkea muuta paitsi kävin siellä digiexpossa. Perjantai-ilta kului pienellä porukalla palapelin ja muutaman siiderin seurassa. Lauantai-iltana baarissa töissä oleva kaverini pisti viestiä, ja käski tulla seuraksi. No, rahatilanne oli vähän surkea, ja niimpä päätimme käyttää messurahat baariin. Hupsista. No, kivaa oli ainakin. Viime baarireissusta alkoi olemaan jo suhteellisen pitkä aika, joten kaipa se on ihan hyväksyttävää välillä vaihtaa viihteelle.

En tiedä mitä ihmettä olen tehnyt, kun ranteeni tekee mitä ilmeisemmin taas itsemurhaa. Särky ulottuu melkein kyynerpäähän asti, eikä asiaa ainakaan auta käden käyttäminen. Mitenhän sen esseen kanssa.. Pakko mikä pakko. Ehkä voisin kysyä jos saisin kirjoittaa sen koneella. Olisi se ainakin hieman helpompaa kuin käsin. Aamulla kun ei tosiaan edes vesilasi tahtonut pysyä kädessä. En yksinkertaisesti pysty puristamaan kovempaa kuin sen verran että käsi menee nyrkkiin. Taitaapi lääkekuuri olla taas edessä. Onnekseni hyllyssä on vielä yhden kuurin verran lääkkeitä jäljellä. Lääkärin mukaan on ihan turha käydä siellä joka kerta. Sama vaiva kuitenkin. Se vaan, että opettajat kuitenkin haluavat vammastani mustaa valkoisella. Muussa tapauksessa kirjoitan esseeni käsin siinä missä kaikki muutkin. Ärsyttävää.

Kaiken keskellä olen myös ehtinyt ahdistua suunnattomasti ja kärsiä paniikki- ja ahdistuskohtauksista. En oikeasti taida jaksaa näitä enää kauhean pitkään. Pitäisi kai tehdä jotain. En kuitenkaan ehkä uskalla, ja pelkään muiden suhtautumista ja niin poispäin. Huoh.

Ehkä lakkaan kynsiäni ja sulatan aivojani bb:n avulla enkä ajattele enää yhtään mitään.

I don't wanna know, 'cause i'm so scared.

2011-11-03T21:32:00.000+02:00

En ole ikinä ollut mitenkään ruotsi-vastainen ihminen. En ikinä ole vihannut ruotsin opiskelua, enkä valittanut pakkoruotsista. Olen itseasiassa jopa tykännyt ruotsin opiskelusta, ja vapaaehtoisesti lukenut A-ruotsia ties kuinka monta vuotta. En ole ikinä tajunnut vihaa ruotsia kohtaan, enkä nähnyt siinä mitään ongelmaa. En koskaan, ennen kuin nyt. Nyt alan huomata itsessäni tietynlaista asennevammaisuutta ruotsin opiskelua kohtaan. Tunneille meneminen ahdistaa, ja mielenkiinto on tasan nolla. Ei kiinnosta, ei jaksata. Melkein vihaan. Melko huolestuttavaa. Siltä kannalta siis, että olen kuitenkin ilmoittanut itseni A-ruotsin yo-kirjoituksiin joskus maaliskuussa.. No, onhan tässä vielä hetki aikaa löytää kadonnut ruotsimotivaatio ja päntätä kirjoituksiin sitten. Ärsyttää. Ikäänkuin koulunkäynti muutenkaan sujuisi kauhean mutkattomasti tällä hetkellä.

Selkäni tekee kuolemaa, ja asialle pitäisi varmaan tehdä jotain. Heti kun ~~koulunkäynniltä~~ ehtii. Ja saa aikaiseksi. Sehän se oikea este tässä on. Auauau. Tekee jo istuminenkin kipeää. Pitäisi kai maata selällään 24/7 jottei sattuisi niin kovasti. Koulun tuolit tietenkin auttavat asiaa erittäin paljon ja sitä rataa. Valivali. No mutku oikeasti sattuu!

Tällä viikolla kuulin koulukaveriltani ihan loistavasta bändistä, nimittäin Young Gunsista. Olen totaallisen myyty ja koukussa kyseiseen bändiin. Miksen ole kuullut tästä koskaan aijemmin ?! Jotain on ilmeisesti mennyt ohi, ja pahasti. Ajattelinkin jakaa tämän uuden rakkauteni maailman kanssa. Kuunnelkaa ja rakastukaa ((:

I hold my head up high cos I'm still here.

2011-11-01T21:08:00.000+02:00

Tulin juuri kotiin. Koulusta. Niin, kello oli jotain kahdeksan kun vihdoin ehdin ensimmäisen kerran kotiin tänään. Olin tosiaan Bio Rexissä katsomassa ehkä surkeinta elokuvaa, mitä olen ikinä nähnyt. Frida vuodelta 1984 ei todellakaan sytyttänyt, eikä herättänyt minkäänmoista mielenkiintoa. Taisin taas nukkua puolet ajasta.. En muutenkaan ole koskaan oikein jaksanut innostua leffoista. Joistain toki kovastikin, ja onhan niitä ihan kiva katsella silloin tällöin. Elokuvan pitää kuitenkin sitten olla sellainen, minkä itse haluan nähdä, jotta jaksaisin edes hetken keskittyä siihen. Onneksi tämän jakson aikana ei pitäisi olla enempää leffoja katsottavana. Kolme olikin jo ihan tarpeeksi.

Ehdimme kuitenkin pyörähtämään Forumissa siinä leffan alkua odotellessa. Kävellessäni kauppojen lukuisten peilien ohitse, tuli väkisin vilkaistua jalkojani siinä samalla. Inhotti. Ällötti. Ahdisti. Vihaan itseäni. Vihaan vihaan. Etenkin reisiä. Olen aina inhonnut. Ainakin niin kauan kuin muistan. En pysty edes ajattelemaan syömistä. Pelkään lihomista niin paljon. Haluaisin repiä puolet jaloistani irti, heittää roskiin. Inhottaa. Taidan taas käpertyä peittoni alle pimeään ja sulkeä maailman jonnekkin pois. Se tuntuu liian pahalta paikalta juuri nyt.

Toisaalta tekemistä olisi vaikka millä mitalla. Ylihuomeninen ja ruotsin sanakoe häämöttää jo liian lähellä edessä. En jaksa. En ehdi. En edes tahdo. Yritän silti päästä edes läpi kursseista ja käydä lukion loppuun. Pänttään kirjoituksiin, ja toivon etten tällä jaksamattomuudellani pilaa kaikkia mahdollisuuksiani saada hyvät arvosanat kirjoituksista. Olen pettynyt itseeni, ja tulen pettymään vielä enemmän, jossen pysty saavuttamaan tavoitteitani kirjotuksissa.

Inhoan tätä pimeyttä. Viekää minut jonnekkin aurinkoiseen, lämpimään ja ihanaan paikkaan. Arvostaisin. Kiitos.

When it hasn't been your day, your week, your month, or even your year.

2011-10-30T18:26:00.001+02:00

Sitä vaan että subjunktiivi on järjettömin kielioppiasia ikinä. Ainakin itsenäisesti opiskeltavaksi. ~~Mitä vittua ?~~
Subjunktiivi on verbimuoto, jolla ilmaistaan epävarmuutta, toivetta, tai muuta sellaista. En osaa.

Voisin tunkea teille jotain superhienoja mukataiteellisia kuvia mm. jostain, mutta kovalevyni unohtui kaverille. Joten saatte tyytyä johonkin videoon suoraan youtubesta. Koska Coldplayn uuden levyn puuttuminen spotifysta ärsyttää niin järjettömästi, voisin ilmaista harmini suomalla teille hieman tätä hienoa bändiä. Muuten saisitte Justin Bieberiä.

Life goes on

It gets so heavy

The wheel breaks the butterfly

Every tear, a waterfall

In the night, the stormy night

She closed her eyes

In the night, the stormy night

Away she flied

I've been waiting for the sun.

2011-10-29T14:43:00.002+03:00

Koko viikon järjestin, suunnittelin ja toteutin yllätyssynttäribileitä kahdelle hyvälle ystävälleni. Annoin kaikkeni ja yritin parhaani. Halusin vain kaiken olevan täydellistä. No, yllätyshän onnistui oikein hyvin. Kumpikin sankareista oli aidosti yllättynyt ja kaiketi ilahtunutkin. Muillakin näytti olevan kivaa ja ehkäpä juhlat olivat melkein kaikinpuolin onnistuneet.

Itselläni ei kuitenkaan ollut ehkä parhain mahdollinen olo juhlimista ajatellen. Alkuillasta kaikki meni ihan hyvin. Loppuilta taas muistutti lähinnä henkilökohtaista katastrofia ja palasiksi murskaantumista. Yritin olla mahdollisimman pieni ja huomaamaton. Poissa muiden tieltä. Toivon, että onnistuin siinä niin, ettei muiden juhlat häriintyneet. En kykene vieläkään kokoamaan itseäni, ja ahdistus tuntuu tappavalta. Sisuksia repivä tunne lähentelee jo jotain sellaista kipua, mitä ei kykene jaksamaan. Käperryn pieneksi keräksi ja yritän pitää palaset koossa. Melko huonolla menestyksellä. En osaa. Kuitenkin, yritin kaikin voimin, että muilla olisi hauskaa. Sehän on tärkeintä. Lupasin, etten enää koskaan vaivaa ketään. En halua olla taakka. Halusin vain kelvata. Olla riittävä. En osannut.

Maanantaina olisi se kuuluisa espanjankoe. Pitäisi kai lukea, mutten oikeasti jaksa. En jaksa yhtään mitään. En jaksaisi edes hengittää, jos se ollisi tahdonalainen toiminto. Ja ei, ei nukkuminen auta. Ei nukuta. Väsyttää vain. Uuvuttaa. Haluaisin piiloutua maailmalta ja mennä pois muiden tieltä. Pois.

I'm never gonna be good enough.

2011-10-25T17:44:00.000+03:00

"Mulla oli odotuksia sun suhteen." Talousmatikan koe: 6+. Huonoin matikankoe ikinä. Ikinä. Ja se ei oikeasti edes haitannut, koska olin selvinnyt jo kirjoituksista ja yksi kutonen ei matikan keskiarvoani laske yhtään mihinkään. Ja sitten opettaja sanoo, että sillä oli odotuksia. Sellainen pettymyksen ja murenemisen ja ärsytyksen tunne, että koko loppupäivä kuluukin sitten sitä pohtiessa. Ja ties kuinka kauan tästä eteenpäin se vainoaa minua ajatuksissani. En ehkä unohda sitä ikinä. Olen taas tuottanut pettymyksen, en ollut tarpeeksi hyvä. Alisuoritin. Tiedän, eihän mistään motivaatiosta ollut tietoakaan ennen kyseistä koetta. Se nimittäin oli vain pari päivää kirjoitusten jälkeen, ja siinä vaiheessa matikka alkoi tursuta jo korvista ja nenästä. Ei kiinnostanut. Nyt tunnen taas pettäneeni kaikki. Odotan innolla sitä, kun äiti kuulee asiasta. Jos kuulee. En taida mainita asiasta.

Eilen eksyin taas katselemaan vanhoja kuvia. Itsestäni lähinnä. Vakuutuin siitä, että muutama vuosi sitten olin varmasti puolet pienempi kuin nykyisin. Sain kuitenkin ristiriitaisia mielipiteitä ystäviltäni, joten en ihan oikeasti tiedä mikä on totta, ja mikä valhetta. Äh. Ahdistaa.

Onnekseni uusin operaationi vie ihan kiitettävästi aikaa. Tällä hetkellä työn alla on kaverin synttärikortti. Voi että, rakastan tätä muka-taiteilua. Hih !

Lopuksi päivän kevennys. vastaukseni eskarihaastattelussa vuonna 2000: "Oma perheeni" -Saa karkkia. Saatoin kuolla nauruun :D

I will show you the rain.

2011-10-24T20:30:00.001+03:00

En yleensä esittele täällä mitään vaatteitani, huonettani tai mitään muutakaan, mutta tällä kertaa on pakko tehdä poikkeus sääntöön. Eilen illalla äitini tullessa kotiin, toi hän huoneeseeni paperikassin. Ihmettelin suuresti, että mitä nyt ihmettä. Sisältä paljastui kauan haluamani punaiset haisaappaat ! Ihh. Nyt voin ihan rauhassa pomppia vesilätäköissä, vieläpä ilman märkiä sukkia ! Riemastuin asiasta kovasti, ja hetken olikin paljon parempi olo. Tiedän, tiedän, ei materia oikeasti tee onnelliseksi, mutta katsokaa nyt niitä ! Eikö ole kerrassaan suloinen kenkäpari <3 Niin syksyistä. Kun niihin vielä yhdistetään punainen kaulahuivi ja lapaset, ja mahdollisesti punainen sateenvarjo niin voi että. Tykkään. Kuvassa siis ihan ihkaomat jalkani ja the saappaat. Hih.

Toinen vaatteisiin liittyvä suuri innostukseni liittyy nelly.com:sta tilaamaani aivan hypersuloiseen mekkoon. Odotan sitä saapuvaksi vielä tällä viikkolla. Toivottavasti se vain on minunkin päällä yhtä ihana kuin kuvissa. Mahdollisesti palaan asiaan sen saavuttua, ja teen toisenkin poikkeuksen ja syrjähypyn vaatteiden ihmeelliseen maailmaan. Hih.

Eilisilta oli toisaalta myös vaikein ja pahin ilta vähään aikaan. Nukkumisestakaan ei lopulta tullut mitään, ja lähinnä toivoin kuolevani nestehukkaan tai jotain. Sen johdosta koko tämäkin päivä on kulunut melko ahdistuneessa olossa vääntelehtiessä. Asiaa ei varmastikkaan auta äsken syömäni karkit. Ruokaa, joka kelpaisi minulle ei kuitenkaan ollut saatavilla, ja verensokeri tuntui olevan hieman alhainen. Ainakin huimauksesta päätellen. Enhän ole mitään muuta syönyt tänään. Se tosin oikeasti oli ihan puhdas unohdus. Tai no. Ketä yritän vakuuttaa ? No, söin kuitenkin karkkia ja suuttuessani siitä itselleni söin vähän lisää. ~~tyhmätyhmätläskiläskiläski.~~ Nyt yritän sitten selvitä itseni kanssa taas tämän illan.

Nyt katsomaan huippista ja täykkäreitä. Äh, inhottaa jo valmiiksi.

You can break everything I am.

2011-10-23T18:13:00.001+03:00

Ainoa asia mitä tällä hetkellä haluan, on pois täältä. Pois kotoa. Yksin ulkona istuminen ei kuitenkaan houkuta, ja ketään ei huvita tehdä mitään. Hh. Porukat tosiaan tuli äsken kotiin. Olin pari päivää siskoni kanssa kahdestaan kotona. Kotona oleminen ei tunnu puoliksikaan niin pahalta silloin. En siltikään tykkää olla täällä, vaikka olisin ypöyksin. Poispoispoispoispois. Tulkaa joku hakemaan ?

Aamulla raahauduin kirpparille parin kaverin kanssa. En vaan tajua, miten toiset löytää sieltä toinen toistaan ihanempia vaatteita ihan pilkkahintaan. Vieläpä oikeaa kokoa ja niin edelleen. Itse kun löydän vaan ne järkyttävimmät lumput mitä kukaan ei osta. Tai tokihan siellä aina jotain kivaa on. Kokolapun vilkaiseminen vaan osoittaa kyseisen vaatekappaleen olevan ihan väärää kokoa. Tai sitten tuhottoman kallis. Ehkä en vain osaa. Sillä, että kirpparille lähteäkseen on herättävä ennen kukonlaulua ja tungeksittava ihmismassassa silmät ristissä, voi toki olla jotain tekemistä asian kanssa. Ainakin jos on tottunut heräämään joskus iltapäivällä. Tästä päätellen siis en taaskaan löytänyt yhtään mitään, kun taas kaverini kiskoi joka suunnasta jos jonkinlaista vaatetta itselleen. Kotiin päästyäni huomasin ilokseni, että pikkusiskoni oli siivonnut huoneeni sillä välin. Maksua vastaan, tottakai.

Jotenkin kovin yksinäinen olo. Tai siis, tokihan tiedän että noita kavereita tuossa on. Ei siis sillälailla. Jotenkin vaan tuntuu, että olen kamalan kaukana kaikista. Olen viimeisen viikon odottanut viestiä, jonka luvattiin tulevan tällä viikolla. Pienen pientä merkkiä siitä, että joku välittää ja haluaa auttaa. En ihan oikeasti ole asiasta mitenkään katkera tai suuttunut. En edes pettynyt. Satun nyt vaan olemaan sellainen, joka tarrautuu johonkin, pistää kaiken uskonsa siihen, ja luottaa siihen ettei se katoa, jos niin on sanottu. Ja sitten kun se otetaan pois, rytisee jälleen. Palasia saa taas yrittää kerätä ja pistää kokoon. Tällä hetkellä se vain tuntuu mahdottomalta.

Arvatkaa toki kuinka paljon kiinnostaa mennä kouluun huomenna ? Aivan. Pakkohan se kai on. Neljä kuukautta ja ylppärit. Sitten se on ohi.

Loser of the year.

2011-10-21T17:41:00.000+03:00

Vapaapäivä. En ole tehnyt mitään. En mitään. Herättyäni makasin ties kuinka kauan sängyssä, koska en halunnut nousta ylös. En jaksanut. Ahdisti. Nousin kuitenkin. Tuntuu, että on pää täynnä ruokaa. Huoh. Vaikeaa. Ehkä se tästä. Aloin taas järjestämään kaikenlaista. Kaiken pitää olla täydellistä. Miksi, oi miksi olen tällainen. Tyhmä.

It's just a game inside your head.

You're stuck in the same old nightmare.

2011-10-20T23:51:00.000+03:00

There's only hate

There's only tears

There's only pain.

Cause everytime you fight the scars are gonna heal but there never gonna go away.

I got my hands up.

2011-10-19T18:25:00.001+03:00

En halua olla kotona. Kaveri, jota piti nähdä ei taas haluakaan nähdä. Yllätys. Koulua ei jaksa. Espanjan opiskelu jumittaa, ruotsi ahdistaa, ja äidinkielestä ei tule mitään. Syöminen on vaikeampaa kuin muistin. En syö. Pakko, koska olen kotona. En halua, en pysty. Itkettää ja ällöttää. Väsyttää. Haluan pois. L u o v u t a n . ~~ainakin hetkeksi.~~

If you gonna take me down, I surrender

I'll give you anything you want, just don't leave me alone.

Everything's an illusion.

2011-10-18T15:47:00.001+03:00

Tuntuu, että kaikki on valhetta, muiden miellyttämistä, ja itsensä huijaamista. Ei mikään ole paremmin. Yritän, mutta vain muiden takia. Syömättä oleminen ja pois kuihtuminen tuntuu jotenkin paljon helpommalta. Yritän keksiä syitä olla tekemättä niin, syitä jaksaa. Niin varmaan. En jaksa.

Tässäpä vielä joitakin kuvia sieltä Lintsin valokarnevaalista.

The rain's going to follow you wherever you go.

2011-10-16T15:32:00.001+03:00

Syysloma alkaa olla melkolailla lopussa. Kouluun palaaminen tuntuu jokseenkin vaikealta. Aamulla minua ja ehkä kolmeakymmentä muuta äikän ysikurssin opiskelijaa odottaa kolumnin kirjoittaminen. Ei taida onnistua. Luulenpa, tai oikeastaan tiedän, että edes seitsemältä herääminen ei tule onnistumaan. Olenhan nukkunut joka päivä vähintään puoli yhteen asti.. No, mitäpä siitä. Nytpä siis pikakertaus syysloman kohokohdista ja muista ei-niin-tärkeistä tapahtumista.

Eilen vietin muutaman tunnin Helsingin jäähallilla kuuntelemassa Hurtsia. Yleensähän olen niitä ihmisiä, jotka rakastavat keikoilla riehumista, hyppimistä, ja kiljumista. Hurts kuitenkin oli todella positiivisesti yllätys. Olenhan siis kyseisen bändin nähnyt aikaisemminkin Ruisrockissa, mutta nyt kaikkien valojen ym. kanssa tunnelma oli jotain ihan muuta, kuin festareilla. Ei siis sillä etten syvästi rakastaisi myös festareita. Silloin, kun keikalla bändi saa kylmät väreet kulkemaan selkääsi pitkin, voi olla varma siitä että keikka oli onnistunut. Ja Illuminatedin aikana kaikkialla loistavat kännykänvalot tekivät jälleen kerran lähtemättömän vaikutuksen tällaiseen kaikkea kaunista rakastavaan hölmöön. Ehkäpä syysloman kohokohta, ettenkö sanoisi.

Perjantai oli taas sellaista draaman aikaa, että voisin unohtaa koko päivän ikuisiksi ajoiksi. Toisaalta tajusin, etten enää tunne kuuluvani siihen porukkaan, ja yhdessäolo oli jotenkin hankalaa ja ahdistavaakin. Ei ehkä siitä sen enempää. En edes tahdo muistaa.

Syyslomalla lopetin vihdoin typerän karkkilakkoni. Olen siis edelleen yrittänyt syödä, ja tehdä asioille jotain. Silti olen inhonnut itseäni, reisiäni ja mahaani enemmän kuin aikoihin. Kaikki on myös tuntunut jokseenkin hirmuisen vaikealta ja tahmealta. No, katsotaan mitä tuleman pitää.

Illalla ehkä vielä kuvailemaan ja ilotulituksia katselemaan Lintsille, jos vettä ei sada kaatamalla ja niin. Hiphei.

Siberia.

2011-10-12T23:50:00.000+03:00

Se tunne kun istut illan viimeistä kertaa vuoristoradan kyydissä, ja katsot alapuolella ja ympärilläsi levittyvää näkkymää öisestä kotikaupungistasi. Kaikki ne valot ! Tajuat, miten kaunis voi hetki olla. Siinä hetkessä on vain sinä, tuuli ja valot. Siinä hetkessä unhodat omat mörkösi, maailman möröt, kaiken. Löydät reitin sisäisen pienen toivonliekkisi luo, ja hymyilet itseksesi sillä kaikki tuntuu olevan hyvin. Muutama sekuntti, ja olet taas turvallisesti maankamaralla. Liityt ystäviesi seuraan, jotka istuivat toisessa vaunussa. Hetki on ohi, mutta muistat, että jossain syvällä itää toivo. Kaikki ei olekaan niin toivotonta. Paitsi sillä hetkellä ehkä varpaiden lämpeneminen.

Kotiin tullessa kaikki kuitenkin romahtaa ja matto vedetään jalkojen alta sekunnin murto-osassa. Tuntuu aina niin mukavalta, että joku itseasiassa toivoo ettet koskaan tulisi takaisin kotiin. Jos yhtään helpottaa, niin jos voisin, menisin kyllä pois. Se päivä kun saan oman asunnon tulee olemaan ehkä siihen astisen elämäni onnellisin, iloisin, toivotuin ja odotetuin päivä.

Nyt olen vain syvästi vihainen ja jotenkin rikkinäinen. Tuntuu että kaikki haavat revittiin taas auki, ja samantien voin sitten vihata itseäni monesta muustakin syystä. Voin vihata jalkojani, voin vihata heikkouttani, voin olla vihainen siitä etten osaa, siitä ettei mistään tunnu taas tulevan mitään. Voin vihata typerää karkkilakkoa, ja kaikkia muitakin typeriä sääntöjä jotka määräävät syömistäni. Haluan luopua niistä kaikista. Mutten ~~voi~~ uskalla.

Kylmä. Haluaisin kupin teetä, ja halin. En taida saada kumpaakaan.

They wont stop 'til they've reached their dreams.

2011-10-10T22:28:00.000+03:00

Satuin ihan vahingossa huomaamaan, että telkkarista tuli ohjelma joka kertoi kuvien muokkaamisesta erilaisia lehtiä ja mainoksia varten. No, jäin sitä sitten katselemaan siinä. Ensimmäinen ajatukseni oli jotakuinkin "kyllähän kaikki tämän nyt tietää." No, tiesinhän toki. Silti sen kuuleminen, että pienet hädintuskin kouluikäiset lapset miettivät ihannekokoaan ja etsivät vikoja itsestään, vertailevat itseään julkkiksiin ja ovat tyytymättömiä saa niskakarvani nousemaan pystyyn. Kaikkein surullisinta on, etteivät pienet lapset edes tajua kuvien olevan epäaitoja.

En kiellä sitä ettenkö tekisi sitä itsekin. Ihan yhtälailla vertailen itseäni lehtien kuviin, vaikka tiedän etteivät kuvat ole aitoja. Ne kuitenkin saadaan näyttämään niin luonnolliselta, että on melkein vaikeaa uskoa niiden olevan suurelta osalta tietokoneelta peräisin. Ne saavat jalkani näyttämään vielä tuhat kertaa kauheammilta, liian suurilta ja paksuilta. Vihaan niitä muutenkin. Tavoitteeni on mahdoton, mutten siltikään tajua sitä. Ohjelmassa mm. mallien jalkoja kavennettiin puolella, ja se silti näytti aivan luonnollisesta ja sopusohtaiselta. Miten ihmeessä ? Kukaan ei halua näyttää kansalle ihmistä, joka on oikeasti luonnollinen. Kaikkine epäkohtineen. Vihastuttaa. Miten edes voi oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, kun joka paikka pursuaa epäaitoja kuvia, jotka kertovat millainen tulee olla ? Ainoa keino olla edes lähes kelvollinen on ilmeisesti plastiikkakirurgia. Hullu maailma.

Silti joku taas kotiin tullessaan katsoi eteisen peiliin, inhosi jalkojaan ja jätti ruuan syömättä..

Eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun kuulen asiasta, ei todellakaan. Ei ole ensimmäinen kerta kun inhoan sitä, tai syytän mediaa osaltaan. En vain tajua miksi ihmeessä uskon siihen, vaikka olen omin silmin nähnyt miten kaikki toimii. Tyhmä minä.

Diet pills, surgery

Photosopped pictures in magazines

Telling them how they should be.

On holiday.

2011-10-10T00:16:00.000+03:00

SYYSLOMA ! Jes <3 Yksi harvoja positiivisia asioita syksyssä. Niihin muihin kuuluu mm. ihanan väriset lehdet puissa, ja muutenkin kaunis luonto.

Viikonloppu oli oikeasti tosi kiva. Pitkästä aikaa olin iloinen koko viikonlopun. Tutustuin uuteen ihmiseen, joka vielä osoittautui mukavaksi tyypiksi ja pidin muutenkin hauskaa. No, oli perjantaina vähän hankalaa ja väsymys vaikutti asiaan, mutta sekin helpottui sitten illalla. Kavereiden yllätysvierailut yöllä piristävät kummasti :)

Lauantaina kulutin aamupäivääni Vuosaaressa kameran ja kaverin, sekä kaverin koiran kanssa. Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi mennä ikuistamaan sykyistä luontoa. Ja no, kerrostaloja ja lähiötä muutenkin. Sain jopa joitain melkein julkaisukelpoisia kuvia, joten tungen ne nyt sitten tähän postaukseen iloksenne. tai kauhuksenne. Jokatapauksessa. Illalla sitten keräännyimme pienellä porukalla meille ja istuimme iltaa. M:n kaveri toisesta kaupungista tuli vierailevaksi tähdeksi joukkoomme, ja oli kyllä hyvinkin kiva ihminen :)

Yllätys sinäänsä, että joku taas pahoitti mielensä kun yritimme järjestää jotain yhteistä tekemistä. Erinnäisten syiden takia Perjantain suunniteltu mökkireissu, tai vaihtoehtoisesti illanistujaiset menivät pieleen. Niimpä plan B oli perinteinen yökahvilahengailu ja mahdollisesti jotain sitten lauantaina. No tuloksena oli se, että eräs ystävistäni päätti sitten lähteä maalle ja suuttua koska olin kuulemma hylännyt tämän. Ilmeisesti kaikki on taas minun syytä. En tosin ihan hahmota mistä olisin voinut tietää etukäteen, ettei asiat mene niinkuin oli suunniteltu.

Olen kirjoittanut tätä postausta ihan luvattoman pitkään juuri em. episodin takia. Yritän hillitä käsien tärinää ja olla itkemättä kasassa lattialla. Mulla oikeasti oli hyvä fiilis vielä kun aloitin tämän. Se siitä sitten.

Johnny, la gente está muy loca. WTF ?!

I'm gettin' tired, of wondering why I'm still here.

2011-10-06T21:07:00.000+03:00

Asia numero yksi: Puhuin eilen yhden kaverin kanssa ties kuinka pitkään. Liian myöhään ainakin. Ihmisen kanssa, jonka kanssa olen ajautunut ihan eri suuntiin. Ajattelin jo, että ajattelematta oleminen voisi olla paras tai helpoin tapa. Toisaalta erkaneminen ei tullut mitenkään yllätyksenä tavallaan. Olenhan jo kerran kokenut täysin vastaavan tilanteen ja sen seuraamukset. No kuitenkin. Kyseinen keskustelu oli jokseenkin hämmentävä, huojentava, toivoa antava, ahdistava ja outo. Samaa aikaa. Päällimmäisenä siitä jäi kuitenkin sellainen olo, ettei ystävyytemme ehkä ole ihan tuhoutunut. Se on selvää, ettei asiat ole niinkuin ennen, ja etten oikeastaan tunne koko ihmistä enää. Mahdollisuus "tutustua uudestaan" on kuitenkin ehkäpä olemassa, ja sellainen valonpilkahdus muuten niin pimeässä illassa antoi uskoa huomiseen. Se on eriasia miten asiat todellisuudessa tulevat menemään, mutta sen näkee vain ajan kanssa. En kuitenkaan halua tuomita ketään muutoksen takia. Vaikka muutos olisikin sellainen, joka erottaa meitä toisistamme. Joka on täysin päinvastainen omien toimintatapojeni ja periaatteideni kanssa. Enkä vältellä ihmistä, joka on ollut lähimenneisyydessä yksi selkeästi tärkeimpiä ja läheisimpiä ihmisiä elämässäni. En vaikka näkeminen ahdistaisikin.On vielä mahdollisuus.

Samalla sotkeuduin vasten tahtoani kahden muun kaverini välirikkoon joka on paisunut ihan käsittämättömiin mittoihin. Tai ainakin koen sen olevan jokseenkin häiritsevä myös muiden kannalta. Toki en voi pakottaa kumpaakaan osapuolta tekemään mitään asian eteen, jos he eivät niin itse halua. Enkä edes halua valita mitään "puolta." Kumpikin osapuoli on ystäväni, ja sillä hyvä. En arvostele kumpaakaan tähän asiaan liittyvien toimien perusteella. Haluaisin vain itse pysyä ulkona siitä. En tosiaan tajua, miten meidän porukassa saadaan kaikki ihmissuhdeongelmat ja -draamat paisuteltua ihan mielettömiin mittasuhteisiin. Näiden lisäksi kun pitäisi varmaan selvittää vielä kolmaskin asia. Huhuh.

Omalta osaltani tämä päivä on sujunut jokseenkin ristiriitaisissa merkeissä. Jo aamulla oli ihan kamala olo, ja koulussa keskittymiskyky ja jaksaminen loistivat poissaolollaan. Aamubussissa vallinneen tukalan olon sain kuitenkin koulupäivän ajan pidettyä suht kurissa. Koulusta kotiin päästyäni tajusin etten ole taaskaan syönyt mitään koko päivänä. Se siitä säännöllisyydestä ja tapojen parantamisesta. Söin sitten kuitenkin leivän kotiin tultuani. Ihan okei, ajattelin. Myöhemmin äiti toi pitsaa ja uah. Sen syömisen jälkeen teki mieli vajota jonnekkin, ja lopulta päädyin nukkumaan jaksamattomuuttani ja väsymystäni pois. Äsken huomasin äidin ostaneen myös melkein-lempi-jäätelöäni pakastimeen.. Pitihän sitä ihan varovasti maistaa. En oikein tiedä. Tavallaan kaduttaa, mutta tavallaan olen iloinen siitä, että tein niin.

Uusi jakso koulussa alkoi tänään, ja tuntuu että eri kurssien vaatimat työt ovat taas ihan ylitsepääsemättömän hankalia ja raskaita. Eikä mullla tosiaan ole kuin se 4 kurssia.. Äikän 9. kurssi kuulostaa ainakin yhtä pahalta kuin 6. kurssi. Kolumni, puheenvuoro, leffakäynti, ties kuinka monta esseetä, analyysi ja kirja luettuna loppukokeeseen. Eihän se nyt oikeasti edes ole mitenkään ihan mielettömästi, mutta kun ei jaksa. Lisäksi tunnun olevan pahasti jumissa ruotsin suhteen. Kurssin ensimmäinen tunti, ja yo-vihko naaman eteen. Ei onnistunut. En ole viiteen kuukauteen uhrannut ajatustakaan ruotsille. Sitten on sitä surullisen kuuluisaa espanjaa.. Kurssi numero 8. En ole tehnyt vieläkään mitään edellisen kurssin eteen. Subjunktiivin imperfektin opettelu ei taida onnistua, ennenkuin osaan subjuntiivin preesensin ja perfektin. Hieno homma. Luojan kiitos se toinen espanjan kurssi on työmäärältään lähes olematon. Kokeena menemme korkeasaareen ihastelemaan eläimiä. Ei paljon vaadi. Ehkä selviän, jos löydän jostain vähän jaksamista.

Asioita ei paranna se, että päivät lyhenevät ja kokoajan on entistä pimeämpää, sateisempaa, kylmempää ja harmaampaa. Sykyisin alakuloon taipuva mieleni osoittaa mieltään ja kaikki tuntuu tuplasti vaikeammalta. Huoh. Tervetuloa syksy ! Nyt hukutan epätoivoni teekuppiin ja hautaudun villasukkiin. Adios amigos !

And I wish that I could,

Snap my fingers, make myself disappear.

Snap my fingers, get myself out of here.

'Cause I'd rather be anywhere else but here.

And if I'm not the best..

2011-10-05T13:30:00.000+03:00

Tällä kertaa ainakin olin paras. Nimittäin matikassa. Yo-kokeeni lähtee koululta L:nä. Kyllä, niin, mitä ihmettä ? En itsekään ihan tajunnut. Tietysti tulee ottaa huomioon, että pisteeni ovat juuri ja juuri L:n rajalla, joten mahdollista on, että se tulee takaisin E:nä. Toivotaan parasta. Tavoitteeni ylitin jokatapauksessa, ja sain koulun parhaat pisteet. Miten se on edes mahdollista ? Eihän matikan keskiarvoni ole kuin 8. Huhuh, ihmeitä tapahtuu ja töiden tekeminen näkyy tuloksissa. Jeeees ! :)

Eilen tuloksien tultua suuntasimme porukalla juhlistamaan koeviikon päättymistä ja ensimmäisten kirjoitusten melkein kaikkia tyydyttäneisiin tuloksiin. Tokihan siitä sitten seurasi ongelmia yhden kaverin kanssa jälkeenpäin. Luojan kiitos asiat on nyt selvitetty ja itseasiassa olenkin tästä kohta lähdössä kyseisen kaverin luokse.

Sitä piti vielä sanomani, että hullut päivät ovat jotain hulluinta ikinä. Hyi sitä ihmismäärää. Syystä x oli kuitenkin pakko käydä siellä tänään. Hrh. Ja yritäppä löytää parkkipaikka täpötäydestä parkkihallista.. -.-

Loppuun vielä niin kovasti hehkuttamaani Demiä. En tiedä miksi, mutta voi että tämä biisi sai ensimmäisillä kerroilla ihoni kananlihalle ja kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin.

Picture to burn.

2011-10-01T22:49:00.000+03:00

Selasin kuvia matkoilta. Jaan ne kanssanne koska Aino :D Olkaahyvä.

Gran Canaria 2011

Fuerteventura 2010

Gran Canaria 2011

Fuerteventura 2010

Gran Canaria 2011

Lontoo 2009

Easrbourne 2009

Anteeksi epäjärjestys. Meni hermot noita siirrellessä >:(

Don't know how long it's gonna take to feel okay.

2011-10-01T12:14:00.000+03:00

Toissapäivänä kaikki oli taas liian vaikeaa. Halusin luovuttaa, turhauduin. Väsyin ja ajauduin kohti henkistä romahdusta. Raahasin ruhoani itiksessä voimattomana ja liian väsyneenä. Yritin jaksaa, mutta energiaa taisi olla liian vähän. En ollut taaskaan antanut moottorille tarpeeksi polttoainetta, jotta se jaksaisi käydä täysillä. Itkin koko matkan kaverilleni ja edelleen itkien, tukehtuen ahdistukseen, tungin leipää suuhuni. Miten voi olla niin helvetin vaikeaa ? Ärsyttää. Vihaanvihaanvihaan. Vihaan sitä, että syöminen on pakko. Vihaan sitä miten ristiriitaiselta se tuntuu. Vihaan sitä ääntä joka kertoo minun epäonnistuneen. Vihaan sitä, että olen sekaisin. Sitä etten osaa. Sitä että perille on liian pitkä matka. Turhauttaa edes yrittää. Tiedän, että on pakko. Silti.

Eilen oli tämän jakson ensimmäisen tavallisen kurssikokeen vuoro. Englanti. Tajusin edellisenä iltana, että kirjani oli koulun kaapissa. Niimpä en sitten lukenut kokeeseen. Näkyy varmasti arvosanassa. Nojaa. Poden jonkinsorttista asennevammaisuutta muita kursseja kohtaan nyt kun panostin koko jakson vain matikkaan, ja ylppärit ovat ohi. No, yritän. Muutenkin kyllästyttää koko opiskeleminen taas vaihteeksi.

Illalla suuntasimme N:n kanssa kohti Meilahtea, suunnitelmana pienimuotoiset illanistujaiset joidenkin N:n kavereiden kanssa, joista yhden olin tavannut pari kertaa. Ei siinä mitään, ihan mukavaa porukkaa ja kiva ilta saatiinkin sitten pienellä porukalla aikaiseksi. Ihanan rauhallista, muttei kuitenkaan tylsää. :)

Tajusin muuten ihan yhtäkkiä miten pitkällä syksy jo on. En ollut edes huomannut kellastuvia lehtiä, ennenkuin näin puun jossai ei enää edes ollut juurikaan lehtiä. Hupsista. No, onneksi lehtiä kuitenkin vielä riittää, ja eiköhän ne kellastu vielä vähän enemmän ennen lumentuloa. Olisikohan siis aika kaivaa kamera esiin ja tehdä kuvausmatka maailman ääriin ! No, ainakin jonnekkin pois täältä. Eihän täällä ole kuin kerrostaloja. Jospa sitä ehtisi vielä tämän viikonlopun aikana, tekstitaidon kirjoittamisen ja espanjan opiskelun lomassa.. Jospa nyt saisin aloitettua koulujuttuja, niin suunnitelma voisi olla jopa mahdollinen. Yritetään.

ps. Lokakuu, wtf ?
pps. Alustavat pisteet ylppäreistä saadaan kai maanantaina :sss p e l o t t a a

And I'm so sick of watching while the minutes pass as I go nowhere.

2011-09-28T21:16:00.000+03:00

I did it ! Matikan kirjoitukset on ohi ! Selvisin hengissä. Selvisin. Sain 10 tehtävää tehtyä, en pyörtynyt, en panikoinut. Laskin vain tehtäviä. Ensimmäisen tehtävän jälkeen unohdin kyseessä olevan yo-koe, ja keskityin vain tehtävien ratkaisuun. Lievä "apuaapua" -reaktio syntyi vasta siinä vaiheessa kun oli aika palauttaa tehtävät. Sen jälkeen kun ei enää ole mitään mahdollisuutta tehdä arvosanan eteen yhtään mitään. No, tuloksia odotellessa. Tiedän kylläkin nyt jo, että osa tehtävistä meni metsään... No, onnekseni tavoittelen M:ää, en L:ää. Katsotaan mihin se riitti.

Eilen eräs viisas sanoi "Sä haluat voittaa tällä kertaa. Ota erävoitto." Mä otin. Voitin sen järjettömän kirjoitusahdistuksen, mutta ennenkaikkea, voitin itseni. Eihän mulla muita vastustajia ollutkaan. ~~paitsi ne kaikki jotka kirjottaa sen 60 pistettä ja nostaa pisterajat taivaaseen..~~ Lisäksi söin viinirypäleitä ja pähkinöitä ja muutaman keksinkin kirjoituksissa ! Hui. Niin monen ihmisen läsnäollessa.Ja muutenkin uudessa ja jännittävässä tilanteessa. Tiedän ettei se varmastikaan kuullosta isolta tai mitenkään ihmeelliseltä asialta. Niinhän kaikki tekevät. Ja eihän siellä kukaan katso muiden tekemisiä. Silti. Koen sen silti onnistumiseksi. Pieneksi, varovaiseksi askeleeksi kohti parempaa. Joten todellakin, I came to win, to fight..

Like it's her birthday.

2011-09-27T12:12:00.000+03:00

Tän vuoden piti olla se, jolloin me vihdoin ollaan vapaita tekemään mitä vaan. Se, jolloin pidetään kaikkien aikojen synttärit. Monta kertaa. Kullekkin vuorollaan. Tän vuoden piti olla se, jolloin me päästään yhdessä porukalla baariin. Se aika, jolloin kaikki on mahdollista. Niin me ajateltiin joskus. Yhdessä.

Nyt musta tuntuu, että me ollaan valovuosien päässä toisistamme. Yhden kanssa en ole jutellut taas aikoihin. Kerran vaihdettiin pikaisesti kuulumisia koulusta. Toisen kanssa luulin lähentyneeni, mutta nyt tuntuu että olen kadottanut yhteyden sinnekkin päin. Kolmas ja neljäs viihtyvät edelleen tiivisti kahdestaan, ja heidät saa houkuteltua mukaan vain silloin kun koko porukka on kasassa - ei ikinä siis. Asiaa parantaa toki vielä yhden totaallinen välirikko ja epäkiinnostus muutamaa muuta kohtaan.

Myönnän, tiedän ja tunnustan, että olen tottakai osaltani itsekin vaikuttanut nykyisen tilanteen syntymiseen ja kehittymiseen. En kuitenkaan pysty enkä edes halua ylläpitää ystävyyssuhteita yllä yksin. Välillä, useinkin, suunnittelen asioiden jättämistä oman onnensa nojaan. Selviävät jos selviävät, minulla on muutakin mietittävää kuten oma jaksaminen ja terveys.

Kuitenkin tuntuu vähän vaikealta unohtaa ihmisiä joiden kanssa on jakanut elämänsä viime vuodet. Joille on kertonut asioita, joita muut eivät tiedä. Joiden kanssa on kasvanut, joista välittää kaikesta huolimatta. Joiden kanssa on odottanut mm. tätä vuotta. Tehnyt suunnitelmia jotka eivät kai koskaan toteudu. Niin kuin muka edes haluaisin unohtaa.

Juuri nyt ihan todella tarvitsisin ihmisiä jaksaakseni. En välttämättä kaiken jatkuvaan puimiseen, vaan ihan normaaliin elämään. Niinkuin ihminen nyt ystäviä tarvitsee.

Asiasta kukkaruukkuun. Koeviikko <3 Tänään siis vapaapäivä jipii. Se tosin kuluu mm. kyniä ja purkkeja teippaillen ja ehkä jotain syötävääkin pitäisi huomiseksi ostaa. Huomenna siis on aika astua suoraan ison pahan ytl:n kitaan ja yrittää haalia jostain reilu 30 pistettä. Ihmeekseni preli meni yllättävän hyvin, olisin sillä yltänyt M:ään ihan helposti, melkein jopa E:hen :o No, itse koe voikin sitten olla ihan toinen juttu. En kai voi kuin parhaani yrittää, sillä mennään. Ehkä yritän tänään kerrata vielä vaikkapa yksikkömuunnoksia. Muuhun lukemiseen ei ole lupaa :DD Eikä siitä varmaan olisi edes hirveää hyötyä. Osaan mitä osaan, muuta en voi.

Nyt ehkä yritän keskittyä liian sotkuisen huoneeni siivoamiseen välttääkseni panikoitumista ja liikaa ahdistusta huomisesta. Sitä paitsi täällä ei taas mahdu kävelemään... :D

I try so hard to fight it but it's hopeless.

2011-09-25T21:01:00.000+03:00

"Fighting is never hopeless, because the fact that you're still fighting means that there IS hope."

Joskus sitä tulee huomattua, että omat rippilapset saattaa olla viisaita. Luulenpa, ettei viisaus ole peräisin niiden omalta isoselta, krmh.. Mutta siis. Vaikka kuka mitä väittäisi, niin silti tuntuu melko toivottomalta. Eilen sain syötyä vasta kuuden jälkeen illalla yhden leivän itkettyäni ensin puoli tuntia, koska en halunnut syödä. Myöhemmin illalla sain syötyä vielä purkillisen rasvatonta jugurttia, sillä oloni oli melko hutera, enkä halunnut viime viikkoisen kohtauksen toistuvan. Tänään söin leivän, ja voi sitä tunnetta kun luulee syöneensä hevosen. En tajua, miten maha voi olla niin täynnä. Hyi. Ennen halusin syödä isoimman kermamunkin mitä kahvilasta löytyi, ja sen jälkeen vielä muiden jämät. Mäkkärissä halusin BigMac-aterian ja söin sen kokonaan. Nykyään ei sinne ole edes mitään järkeä mennä, enhän jaksa syödä edes lastenateriaa yksin. Huoh.

Muuten viikonloppu sujui ihan mukavissa merkeissä. Perjantai kaverin pienimuotoisissa kotibileissä ja lauantai muuten vaan lagatessa. Tokihan ehdin lukea myös matematiikkaa. En kuitenkaan ehkä tarpeeksi.. Huomenna saan prelin takaisin, enkä ehkä halua tietää.. Hui. Tänään on myös viimeinen mahdollisuus kunnolla kerrata, sillä huomenna joudun luopumaan rakkaasta laskimestani ja maolista. Toivon, että suhteemme säilyy moitteettomana vaikka joudunkin hylkäämään ystäväni. Tulen nimittäin tarvitsemaan niiden apua keskiviikkona jos haluan säilyä hengissä ytl:n kynsistä. Mjoo. Ehkä panikoin vielä tiistaina. Luojan kiitos tiistai ja torstai ovat vapaita. Koulua on siis vain kolme päivää, joista vaik yksi on tavallinen. Tervetuloa koeviikko ! Kirjoitusten jälkeen alkaakin sellainen espanjapanostus, että alta pois.

Okei, unohdin taas asiani, joten ehkä painun katsomaan BB:tä ja laskemaan matikkaa. ilmeisen hyvä yhdistelmä... Tai ehkä keitän teetä ja etsin villasukat ennen kuin varpaat tippuvat pois.

Ps. joku kiva haluaa lahjoittaa tänne Demi Lovaton Unbrokenin ? Kiitän (:

What makes you beautiful.

2011-09-22T21:54:00.000+03:00

Matikan preli tehty. Yksi tehtävä meni aivan varmasti nollille, mutta toivon silti osanneeni jotain. Varmasti siellä on muitakin virheitä. Onnekseni tein ne prelissä, joten ehdin ottaa niistä vielä opikseni ennen itse the ylppäriä. Huomatkaa yritän-ajatella-positiivisesti -asenne.

Syöminen aiheuttaa jos jonkinmoista päänvaivaa. Ja mahankin. Ja ties minkä. Hankalaa. En oikeasti tiedä miten paljon ihmisen kuuluu syödä. En tunne nälkää, joten on vähän hankala tietää milloin pitäisi syödä. Tulen täyteen yhdestä leivästä, joten on vaikeaa tietää milloin on syönyt riittävästi. Jonkun pitäisi ehkä oikeasti kertoa miten se kaikki tehdään. Taidan olla eksynyt kaiken ruuan keskelle.

Tee on hyvää ja aivot jumittaa. Tänään en enää tee matikkaa. Huomenna sitten. Nyt lepään. Lupasinhan tehdä niin.

Ps. ostin lohdutukseksi ihanaakin ihanemman kynsilakan kicksistä <3 päätin ostaa toisen selvittyäni hengissä ylppäreistä. Ja kolmannen läpipääsystä. ja... :D

It's getting harder and harder to breathe.

2011-09-20T22:13:00.000+03:00

Tosiaan, sanoinkin jo mahdollisesti selvittäväni hieman viikonlopun tapahtumia ja sen sellaista. Tästä siis saattaa tulla nälkävuoden pituinen sepustus, varoitan siitä näin etukäteen. Noniiiin.

Torstai-ilta kului tosiaan lukiolaisten 100 aamun bileissä. Sitä sen enempää selostamatta voin todeta alkuillan olleen ihan mukaisa ja iloinen. Muillakin ihmisillä tuntui olevan kivaa ja tunnelma tottakai tarttui itse kuhunkin paikalla olleeseen. Ainakin melkein. Jossain vaiheessa iltaa tajusin, että syömiseni sinä päivänä olivat jääneet yhteen leipään, ja edellisenäkään päivänä en ollut syönyt juuri mitään. Muutaman keksin kaverini synttäreillä. Oikean ruuan syömisestä oli siis jo torstaina vierähtänyt kaksi päivää..

Perjantaina lähdin siis leireilemään viikonlopuksi. Tiesin jo etukäteen joukkuruokailujen koituvan ongelmaksi, ja perille päästyämme ensimmäinen ohjelmanumero olikin tuttuun tyyliin päivällinen. Yllätys yllätys, jätin sen suosiolla väliin. En edes yrittänyt laittaa lusikkaa lähellekkään suutani. Saati sitten niellä millilitraakaan kalakeittoa. Eihän minulla edes ollut nälkä. Ajattelin syöväni sitten illalla. No, arvatkaa söinkö. En siis ollut kahteenkymmeneen neljään tuntiin pistänyt kurkustani alas mitään. Ruuastakin alkoi olla jo kolme päivää aikaa. Perjantai kului muutenkin melko ahdistuneessa olossa. Illalla puhuin puhelimessa ja pyysin kyytiä kotiin. En jaksanut leireillä. En tietenkään yhdentoista aikaan enää saanut mistään kyytiä kotiin, ja jäinkin leirille kuten oli tarkoituskin.

Lauantaina olin jo aamulla hurjan väsynyt. Aamupalalle en eden olisi ehtinyt, enkä olisi muutenkaan mennyt. Eihän syömistapoihini kuulu aamupala. Aamupäivän sinnittelin ahdistuksen ja väsymyksen kanssa ja lounaalla ei syömisestä taaskaan tullut mitään. Ei niiden kaikkien ihmisten keskellä. En oikeasti pystynyt pistämään haarukkaa suuhuni ja nielemään ruokaa. Muistan tilanteesta vain järkyttävän ahdistuksen ja halun juosta pois. Vapaa-ajalla muiden pelatessa ja jutellessa yritin keskittää ajatukseni matikkaan ~~yllättävää~~ ja yritin muutenkin hallita ahdistustani ja stressiäni tutuksi tulleiden kaavojen kautta. Iltapäivän mediksen jälkeen väsymyksen, ahdistuksen ja stressin summa todella otti vallan pienestä ihmisestä ja muiden lähdettyä jäin kappelin lattialle itkemään pahaa oloani ja jaksamattomuuttani. Siinä välissä jäi sitten päivän kahvit ja pullatkin syömättä. Lopulta saatuani itseni taas jotenkuten kasattua, liityin muiden seuraan ja siitä päivälliselle. Söinkö ? en. Ilta kului laulellessa ja ympäri leirialuetta juoksennellessa, ja iltapalalla taisivat makkarat mennä parempiin suihin. Osaatte varmaan itsekin laskea miten pitkällä nälkälakkoni oli..

Lopulta illan kääntyessä jo yöksi, tunsin oloni melkoisen heikoksi ja hengittäminen kävi kovin hankalaksi. En suostunut syömään mitään, ja mehulasikin jäi melkein koskemattomaksi. Menin siitä sitten nukkumaan monien huolestuneiden kasvojen seuratessa tilannetta. Ajattelin sen menevän ihan pian ohi, ja että kävisin sitten aamupalalla syömässä vaikka jonkun hedelmän. No. Eipä mennyt ihan niin kuin olin asian käsikirjoittanut. Viiden aikaan yöllä heräsin siihen, että tärisin kauttaaltani ja hengitykseni oli jokseenkin hankalaa. Sydämeni tuntui hyppäävän rinnasta ulos, ja ahdistus puristi keuhkoja rintaa niin että pelkäsin kuolevani. Istuin tai makasin sykkyrällä sängyssäni muutaman tunnin, kunnes päätin mennä vessaan rauhoittumaan. Matkalla sinne luulin tajun lähtevän, eikä se varmaan kaukana ollutkaan. Voin pahoin vessan kylmällä lattialla (lukitun oven takana, mikä ei näin jälkeenpäin kuullosta kovin fiksulta..) Peilistä näin jotain hyvin epämääräisen suttuista ja kalpeaa. Mitä ihmettä olin tehnyt itselleni ? Kahden tunnin vapinan jälkeen menin sitten viimein herättämään leirin vetäjää. Siellä sitten huolestutin ihmisiä entisestään, ja olin itsekin aika lailla säikähtänyt. Pulssini oli kuulemma melkoisen tiheä ja jopa epätasainen ? Vapina ja oksetus laantui jugurtilla ja leivällä ja ahdistuksen tunne rinnassakin helpotti pikkuhiljaa. En suostunut lähtemään minnekkään, enkä halunnut mitään ambulanssiakaan soitettavan paikalle. Niin itsepäinen ja lääkärikammoinen olen kuitenkin. Siitä menin takaisin nukkumaan ja lepäilin loppupäivän ennen laivalle lähtöä. Paranihan se olo siitä, ja lounaalla pakottauduin syömään edes vähän raejuustoa. Nyt pelkään kuitenkin ties mitä sydänvikoja, rytmihäiriöistä sydäkohtaukseen jne. ja tarkistan sydämeni toimintaa ihan kokoajan. Eipä ole sekään kovin kivaa. Ahdistaa pelkkä tapauksen ajatteleminenkin. En tiedä tunnenko oikeasti kokoajan samanlaista ahdistusta keuhkoissani, ja vaikeutta hengittää, vai kuvittelenko koska pelkään sitä. Toisaalta minkäänlaisia sen tyyppisiä tuntemuksia ei ole silloin kun on muuta tekemistä ja ajatukset muualla. Ehkä silti käyn kysymässä asiasta.

Tuntuu, että olen viimeaikoina käynyt ihan liian kovilla kierroksilla omaan jaksamiseeni nähden. Varsinkin siihen nähden, miten olen syönyt ja levännyt. En halua hajottaa elimistöäni liialla rasituksella, ja liian vähällä polttoaineella. Eihän autokaan käynnisty tai liiku ilman bensaa. Ei kai siihen ihminenkään pysty. Pelkällä Pyhällä Hengellä ei taideta pitkälle pötkiä, ja neljän päivän syömättömyys ei varmaankaan tee kovin hyvää. Ei myöskään mielelle. Tarvitsen aivojani ensi viikon koitoksessa nimeltä lyhyen matematiikan ylioppilaskoe. Luulen, että aivotkin toimivat paremmin jos annan niille jotain millä toimia.

En vieläkään sano, että se tulee olemaan helppoa. Tälläkin hetkellä poden ruoka-ahdistusta lohen palasesta ja muutamasta lusikallisesta lipesolaa. Yritän kuitenkin olla välittämättä päässä huutelevasta möröstä. Yritän. Tahdon voittaa tämän pelin, enkä suostu häviämään.

I've gone for too long living like I'm not alive

so I'm going to start over tonight.

I'm my own worst enemy.

2011-09-19T22:23:00.000+03:00

Nyt saa luvan riittää. Tämä tyttö haluaa elää. Pelkään tuhoavani itseni tätä menoa. Nyt saa riittää. Ei enää tunnu terveeltä omat tekemiset. Ei edes itseni mielestä. Nyt, todella. Uusi suunnitelma kehiin ja pian käytäntöön. Mielummin heti samantien. Elämä ei odota, tahdon saada sen kiinni. Haluan vetää tätä paskaa loista turpaan ja eliminoida sen päästäni. Haluan itse hallita elämääni. Haluan olla onnellinen. Loppukoon siis pelleily, minä olen valmis taisteluun. Tätä on jatkunut ihan liian kauan. Tarvitsen vain vähän opastusta ja selkään tuuppimista. Vähän tukea ja olkapään mitä vasten itkeä ja nojata kun ei jaksakkaan eteenpäin. Sitten taas täyttä päätä eteenpäin ! En väitä sen olevan helppoa tai nopeaa, en väitä sen käyvän kädenkäänteessä. En edes usko siihen. Enkä pysty siihen yksin. Tiedän nyt kuitenkin, ettei tarvitsekkaan. Tiedän, että saan pyytää apua. Tiedän, että myös saan sitä. Tiedän, että joku välittää. ~~ainakin toivon.~~

Tähän oivallukseen johtaneista tapahtumista seurannee jonkinmoinen selvitys jossain vaiheessa. Nyt on tärkeintä syödä ja levätä. Ihan todella, tärkeämpää kuin matematiikka.

Ja kun sä et uskalla

sanoo niitä sanoja,

joilla voisit ratkaista kaiken,

voit luottaa minuun.

Ei mitään hätää,

jos ei omat voimat riittäneet.

Ei mitään hätää,

se olen minä,

joka voi kuivata sun kyyneleet.

We might not get tomorrow.

2011-09-15T18:41:00.000+03:00

Tänään, kohta, pian. 100 aamun bileet. Jepjeesjihuu. Enpäs olekkaan aikoihin harrastanut minkään näköistä juhlimista minkään johdosta. Nyt on jopa jonkinlainen bilefiilis !

Huomenna suuntaan taas viikonlopuksi leireilemään. Kivaakivaa ! Ohjelmassa mm. Singstarin pelaamista <3! Luulenpa että leiristäkin tulee jokseenkin hupaisa taas jälleen. Onhan seura melkoista eliittiä, seurakunnan kermaa. :D

Sunnuntaina sitten leiriltä kotiuduttani on takoitus kääntää nokka kohti Tallinnaa. Taisinkin jo aijemmin mainita kyseisestä risteilystä. Jipiii (:

Jos jonkinmoista ohjelmaa on taas ahtautunut tähän yhdeksi ryppääksi. Ihan kivaa, ja toivottavasti edes hieman rentouttavaa. Kaiken varjopuolena nään kuitenkin kokoajan sen, että muuna aikana on kirjoitusten eteen tehtävä vielä rutkasti enemmän töitä. Matikan preli mm. häämöttää jo viikon päässä. No, pakkaan kirjat mukaan leirille ja pakotan itseni tekemään tehtäviä, vaikka sitten verenmaku suussa. Pakko on. Silti aijon yrittää nauttia viikonlopusta. Yrittää.

Iltaa odotellessa:

Don't panic.

2011-09-13T21:49:00.000+03:00

Se on sitte niin, että tän syksyn yo-kirjotukset on virallisesti alkanu. Myös siinä mielessä siis, että moni kavereista osallistui tänään enkun kuunteluun. Se, että kirjotukset on virallisesti alkanu, tarkottaa sitä että matikan kirjotuksiin ei oo enään kauheen kauan. Se päivä päivältä tulee lähemmäs, ja sitä mukaa lietson itseni entistä pahempaan paniikkiin. f '(x) = 15x²+13x+3 ja kaikki muut kaavat yms. tunkeutuu ajatuksiin, mieleen ja uniin. Ajasta ja paikasta riippumatta. Tarkistan pisterajat vähintään kerran päivässä, vaikka osaan ne ulkoa. Silmät kiinni ja takaperin, vaikka keskellä yötä. "9 pistettä A:han, 32 pistettä M:n viime keväänä..." Eiihän niillä tietenkään ole mitään merkitystä tosiasiassa. Kirjoituksiin tosiaan on se kaksi viikkoa kuitenkin, ja olen jo tässä mielentilassa. Hermorauniona ja palasina lattialla. Mitenhän on asiat viikon päästä ? Tai siitä eteenpäin.. Huoh.

Okei, kirjoittettuani edellämainitun saatoin päästää kirjoitusahdistuspaniikkimöröt valloileen, joten en ehkä kykene kirjoittamaan tähän enää mitään järjellistä. Ellei joku sitten suunnattomasti nauti lukea pohdintaa mm. siitä monesko jäsen 876 on aritmeettisessa lukujonossa. Aivan.

Voisin laittaa teille jonkun kivan biisin tähän. Hmm, ehkä otsikkoon liityen; lisää Coldplayta, olkaa hyvä (:

Where the lines overlap.

2011-09-11T21:40:00.000+03:00

Olen koittanut räpiköidä
olla kuin ennen.
Mutta jatkuu sateinen päivä,
hukun kuitenkin.

Joku kuiskasi mulle lähde,
äänet päässä huutavat mene jo.

Olen nähnyt peilini muuttuu,
kuva vääristyy.
Enkä ymmärrä tarkoitusta,
mikä on kaiken syy?

Miksi mieli on ikuinen linnansa vanki,
kääntelee kuvia kuin huvittaa.

oikeesti toi biisi on ehkä maailman paskin.

Well I didn't mean for this to go as far as it did.

2011-09-10T20:53:00.000+03:00

Eipä tainnut tulla sitten mitään kertomuksia ilotulituksista. Syystä että vesisade pilasi koko illan, emmekä sitten viitsineet lähteä kastumaan sinne. Muutenkin tosiaan flunssassa, niin ei ehkä olisi ollut paras idea siihen hätään. No jaa. Ei se mitään, en koe kauheaa menetyksen tunnetta siitä.

Tänään tarkoitukseni oli nähdä erästä kauempanaa asuvaa kaveriani, joka tuli pääkaupunkiseudulle käväisemään. Niin, oli tarkoitukseni. Siinä sitten juuri ennen sovittua tapaamisajankohtaa piippaa puhelimeni ilmoittaakseen saapuneesta viestistä. Viesti kuului: "mennäänki leffaan ni ei ehitä näkee :s". Okei, kiva juttu. Onnekseni en ollut yksin, enkä muutenkaan perunut mitään tapaamisia tai tekemisiä kyseisen tapaamisen takia. Olisin saattanut olla hieman enemmän kiukkuinen. Nyt vain hieman pettynyt. Taas jälleen kerran. En vaan ymmärrä ihmisiä jotka peruvat tapaamisia viime hetkellä. Varsinkaan, jos on itse ehdottanut, melkeimpä vaatinut tapaamista. En voi ymmärtää. Mistään ei myöskään ilmennyt minkäänlaista pahoittelua, jossei lukuun oteta ":s" hymiötä. Niimpä niin. Niimpä siis palaan viikonlopun alkuperäisiin suunnitelmiin, joihin kuuluu mm. kirjan ~~loppuun~~ lukeminen ja matematiikan opiskelu. Kirjan lukeminen ei tosin ota onnistuakseen, ja 200 sivun lukeminen kahdessa päivässä tuntuu melko mahdottomalta. No niin, se siitä. Yritän kerrankin olla mainitsematta koulua enempää kuin yhdessä, okei kahdessa, lauseessa.

Tässä viime päivinä olen taas huomannut taipumukseni tuntea jonkin sortin ahdistusta muun maailman tapahtumista. Tästä esimerkkinä siis viime aikaiset uutiset Karoliina Kestin tapauksesta. Koko katoamisjuttu herätti minussa ahdistusta ja koin tapahtuneen jotenkin kovin kauheaksi, vaikkei se siis itseäni oikeastaan edes koskenut mitenkään. Enhän edes asu siellä päin. Tytön sitten löydyttyä kuolleena en saanut rauhaa ajatuksiltani yölläkään. Varsinkin silloin ahdistus muille tapahtuneesta onnettomuudesta valtasi mieleni ja hrrh. Tätä on siis tapahtunut monesti ennenkin, mm. koulusurmien ja Norjan veritekojen yhteydessä. No, ehkä se todistaa etten oikeasti ole ihan sydämetön ja kylmä paska.

Jos jotain positiivista yritetään tunkea tähänkin, niin sain perjantaina tilaisuuden lähteä kaverini kanssa risteilylle viikon päästä ! Tottakai käytin siis tilaisuuden hyväkseni, ja ensi sunnuntaina kääntyy nokka kohti Tallinnaa. JiBii. Kaverini tosin on vasta 17, ja neidin äiti tulee mukaan, joten se siitä bileristeilystä :D Uskon, että matkasta tulee joka tapauksessa kivaisa. Huolimatta siitä, että lähdemme sinne suoraan leirin jälkeen, joten meno voi olla myös hieman väsynyttä. Ei se mitään.

Ensi viikko taitaa muutenkin olla melko täysi ja vauhdikaskin. Siihen kun sisältyy risteilyn ja leirin lisäksi mm. 100 aamun bileet kaivohuoneella torstaina ! :D Myönnettäköön, alan jo kaivata jotain tekemistä ja irtiottoa arjesta. Sitä odotellessa koitan pysyä järjissäni, mikä tuntuu joskus hieman hankalalta.

What's going on on the floor ?
I love this record baby but I can't see straight anymore
Keep it cool, what's the name of this club ?
I can't remember but it's alright, alright.

I feel my heart start beating to my favourite song.

2011-09-07T21:46:00.000+03:00

Ilmaistakseni tarpeeksi selvästi sen, mikä ei varmasti ole tullut jo kaikille selväksi: teen kuolemaa koulun kanssa. Ggghah. Ihan oikeasti ei aika riitä. Ei millään. Ei ole mahdollista vaatia ihmistä omistautumaan koulutyölle 24 tuntia vuorokaudessa. Tai edes koko valveillaoloaikaa. Eihän ? Miten kukaan luulee, että sitä jaksaa ? Tai vaikka jaksaisikin, niin miten siinä tahdissa muka pysyisi järki päässä ? Ei mitenkään. Ainakaan minulla. Juuri kun edellisen äikäntehtävän saa palautettua, häämöttää edessä jo pari seuraavaa. Millä helvetin ajalla ? Millä energialla ? Kertokaa toki. Okei, en ehkä ole maailman ahkerin ihminen ja ajoittain sorrun laiskuuteen, mutten ole koskaan jättänyt palauttamatta yhtäkään esseetä, analyysiä, yo-vihkoa, tai mitään muutakaan kurssityötä ajallaan. Nyt tuntuu, etten yksinkertaisesti kykene kaikkeen. Toki se aiheuttaa jos jonkinmoista epäonnistumisen tunnetta, mutta siltikin.

Okei, myönnettäköön, ei oikeasti ollut mitään muuta sanomista kuin kouluvalitus. :D Ehkäpä huomisen ilotulitusten sm-kisojen jälkeen kykenen tarjoamaan jotain vaihtelevaa luettavaa.

Ainiin, perustellakseni taas otsikkoa niin tässä, voi tässä. Yksi tämän hetken ehdottomasti lempibiiseistäni <3 En tiedä, jostain löysin taas unohtuneen rakkauteni Coldplayta kohtaan. Ja voi että. Olen myyty.

Ps. luumut <3

Coffee break.

2011-09-05T15:58:00.000+03:00

Päätin sitte luopua mantsan kertauskurssista. Syynä tähän päätökseen oli lähinnä se, että toivon näin saavani enemmän aikaa tehdä muiden kurssien tehtävät. Sitä paitsi, kirjoitan mantsan kuitenkin vasta keväällä, joten tuntui muutenkin turhauttavalta käydä kertausta nyt. Silti jotenkin koen epäonnistuneeni, koska en jaksanutkaan suorittaa kaikkia kursseja. Näin ollen myös lukion oppimääräni jää tasan siihen vaadittuun 75:een kurssiin. Siltikin kaiken saaminen valmiiksi on työn ja tuskan takana.

Viikonloppuna lähdin ihan extempore käymään mökillä. Nähtävästi tulin siinä sitten vielä kipeäksi, ja nyt olo on melko kaamea. Tekisi mieli käpertyä peiton alle ja nukkua muutama tunti, mutta matikanläksyt, espanjan itsenäiset tehtävät, enkun sanakoe ja ylppärit eivät odota paranemistani. Töitä siis riittää, eikä lepäämiselle jää aikaa. Heikottaa niin, että istuminenkin tuottaa tuskaa ja raajat tuntuvat lyijynraskailta. Vihaan syksyä.

Ajatuskaan ei nyt oikein tahdo kulkea, joten ehkä jätän tarinoimisen tähän ja yritän vaikka keskittyä matikkaan. Eilinen stressi-ahdistus-panikoituminen koska kirjoitukset sai kaiken tuntumaan taas siltä etten osaa yhtään mitään. En kuitenkaan ole tyytyväinen A:han, tai edes B:hen, sillä uskon ettei läpipääsyssä pitäisi olla ongelmia. Tavoitteeni on kuitenkin kirjoittaa M matikasta. Tiedä sitten onko se liian suuruudenhullua. Ei pitäisi ainakaan edellisvuotisten pisterajojen mukaan olla. Siitä johtuen asetan matikan opiskelun nyt etusijalle ja laiminlyön muita aineita, kuten espanjaa. Ärsyttää, mutten tiedä onko tärkeämpää menestyä ylppäreissä vai menestyä kurssilla ? Jos joku kertoisi miten aivot saa järjestykseen, olisin iloinen.

Paper planes.

2011-09-01T16:29:00.000+03:00

"Yhdelle paperille saa tehdä vain yhden tehtävän..." Mitä helvettiä ? Yhdelle paperille kun mahtuisi varmaan kuusi matikantehtävää. Vietin siis tosiaan puolituntisen ahtautuneena kemianluokkaan yhdessä aika monen muun abin kanssa. Rehtorin yo-info part 2. Turhaa vai turhaa ? Kyllähän sitä tyhmäkin tajuaa tulla ajoissa kouluun kirjoituspäivänä, teipata tekstit eväistä yms., ja olla lunttaamatta. Onneksi kaikkea ei myöskään olla jauhettu lukion ensimmäisistä päivistä lähtien. Luulisi jo osattavan abivuonna. Koulukuvauskin luojan kiitos on ohi tältä vuodelta. Voin melkein sanoa, että kuvasta tuli järkyttävä. Lisäksi abiristeilyt, bileet ym. abitoiminta vie tuhottomasti rahaa. Kiirettä siis pitää koulussakin. Huoh, olisi jo kesäloma.

En tosiaankaan taas jaksaisi tehdä yhtään mitään koulutehtäviä näin koulun jälkeen. Tälläkin hetkellä pitäisi kaiketi olla vääntämässä jotain espanjan kurssitehtäviä, mutta.. Tekisi mieli antaa väsymykselle periksi ja lysähtää kokoon. Jaksaminen tosiaan on aika lopussa, muutenkin kuin koulun takia. En tiedä, ehkä syksy todella väsyttää ihan hirveästi ? Lisäksi olen nähnyt ihan kamalia, ja samalla todella omituisia painajaisia tällä viikolla. Nukkuminenkin siis jäänyt jokseenkin vähälle, ja nukkumaan meneminenkin on ahdistavaa ja epäkivaa painajaisten pelossa. Hh.Tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömän hankalalta yrittää aloittaa mitään. Tuntuu, että aivotkin jumittavat, ja ajatteleminen on hidasta ja etenemätöntä. Kuin kaikki kiertäisi kokoajan samaa rataa, mutta aina vain hidastuvalla temmolla. Tarvitsisin jotain tavallisuudesta poikkeavaa, ja jotain mikä sallisi levätä hetkisen, aikaa kerätä vähän voimia jotta jaksaisin taas tätä liian kiireistä ja stressaavaa elämää.

Fyysinen terveytenikin on jokseenkin koetuksella. Selkääni vaivanneet kivut ja säryt eivät oikeastaan ole ottaneet helpottaakseen. Harmikseni ja kiusakseni ne ovat sitä vastoin lähinnä pahentuneet, (kiitos skolioosi <3) ja edessä taitaa olla lääkärireissu, taas. Myöskään ranteeni ei tykkää kokoajan lisääntyvistä kirjoitustehtävistä. Taitaapa sekin alkaa vihoitella viimeistään sitten kirjoituksien aikaan. Milläs meinasin kirjoittaa mm. äikän esseen puhtaaksikirjoituksineen ? Tai tehdä kymmenen matikantehtävää selkeällä käsialalla ? Jotenkin luulen, että viimeisistä sanoista tai numeroista ei kukaan ota mitään selvää. Varsinkaan YTL:n sensorit.

Tosiaan, syyskuu. Nyt voin ehkä jo sanoa, että on syksy ilman että saan vastaani kymmenen "eipäs kun kesä" -lausetta. Pian onkin jo talvi ja pimeää. Kylmä. Hrrrh. Ehkä yritän jotenkin nauttia vielä näistä vähäisistä edes jokseenkin aurinkoisista ja "lämpimistä" syysilloista. sisätiloissakoskakoulu.. Ehkä voisin jopa yrittää päästä hetkeksi ulos, ja kaivaa kameran jostain. Ties milloin olen viimeksi kuvannut yhtään mitään. Ehkä.

All my windows, still are broken but I'm standing on my feet.

Liar liar (burn in hell).

2011-08-30T18:29:00.000+03:00

Mä olen niin pettyny taas kerran. Tuntuu, että olen taas jälleen tehnyt kaiken väärin. Että en kelpaa. Että mitä ikinä teenkin, se on väärin. Mitä mä nyt taas oon tehnyt ? Eilen eräs ystäväni jossain yhteydessä mainitsi tästä hemmetin blogista toiselle ystävälleni joka ei tiennyt blogini olemassa olosta (terveisiä vaan.) ja kaikesta päätellen sitten suuttui minulle, koska en nyt ollut kertonut siitä kaverilleni, sillä en pitänyt asiaa mitenkään tärkeänä tai merkittävänä. Sitä paitsi kyseinen ihminen tietää varmasti ihan kaiken mitä tänne olen kirjoittanut. Kuulemma en kuitenkaan koskaan kerro mikä on. En varmaan, jos vakiovastauksena kuuluu: "mä en jaksa taas jauhaa näistä samoista asioista." Entä jos mikään ei muutu, ja samat asiat ahdistavat päivästä toiseen ? Ja koska kuitenkin luet tätä niin: anteeksi, oon pahoillani.

Mikä mua oikeesti vaivaa ? Oon varmaan harvinaisen vääristyny yksilö. Viallinen ja epäkelpo.

ja koska tän blogin kirjottaminen on ilmeisen väärin, niin en tiedä pitäiskö tää koko paska poistaa.

Remember when I cried to you a thousand times

I told you everything, You know my feelings

Sunday.

2011-08-28T22:15:00.000+03:00

Tiedättekö sen tunteen kun joku läheinen ihminen onkin etääntynyt jonnekkin, eikä edes keksi mitään puhuttavaa ? Ennen niin helposta juttelusta tulee hankalaa ja vaivalloista, ei ole mitään yhteistä, ja säästä puhuminen on melko joutavaa. Niimpä keskustelu loppuu sen jälkeen kun koulusta on valitettu tarpeeksi. Kurjaa. Ikävä mahdollisesti jokseenkin. Toisaalta haluaisi niin kovasti pitää kiinni ja yrittää vaikka väkisin, mutta kuitenkin olisi helpointa, ja varmaankin reiluinta päästää irti. Hankalaa. Itse kun olen sellainen, etten halua luopua mistään, enkä pidä siitä, että asiat muuttuvat.

Muutenkin tuntuu, että olen enemmän sekaisin kuin aikoihin. Sisältä ainakin.

ps. hertsikan mäkkäri on perseestä. Aamen.

Two wrongs don't make a right, but three rights make a left.

2011-08-27T12:20:00.000+03:00

Että sellainen taiteiden yö. Itsehän en siis jaksanut innostua örveltävistä suomalaisista keskustassa, ja päätin jäädä suosiolla pois tapahtumasta. En myöskään jaksanut itse örveltää umpijurrissa pitkin keskustaa, joten siinäkin syy tehdä jotain muuta. Sitä paitsi, singstarin pelaaminen oli oikeasti kivaa ! (: Me singstarin pelaajat saimme tietenkin halveksuvia katseita ja sanoja osaksemme, koska me mielummin teimme jotain muuta kuin pyörimme taiteiden yössä. Onhan se toki jo kuultu, että olen ihan hyödytön jos en ryyppää.. Huoh. Jotenkin tuntuu, että ihmiset ajattelivat meidän ajattelevan tyylillä "ei mennä taiteiden yöhön, koska singstar !" Entäpä jos ajattelimmekin "Mennään pelaamaan singstaria, koska ei huvita istua yksin kotona." Minä ainakaan henkilökohtaisesti en olisi suunnannut keskustaan päin, vaikkei mitään muuta ohjelmaa olisikaan ollut. Olisin sitten istunut kotona tekemässä enkun yo-vihkoa tai lukemassa kirjaa.

Muutenkin syvästi ärsyttää, melkein suututtaa eräiden ihmisten käytös taas. Vaikka olisi kuinka lärvit, niin aivojen käyttäminen ei siltikään ole kiellettyä. En ikinä olisi uskonut, että eräs ihminen voisi sanoa tai ajatella tai tehdä niin. Tai ehkä viime viikon jälkeen olisinkin. Ja tällä kertaahan koko juttu ei oikeastaan edes koskenut minua. Ärsyttää toisen puolesta. Mitä ihmettä.

Jotenkin tuntuu, että viime viikkojen tapahtumien johdosta en kohta ole edes toivottua seuraa viikonloppuisin. Pikkuhiljaa eräät muodostavat tiiviin porukan, ja mm. minä ajaudun siitä ulos. Eipä se ole oikeasti kovinkaan epätodennäköistä. Tiedän myös, mitä eräs hyvä ystäväni ajattelee siitä. Kyseiseen uuteen porukkaan kun kuuluu ystäväni ehkä paras kaveri, ja entinen kaveri, jonka kanssa välit ovat jokseenkin hieman viilenneet. Ymmärrän jopa. Ehkä olin joidenkin suhteen väärässä.

Silti olen jotenkin kateellinen ja tunnen itseni riittämättömäksi. Miksi ihmeessä, enhän minä halua olla tuollainen. Haluanko ? En. Ehkä haluan vain sen iloisuuden, onnellisuuden, ajattelemattomuuden ja sen tunteen, että kuulun jonnekkin. Että joku haluaa minut jonnekkin. Että minulla on väliä. Pikkuhiljaa päässäni on kuitenkin alkanut itää ajatus siitä, että minut tarvitaan siinä porukassa vain sekoilemaan. Eikä välttämättä siihenkään. Ainakaan enää.

Ehkä minun pitäisi keskittyä vaan kouluun ja opiskeluun. Kirjoituksiin ja kurssien suorittamiseen. Suorittamista ja suorittamista kaikki. Ehkä pitäisi olla välittämättä tai ainakin yrittää. Tiedän etten kuitenkaan kykene välinpitämättömyyteen. Onhan sekin jo todistettu.

Here I am.

2011-08-25T20:55:00.000+03:00

Vihaan sitä miten reidet löllyy, sitä miten ne leviää istuessa, siten miten ne tuntuvat pehmeiltä, sitä miten ne ovat rumat. Miksi ihmeessä pitää ihmisessä olla jotain niin rumaa, kuin tällaiset tukkia muistuttavat ulokkeet. Hyi. Vihaan myös sitä miten maha turpoaa jättimäiseksi, vaikka söisi vain yhden omenan. Vihaan.

Pää täyttyy jostain mustasta ja päivät muuttuvat sumuisiksi. Suorittaminen helpottaa ajattelun unohtamista. Tekemistä olisi riittämiin, muttei jaksa tehdä. Mielummin vajoan johonkin liejuiseen. Syksystä se kaikki johtuu. Vai johtuuko ?

Johnny, la gente esta muy loca,

What the fuck ?

I will follow you into the dark.

2011-08-23T21:33:00.001+03:00

Otsikko koska maailman hienoin piancover kyseisestä biisistä.

Sain vähän lisää tekemistä tähän muuten niin lepsuun jaksoon. Eihän minulla siis ennestään mitään koulujuttuja ollutkaan. Vitut. En ihan oikeasti tiedä miten ehdin, tai ennenkaikkea, miten jaksan tehdä sen kaiken ? Edellisetkin tehtävät tuntuivat jokseenkin ylitsepääsemättömältä ja liialta tämän hetkiseen sisäiseen olooni suhteutettuna. Tiesin jo kesällä, että itsenäinen espanja 7 ei ole hyvä ratkaisu. Harmi vain, niin oli pakko tehdä. Kiitos kielilukio siitä, että laitatte kielten nollakurssit aina niin, ettei niitä saa mahdutettua mihinkään. Onhan se hienoa, että on maailman paras koulutusjärjestelmä joo, mutta myös kaatopaikallinen työkyvyttömiä, uupuneita, loppuunpalaneita ja muuten vain huonosti voivia alle 25-vuotiaita. Tai sitten minä vain henkilökohtaisesti olen huono, kun en jaksa. Mietin vaan, että miten tuollaisia työmääriä voidaan edes vaatia ? Ja olen melko varma siitä, että pahempaakin löytyy..

En edes muista mitä alunperin olin tulossa kertomaan. Olen niin hermoromahduksen partaalla ja muutenkin sekaisin aikatauluista, että en kykene järjelliseen toimintan. Toki voisin kertoa, että haluan maalata (tai siis että joku muu maalaa) puun huoneeni seinään. Haluan.

miten tästä edes voi selvitä sekoamatta ?

The real world.

2011-08-22T22:05:00.000+03:00

Epäonnistunut, ällöttävä, turha, ruma, hyödytön, laiska, huono, rikki.

Riko minut rakkaani riittää jo tää,

en minä tiellesi esteeksi jää.

Toisten on vuoro, he palvokoon nyt

Yksi on niin väsynyt.

I'm never gonna be good enough for you.

2011-08-20T23:16:00.000+03:00

Tiedättekö kun joku ihminen on sua parempi kaikessa mitä se vaan keksii tehdä ? Ihan missä vaan. Vaikka vaan olemisessa. Jos joskus on joku sellainen asia, mitä se kyseinen ihminen ei oo vielä vaan opetellut, ja oot siinä parempi, ni melkein toivot ettei se koskaan edes haluis oppia sitä. Jos se ihminen vielä sattuu olemaan sun ystävä, voi olla aika hankalaa joskus. Sen ihmisen seurassa oleminen saa tuntemaan itsensä jotenkin tosi surkeaksi ja turhaksi. Lisätään siihen vielä se, että ihminen on äärettömän kaunis, suloinen ja muutenki ihana. Lähdeppä sen kanssa vaikka baariin kahdestaan, pian saattaa tuntua melko yksinäiseltä. Eihän siinä mitään. Hyvähän se on että joku on hyvä kaikessa. Jotenkin sitä kuitenkin etsii kokoajan jotain, edes jotain yhtä pientä turhaa ja hyödytöntä asiaa, missä voisi olla parempi. Ainakin jos on yhtä tyhmä kuin minä. Kun sitten kyseinen ihminen sanoo, että olet hyödytön, tuntee itsensä vielä ainakin sata kertaa turhemmaksi ja idiootimmaksi. Tarkoittipa se sitä tai ei.

Muutenkin koko päivä on ollut jokseenkin katastrofaalinen. Itseni kannalta siis. En edes osaa luetella mikä kaikki meni pieleen ja väärin. Ehkä olisi fiksuinta mennä peittojen alle piiloon maailmaa. Voisin lopettaa tämän turhasta valittamisen sikseen ja odottaa huomista. Kauhulla ehkä. Tai sitten toivoa täynnä.

Mut joku aamu mä tiedän sen,

sä heräät huomaamaan,

sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

Ja sä oot kaunis vaikket enää tunne niin,

ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin

Time well spent.

2011-08-19T22:32:00.000+03:00

Operaatio abivuosi käynnistetty, kestetty ensimmäinen viikko kuolematta ja vähän väsyksissä vain. Huhhuh. Oon niin pahasti väsyksissä, että joka päivä tuntuu vähän vähemmän houkuttelevalta mennä sinne paikkaan opiskelemaan logaritmeja tai kehitysmaiden ongelmia.

"Anna itelles lupa elää, lupa nauttia, lupa kaatua ja ennen kaikkea lupa nousta ylös. Ja kaatua vielä vaikka viiskymmentä kertaa, kuhan lupaat aina nousta ylös." Mä en tiedä onko mulle koskaan sanottu mitään tavallaan kauniimpaa. Merkityksellisempää, kuin toi, ja muutenki se mitä tänään juteltiin. Lohdullista tietää, ettei tarvii pärjätä ihan yksin. Että joku haluu välittää, että jotain kiinnostaa. Jos ei oikeesti, ni ainaki se on sit hyvin näyteltyä. "Mä oon silti tässä."

Taidanpa vaan syventyä tohon hönppään leffaan. Napapiirin sankarit siispä. Taidan mennä tonne ja kaivautua peittojen alle lämpimään. On niin kylmä ja syksynen ilma /: Kesä <3

Älä mene pois, älä mene pois, kuule vielä tää:
vaikka mikä ois, vaikka mikä ois, kaikki selviää
Ja sydän vielä kerran on nuori sekä painoton.

Here, here and here.

2011-08-17T17:04:00.000+03:00

Koulua on mennyt kaksi päivää, ja olen väsymyksestä kuollut. En toki syytä siitä vain koulua, se vain pahentaa jo olemassa olevaa jaksamattomuutta. Kaksi päivää.. katsotaan viikon jälkeen, kuukauden jälkeen, tai kirjoitusten jälkeen jakson päätteeksi. Joka ikinen kurssi on alkanut sanoilla "tällä kursilla keskitytään sitten kirjoituksiin." Tuntuu kuin koko vuosi olisi pelkkää kirjoituksiin preppaamista. Okei, niin se varmaan onkin. Yritetään saada ihmiset hermoromhaduksen partaalle puoli vuotta ennen kirjoituksia. Onhan se kivaa. Jokainen kurssi käsittää tsiljoona erilaista palautettavaa tehtävää, joista ensimmäisten palautus on tosiaan vajaan kahden viikon päästä. Olisikohan ennen jakson loppua (tällä hetkellä) yksi kokonainen viikko, jolloin ei ole mitään palautettavaa ja/tai muuta merkittävää tehtävää jollain kurssilla. Ehkä itsenäinen espanjan 7 kurssi kompensoi tätä menetystä. Tokihan koeviikollakin ainakin yksi vapaapäivä menee hukkaan, sillä tokihan äidinkielen kurssikoe on samana päivänä matikan kirjoitusten kanssa. Lisäksi se espanjan koe pitäisi varmaan jossain vaiheessa tehdä. Hh. Ahdistaako ? Eihän minua koskaan.

Kotiin päästyäni sanoin lähteväni käymään kirjastossa tässä kohta puolin. Pitäähän äidinkielen kurssilla nyt muutama kirja lukea, tottakai. No ilmoitukseeni sain vastaukseksi seuraavaa: "onko sun ihan pakko mennä sinne kirjastoon tänään ? Tulisit seuraksi treeneihin." Mm, kiinnostaakin ja jaksankin varmasti mennä katsomaan kun siskoni potkii jotain palloa ympäri kenttää. Ja ei, eihän minun mikään pakko sinne kirjastoon ole mennä, jos äiti välttämättä haluaa esim. ostaa sen kirjan yhtä kurssia varten. Jotenkin tuntuu, että joku muukin on käsketty lukemaan Täällä Pohjantähden Alla. Ja tosiaan senkään lukemiseen ei niin kauheasti aikaa ole kaiken muun ohella.

Huhuh. Eihän tätä koulua jaksa ihan oikeasti. En ehkä tiedä mistä löydän jotain supervoimia jaksaakseni opiskella. Aamuherätykset ovat jotain kauheinta, ja päivän mittaan kasvava väsymys painaa jokaikistä solua osaa kehossa. Aivotkin ihan jumissa. Jumissa olemisesta puheen ollen; kahden päivän jälkeen selkäni ja niskani huutavat armoa ja jotain hieromaan. Vapaaehtoisia ? Au. Tekisi mieli vain mennä nukkumaan ja dklfh. Ehkä kuitenkin lähden sinne kirjastoon.. Sitten menen nukkumaan.

Ainiin, tiesittehän, että pikkusiskon (15v) facebook-kuvan kommentoiminen on nolaamista :D ? Ihan kiltisti totesin toivovani, että kyseisessä kuvassa oleva kamera on äidin eikä minun. Aika noloa vai mitä ?

Summer paradise.

2011-08-15T13:18:00.000+03:00

Sanoisinko, että kesä on sitten ohi. Aika pakata kesävaatteet jonnekkin kaapin nurkkaan, ja kaivaa (=shopata) jotain syksyisiä vaatteita tilalle. Äh. :s Tänäänkin jäin nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi, koska silmät avatessani vastassa oli vain ankeita epäilyttävästi vesisadetta enteileviä pilviä ja harmautta. Kesässä rakastan nimenomaan heräämistä auringonpaisteeseen <3

On siis aika tehdä yhteenveto tästä kesästä, valokuvilla varustettuna, olkaa hyvät :)

Kesäkuu

Loma eli siis kesä alkoi siis 3. kesäkuuta. Heti ensimmäisellä lomaviikolla suuntasin kahden hyvän ystäväni kanssa riparille sipoon saaristoon. Tähän reissuun liittyi siis mm. hajonnut kamera, hankalia rippikoululaisia, ahdistuminen ruokailuissa ja toki paljon myös hyviä muistoja. Muuten kesäkuu menikin ihan vain lomaillessa, taidettiinpa käydä mökillä pyörähtämässä. Loppukuusta tietenkin ensimmäiset kaverin 18v synttärit, joista ei jostain syystä kovin vahvoja muistikuvia ole.. :D

Heinäkuu

Heinäkuu alkoi laiskottelun merkeissä ja rannalla maatessa. Itsehän tosiaan olen sitä erittäin hyvin ruskettuvaa sorttia, erhm. En. Toisena heinäkuisena viikonloppuna suuntasimme ystäväni kanssa kohti Turkua, jossa vietimme kesän ainoan festaripäivän, joka lukeutuu yhdeksi kesän kohokohdaksi tänä vuonna. Heinäkuun muita merkittäviä tapahtumia oli sitten tottakai Harry Potter 7 part 2 leffateatterissa, mökkeily, ja loppukuusta alkanut lohirannan ripari.

Elokuu

Heinäkuun vaihtuessa elokuuksi istuin mainoskyltin päällä Lohjalla jonkun moottoritien varressa yhdessä muiden isostovereideni kanssa katselemassa tähtiä ja laulamassa Olavi Uusivirtaa. Jos joku joskus puhuu tästä kesästä, olen melko varma, että tämä muisto nousee mieleeni. Kuten jo sanoin, se oli taianomainen hetki. Elokuun toinen viikko olikin pelkkää biletystä, juhlia, juhlia,juhlia. Kolmet synttärit, neljät bileet viikon sisään. Muutenkin väsyneenä ei ollut ehkä paras idea. En voi kuitenkaan kieltää, etteikö olisi ollut kivaa. Varsinkin 10. päivän synttäribileet olivat vertaansa vailla :D

Kuten ehkä voitte päätellä, en ole koko kesänä tehnyt juuri mitään järkevää. Toisaalta, tarvitseeko lomalla tehdä mitään järkevää. Ainoa järkevä asia, mitä olisi pitänyt tehdä, oli kirjoituksiin lukeminen. Mutta kuten saatatte huomata, en ole todellakaan tehnyt sitä.

Huomenna alkaa koulu. Huomenna on virallisesti syksy. Huomenna en halua nousta sängystä, mutta nousen silti. Okei, ensimmäinen päivä on ehkä ihan jees, onhan se kiva nähdä kavereita taas. Kuitenkin keskiviikkona on koulua 8-16 johon sisältyy mm. englantia, jota vihaan, sekä 2x75min matematiikkaa <3 Nyt alkaa se kirjoituksiin lukeminen. ldkg. Sitä odotellessa. Tänään vielä messutreenit. Ahdistus.

Jar of hearts.

2011-08-14T23:29:00.000+03:00

Eilinen ilta, yksinäisyys, äidin tuoma hampurilainen, siskon juustokakku, hengailu kaverilla tekemättä mitään, selvittämättömät asiat, hallitsematon itkukohtaus, musiikin huudattaminen itäväylällä, ystävä, kyyti kotiin, villasukat ja oma sänky.

Siinäpä se.

Huomenna koittaa kesäloman viimeinen päivä. Sen jälkeen paluu arkeen, paluu kouluun. Tervetuloa ikuinen stressi, joka on varmaan sata kertaa pahempaa näin kirjoitusten alla. Mikä idea oli ikinä mennä lukioon ?

Kunpa olisi perjantai. Tälle on pakko tehdä jotain. ja ei, en ajatellut ryyppäämistä..

Mihin kaikki menee ? En tunne kohta enää ketään.

Väsytttää.

Toubled soul.

2011-08-12T21:44:00.000+03:00

Aching heart, troubled soul

I want to tell you something I wanted you to know

Look at these eyes, look at this smile

They're going to stare out here for a while.

Eräs tuttuni laittoi kyseisen biisin minulle facebookissa. Jotenkin se sai tajuamaan, etten ehkä ole ihan yksin kaiken keskellä. Että on ihan okei kysyä neuvoa, pyytää apua. On ihan okei, jossei osaa kaikkea yksin. On ihan okei tarvita jotain ihmistä. Ja olen siitä hyvin kiitollinen.

Syksy. Koulu alkaa muutaman päivän päästä. Abivuosi. Kirjoitukset. Ei. Jaksaminen loppuu jo nyt. Näin viime yönä järkyttävää koulupainajaista.

Huomenna vielä viimeiset synttärit. Sitten on kaikki paketissa ja kesä ohi. Haluan kumisaappaat.

Kuuntele kuinka sieluni laulaa, outoja musisoi.

Kuuntele kuinka meret pauhaa, harjuilla huminoi.

The saddest song.

2011-08-09T21:15:00.000+03:00

En osaa sanoin kuvailla tämän hetkistä olotilaani. Sisälläni vellovaa ahdistusmöykkyä, joka syö kaiken ilon, ja jättää jäljelle vain harmaata ja mustaa. Syvää ja tavoittamatonta mönjää, joka saastuttaa sisimmän. Protestoi sitä vastaan, että yritän. Sen purkaminen tuntuu mahdottomalta, ja ylitsepääsemätön väsymys vain pahentaa sitä. Kävinhä toki kirkolla tänään näkemässä joitain ihmisiä, ja ostamassa ystävilleni syntymäpäivälahjoja. Eipä siitäkään toiminnasta kovasti ollut apua. Synttäreistä puheenollen, huominen bailureissu ei eilisen jälkeen jaksa enää kovinkaan innostaa, ja lähinnä vain syventää ahdistusta. Samoin viikonlopun ajatteleminen. Eihän mikään pakko ole, tiedän. Ehkä nyt tungen tähän jotain tunnelmaan sopivia ihkuja kuvia, ja jään vellomaan mustaan toivoen sen joskus helpottavan.

Viimeisin voimin taas luoksesi tuon pienen ihmisen särkyneen <3

Masterpiece.

2011-08-07T15:00:00.000+03:00

Nyt on selvitty kesän toisesta riparista kokonaisuudessaan hengissä. Eilen purkitettiin vielä konfis, laulukierros ja loppupalaveri ravintolassa. Bileitä unohtamatta, tottakai. Niistä puheenollen, oli kyllä aikamoinen ilta, ettenkö sanoisi. Kuitenkin käveltyäni korkokengillä melkein kymmenen tuntia mm. itäkeskuksessa, oli jalat jokseenkin rikki poikki. Ei siinä mitään, oli kivaa kuitenkin.

Eilen myös perheeni tuli mökiltä takaisin kotiin. Ehdin jo tottua yksinelämiseen, ja rakastua sen tuomaan vapaudentunteeseen. Nyt haluan entistä enemmän muuttaa pois täältä, omaan kotiin. Kunpa olisikin töitä ja rahaa maksaa kaikki asumiseen uppoavat menot.. Ehkä sitten lukion jälkeen. Huoh, en oikeasti ehkä jaksa olla täällä niin kauan.

Haluaisin myös mennä shoppailemaan vaatteita. Kaikenlaiset ihanat ja lämpimät syksyvaatteet houkuttavat, vaikka vielä voikin nauttia kesästä ja lämmöstä. Löysin mm. ihania kaulahuiveja, sukkahousuja, ja neuleita jotka tosin jätin kauppaan. Olen myös syvästi rakastunut kaikenmoisiin pitsisukkiksiin, ja sellaisiin kuviollisiin, tiedättehän ? Harmikseni onnistun hajottamaan kaikki sukkahousuni samantien. :D Ei se mitään, ne ovat silti ihania. Ainiin, tietysti löysin ihania syksyisen värisiä kynsilakkoja, jotka on ehkä ihan pakko ostaa syksyksi kotiin. Samalla voisin sanoa, että kynsilakkani eivät enää mahdu niille varattuun pussiin. Niitä kun on taas vähän kertynyt. Hupsista. Lisäksi tarvitsisin jonkun kivan pikkulaukun kaikkia tulevia bileiltoja varten, sekä jotkin biletykseen soveltuvat kengät. Sellaiset, että pysyn niillä pystyssä vielä muutaman tunnin jälkeen :D

Jos joku haluaisi tulla siivoamaan huoneeni, niin tervetuloa. Täällä ei mahdu edes kävelemään, mutten jaksa siivota. Ärsyttää ihan. Ehkä pitäisi tehdä asialle jotain tässä vaikka nyt. Huoh. Ahdistaa pelkkä ajatus siivoamisesta kylläkin. Yök. Asiaa toki pahentaa se, että leirikassikin on purkamatta, ja vaatekaappiin ei mahdu mitään. Muutama korikin kun on romahtanut paikaltaan.. Ei jaksata.

Tein jotain minulle epätyypillistä, ja olen iloinen että tein niin. Helpotti kummasti (:

Long road to ruin.

2011-08-03T21:34:00.000+03:00

Eilen kävin ostamassa mm. koulukirjoja. Koulukirjojen ostaminen tietää sitä, että koulu alkaa pian. Tarkalleen ottaen 13 päivän päästä. Koulun alkaminen tarkoittaa sitä, että kirjoitukset ovat pian. 56 päivän päästä. Se tarkoittaa sitä, että lukemisen pitäisi olla jo hyvällä mallilla ehkä viidennessä kurssissa, tai jotain. Minun kohdallani se tarkoittaa kuitenkin nimenomaan sitä, että pitäisi. En ole vieläkään edes avannut kirjoja. Tunnen itseni laiskaksi ja huonoksi. Oma vika sitten kun en osaa. Turha valittaa. Stressi ehkä repii pään riekaleiksi vielä tässä muutaman viikon sisään. Äh. Ehkä panostan sitten ekassa jaksossa matikkaan oikein urakalla. Uskooko tätä kukaan ? Tuskin. Jotenkin tuntuu ihan epätodelliselta, että oikeasti olisi pitänyt lukea kirjoituksiin. Olen abi, mitä helvettiä ? Mihin kaikki vuodet ovat taas kuluneet ? Huhhuh. En ehkä ikinä lakkaa ihmettelemättä sitä. Riparilla katsoimme ruudukkoa, jossa oli jokainen päivä merkitty 80 vuoden ajan. Siihen oli myös merkitty kuinka suuri, tai pieni, osa siitä on 15 vuotta. Sitä katsellessani, ja kuvitellessani vielä kolme vuotta siihen... Voitte vain kuvitella, ei ollut kivaa.

Ostin myös kaikkea muuta tarpeellista, ja ehkä vähän tarpeetontakin. Mukaan tarttui esimerkiksi kynsilakkoja (tiedän, tiedän, älkää muistuttako), löllötoppi h&m:stä (niitäkään ei ole kuin muutama), ponnareita ja kuivashampoo, jonka olen jo kauan aikaa halunnut ostaa. Ja voi että sitä riemua ja onnentunnetta, kun se oikeasti toimii ja tulee pelastamaan minut kamalista aamuista jolloin hiustenpesu on jäänyt väliin syystä tai toisesta.

Tänään en ole tehnyt ihan oikeasti mitään järkevää. Ajellut autolla ympäri Helsinkiä kavereideni kanssa. Eräs heistä kun sattui saaman ajokortin tänään. Onnistuinhan eksymään jotenkin kummallisesti melkein keskustaan, vaikka aikomuksenamme oli vain vähän pyöriä itä-helsingissä. Hupsista.

Tajusin myös etten osaa taas olla yksin. Ihan oikeasti. Oltuani vajaan tunnin yksin kotona, turhauduin siihen, ettei ole mitään tekemistä, tai ihmisiä missään. Sitä se teettää kun on melkein puolitoista viikkoa kokoajan jonkun kanssa. Viikon siitä 29 ihmisen ympäröimänä; eipä siinä paljoa omaa rauhaa ole. Vessassa vain. :D

Nyt unohdin mitä olin kertomassa, joten ehkä tulen jossain vaiheessa kertomaan sen. Jos muistan. Hiphei.

All this time.

2011-08-01T17:32:00.000+03:00

Tulin tänään kotiin leiriltä. Leiriltä, joka oli huikeampi kuin ikinä osasin odottaa. En voi sanoin kuvailla sitä fiilistä, joka eilen, leirin viimeisenä iltana vallitsi keskuudessamme. Siinä takkatulen äärellä, tunsin olevani täysin hyväksytty, osa sitä suurta perhettä, joka meistä oli kaiken kokemamme kautta viikossa muodostunut. Vaikka aika ajoin me isoset hakkasimme päätämme seinään, halusimme kotiin, ja vihasimme kaikkia, leiri oli yksi ehdottomasti parhaista. Joidenkin ihmisten kasvu, ja se muutos, joka niistä huokui.. Se oli jotain niin mahtavaa. Se, että saa olla jakamassa juuri tällaisia hetkiä ja kokemuksia, olla toteuttamassa monille hyvin mieleenpainuvaa tapahtumaa, se saa minut jaksamaan isosuutta. Saanhan siitä paljon hyvää itsekin. Tälläkin kertaa sain jotain korvaamatonta, ainutlaatuista ja ihanaa kannettavaksi sydämessä ikuisesti.

Suurinta pelkoa ja huolta aiheutti jo ennen leiriä joukkoruokailut. Alkuleiristä selvisin niistä mussuttamalla fetaa ja salaattia, kuten suunnittelinkin. Apparimme kuitenkin (ja sen jälkeen muutkin vetäjät) otti asiakseen puuttua syömiseeni, ja pakottaa minut syömään "oikeaa" ruokaa. No, tuloksena söin entistä vähemmän, huonommin ja ahdistuin suunnattomasti. Niimpä muutamat viimeiset leiripäivät kuluivat hyvin väsyneissä, jopa ala-kuloisissa tunnelmissä. Toki pystyin työntämään oman ahdistukseni sen verran sivuun, että pystyin nauttimaan leiristä kuitenkin täysillä.

Koko leirin huipennus oli ehdottomasti eilinen ilta. Kuten jo sanoin, fiilis oli jotain sanoinkuvailematonta. Se yhteenkuuluvuus lähenteli täydellisyyttä. Itse tosin onnistuin kävelemään tolppaa päin ja murskaamaan polveni _taas_ :D ei se mitään. Sain myös ehkä ihanimman, parhaan leiripostin eilen illalla. Kiitos siitä. Leiriläisten mentyä nukkumaan, tai ainakin omiin huoneisiinsa, minä ja kolme muuta isosta kiipesimme moottoritien varteen pystytetyn mainostaulun luo. Siellä O:n kanssa istuessani, katselimme kahta muuta isosta alhaalla, ohi kulkevia busseja ja tähtiä, puhelimesta soi Nuori ja Kaunis ja tiesin, että hetki piirtyisi ikuisesti mieleeni. Se oli jotain hyvin kaunista, ihanaa, onnellista. Huoletonta. Ainutlaatuista. Siinä hetkessä halusin vain jäädä paikalleni ikuisesti. Pitää kiinni siitä kauneudesta ja unohtua siihen. Jossain vaiheessa kuitenkin piti lähteä nukkumaan, ja herätä aamulla tietäen, että bussi tulee pian.

Sain tutustua taas moneen ihanaan ihmiseen. Sain syventää vanhoja tuttavuuksiani, ja löytää kokonaan uusia ihmisiä. Löysin ihmisen, jonka kanssa hiljaa oleminen on täysin vaivatonta, yhtä luonnollista kuin toisen kanssa kokoajan pälättäminen ja laulaminen. Kolmannen opin tuntemaan entistä paremmin, ja luulen etten enää osaa tuntea itseäni himpunkaan vertaa ulkopuoliseksi neidin seurassa. Neljänteen opin luottamaan, ja uskomaan. Opin asioita myös itsestäni. Opin mm, ettei yksin, tai hiljaa oleminen aina olekkaan niin kauheaa, vaikken sitä yleensä pidäkkään.

Leirillä jaoimme niin paljon iloa, rakkautta, välittämistä ja suruakin. Tunteiden värikirjo todella loisti päivien kuluessa. Se jos mikä yhdistää ihmisiä. Tai niin voisin väittää. Nyt kaipaan takaisin, ja poden leirin jälkeistä ahdistusta. Onneksemme näemme isosten kanssa jo torstaina, ja koko porukalla perjantaina ja lauantaina. Sitä odotellessa;

pure sun huulet yhteen
ota taas se ilme
kuin jotakin oisin velkaa
maksanko pois nyt

olen onnellinen mitä sä luulit
olen onnellinen mitä sä luulit
paina taas kaasu pohjaan
anna elämän mennä
huuda sun äänihuulet
rikki ja poikki
olen onnellinen mitä sä luulit
olen onnellinen mitä sä luulit

olet nuori ja kaunis
mutta kuka se on kun huutaa
keksinyt ruudin
mutta kuka se on kun ampuu
koivun oksa hiljaa hakkaa ikkunaan tuuliko
se on kun huutaa vai onko se joku muu

Ja nämä kuvat olen muuten kuvannut ihan itse jokaikisen :)

There she goes.

2011-07-25T08:46:00.000+03:00

Kohta on aika lähteä siis leireilemään ! Hih, innostusta löytyy kyllä. On tässä vielä tunnin verran aikaa ennenkuin lähden hakemaan kaveriani, kauppailen vielä vähän, ja sitten suuntaan kirkolle. Täytyy vielä viedä auto kaverille vahdittavaksi. En jaksa kävellä kolmen laukun kanssa kirkolle. :D Olen laiska, tiedetään. Leiripaikka siis sijaitsee Lohjalla. Olen käynyt kyseisessä paikassa ehkä miljoona kertaa, ja mikä ettei, onhan se ihan kiva paikka. Ainakin kesällä. Talvella paras asia on kappelin lattialämmitys <3 :D Tiedän, kaikkia varmasti kiinnostaa.

Toivon todella, että leiristä tulee kiva. Tällähetkellä en ainakaan epäile sitä yhtään. Onhan vetäjä- ja isosporukkamme oikein kiva. (paitsi...) Ainoa ongelma edelleen on oma syömiseni, mutta luulen selviäväni siitäkin. Olenhan tähänkin asti selvinnyt, miksen siis nytkin selviäisi. Ehkä murehdin sitä vasta sitten. Leiriläisetkin vaikuttivat tosi kivoilta ja yhteistyökykyisiltä. Erityisesti muutamat tytöt näyttivät odottavan leiriä positiivesella innostuksella, mikä on aina kivaa katseltavaa näin isosen näkökulmasta :)

Heräsin tänään jo seitsemältä, ja siitä viiden minuutin päästä olin ihan pirteä :o Kävin sitten viemässä kaverini töihin, tämä kun oli meillä yötä. Mikäs siinä, olisin kuitenkin joutunut heräilemään ajoissa. Nyt ehdin herätä kunnolla, eikä bussimatkasta tule niin koomaista ja tuskallista. Viimehetken pakkaukset ja hätävaravarmistuksetkin ehtii vielä hoitaa, ja sitten olla varma, tai ainakin melkein varma, että kaikki tarvittava on mukana. Jees.

Viimeiset pari päivää olen lähinnä lagannut kotona ja katsonut Skinsiä. Tulipa ostettua sarjan kolmoskausi tosiaan viime viikolla, ja nyt en osaa lopettaa. Saan ehkä vierotusoireita viikon aikana. Vaikka olen nähnyt kauden jo kahdesti, se jaksaa silti kiehtoa. Ehkä se on vaan niin hyvin tehty, ajatellen sitä miten todenmukaisesti asiat siinä esitetään. Tai no jaa, ainakin suoraan ja kiertelemättä. Ehkä vähän liioitellusti suomen makuun. Tiedä sitten millaista elämä Englannissa oikeasti on. Kuitenkin, ehkä tajusitte. Loistava se on jokatapauksessa.

Ehkä nyt kuitenkin lopetan tämän jaarittelun ja etsin puhelimeni jonka pitäisi piristä nyt. Sitten juon glögiä (löysin sitä kaapista ja, kyllä rakastan sitä.) ja lähden. Hih, kuulemisiin viikon päästä (:

Party rock anthem.

2011-07-23T15:39:00.000+03:00

Eilen päätimme ihmisten kanssa pistää bileet pystyyn perjantain kunniaksi. Jep. Kuvitelkaahan vaan mitä siitä taas tuli. Se, että kompastuin keittiöjakkaraan ja satutin toisenkin polveni ei ole varmaankaan mitenkään tavatonta kenenkään mielestä joka minut vähänkään tuntee. Kuuluu asiaan siis. Oikeastaan kaikki meni ihan hyvin, lukuunottamatta erään kaverin liikajuomista. Minulla ainakin oli hyvin hauskaa. Yllätys myös, että minä ja L olimme viimeiset tanssimassa ja pitämässä bileitä pystyssä :D Hah. Kai sitä saa hauskaa pitää. En väitä että aamulla olisi ollut mitä parhain olo, mutta se kestettäköön mikä on itseaiheutettua. En valita.

Nyt pitäisi kuitenkin olla pakkaamassa. Listassa lukee noin sata asiaa, kameralaturikynsisaksethiuslakkahammasharjalakanatisosmatsku.... Lista on ihan oikeasti loputon. Mietinpä vaan miten luulen taas saavani kaiken mukaan. En mitenkään todennäköisesti. Tai ehkä ottamalla kymmenen erillistä kassia ja pussia mukaan. Tuskinpa vaan. Ja ihan oikeasti tarvitsen ne kaikki turhimmatkin asiat mukaani ! Huh. Ehkä aloitan kohta. Huomenna kun pitäisi selviytyä kirppariseuraksi kaverilleni. Ei siinä mitään, pidänhän itsekin kirppareiden kiertämisestä. Ehkä kirjoitan leiristä vielä huomenna, tai sitten viikon päästä. Katsotaan.

En tiedä miten olen taas nukkunut tässä lähiaikoina. Niskani ovat kuitenkin niin jumissa, että pään kääntäminen on melkein tuskallista, ja kyljellä makaaminen ei ole edes vaihtoehto. Jos siis ei halua kokea sitä tunnetta, että koko huone pyörii. Ja kyllä, olen selvinpäin. Uskon, melkeinpä tiedän sen johtuvan nimenomaan niskani jumiutumisesta, mutta silti luulosairauteni yrittää syöttää minulle ties mitä aivokasvain ymymymym. kauhukuvia. Minäkö pelkuri tai muuten vaan hankala ? En.

Nyt ehkä ihan oikeasti lopetan tämän turhan jauhamisen ja teen jotain hyödyllistä (kuten pakkaan tai pesen pyykkiä) ennenkuin niskat lopettavat toimintansa ihan kokonaan. Au. :(

Ps. Vaihdoin blogin nimeä :) koska the academy is... <3 ja koska huvitti :d

Take me somewhere nice.

2011-07-22T02:00:00.000+03:00

You do something to me, that I can't explain.

viekää se pois.

miksei nää tyhmät tekstijutut toimi ikinä ): en ala.

Stay.

2011-07-20T23:42:00.001+03:00

Olen taas yksin kotona. Parina viime päivänä yksinoleminen on alkanut ahdistaa ihan kauheasti. Syynä tähän on varmaan toistuvat paniikkikohtaukset, ja muutenkin pelkäämään taipuvainen luonteeni. Enhän toki muutenkaan pidä yksinolemisesta, mutta yleensä selviän siitä kuitenkin ilman sen suurempia ongelmia. Tai siis, enhän nytkään ole yksin kuin illat yleensä. Päivällä toki näen ihmisiä. Jos on yksin, on myös aikaa ajatella. Enkä halua aikaa ajatella. Tällä hetkellä tahdon vain tehdä ja touhuta. Niin kauan kuin tekemistä ja/tai seuraa riittää, kaikki on ihan hyvin. Jaksan olla iloinen, nauraa ja nauttia asioista joista pidän. Yksin ollessa pelko täyttää kaikki nurkat ja ahdistaa minut umpikujaan. Yritän selvitä vielä muutaman päivän, sitten pääsen viikoksi keskelle ihmisiä. Takaisinpaluu voi tosin olla vielä hankalampi. Katsotaan sitä sitten. Ehkä saan jonkun puhuttua seuraksi ensimmäisenä iltana. Turha kai murehtia niin pitkälle. Jokaiselle päivälle riittävät sen omat murheet, right ?

Jos nyt kuitenkin hieman vielä puran sydäntäni, niin jotenkin omituisesti en enää tiedä minne kuulun. Tai jotenkin olenn ajautunut ihan eri paikkaan, ja eri ihmisten seuraan, kuin hetki sitten kuvittelin kuuluvani. Ne ihmiset, joiden seurassa ennen tunsin itseni epätoivotuksi ja vaivautuneeksi, tarjoavat minulle tällä hetkellä paikan jossa voin olla iloinen. Aidosti. Nauraa maailmalle ja inhota inhottavia asioita. Toki siitä jokseenkin puuttuu syvällisyys ja täydellinen luottamus, mutta rakastan sitä silti. Ei kaikkien kanssa kai tarvitse jakaa kaikkea.

Toisekseen, ihminen jonka kanssa jaoin lähes kaiken tuntuu liukenevan kauemmas ja kauemmas. Ennen olimme niin lähellä toisiamme, tai ainakin niin luulin, mutta nyt tuntuu, että välissämme olisi pari valtamertä ja vuoristo. Mihin kaikki on menossa ? Toisaalta en tunne ahdistusta asiasta. Mahdollisesti sen takia, että olemme ehkä jo nyt liian erilaisia, enkä tunne minkäänlaista yhteenkuuluvuutta, tai mahdollisuutta samaistua ystäväni nykyiseen elämään, ja elämäntapaan. Entä jos erkanemme enemmän ? Onko silloin molemmille parempi elää ilman toista ?

Kolmannekseen, eräs ystäväni tuntuu taas läheisemmältä kuin vähän aikaa taaksepäin. Vaikka olemme pitkään olleet läheisiä, tuntuu nykyinen tilanne jotenkin erilaiselta. Ei mitenkään huonolla tavalla siis. Välimme toki viilenivät, ja muuttuivat pari kuukautta sitten sattuneen salkkareitten suurimpia juonenkäänteitä hipovien tapahtumien myötä. Mahdollisesti kaiken unohtaminen, tai ei, ei unohtaminen vaan se, ettei sitä enää ajattele, on parantanut asioita. Kuitenkin ystäväni on niin käytännöllinen ja fiksu, että sellainen asioiden vuodattaminen on ehkä mahdotonta. Ehkä hyvä niin.

Ehkä asioiden kuuluu muuttua. Itse olen kuitenkin sellainen, etten halua asioiden muuttuvan. Ehkä pelkään muutosta. Tuttu ja turvallinen tuntuu hyvältä. Uusi ja ihmeellinen pelottaa, enkä uskalla vain luottaa siihen, että elämä kantaa. Joskus se aiheuttaa sen, että tunnen olevani jumissa. Ehkä joskus uskallan.

Polveni on edelleen hieman kipeä joissain tilanteissa, kuten portaita kävellessä. Lisäksi eilen illalla kun olin menossa nukkumaan särky häiritsi olemistani ihan todella. Mietin jo melkein vakavasti lääkäriin menoa. En kuitenkaan tahdo mennä lääkäriin, ellei ole ihan pakko. Toisaalta pelko siitä, että se on enemmänkin rikki kalvaa mieltäni aina silloin tällöin. Pitäisikö ? Ehkä soitan äidilleni huomenna ja kysyn mitä teen. On tässä muutama päivä aikaa.

Huomenna saan nähdä tulevan leirin riparilaiset ensimmäistä kertaa kunnolla ! Jännää. Outoa, ettemme ole tavanneet porukalla kertaakaan, ja leiriin on aikaa enää muutama hassu päivä :o Nyt voisin kuitenkin hautautua peiton alle, ja sukeltaa jonkun kirjan ihmeelliseen maailmaan pitääkseni pelkoni kurissa. Hrh. Ehkä joskus voisin yrittää listata asioita joita pelkään. Puolet niistä varmaan ovat aivan turhanpäiväisiä, joten ehkä se auttaisi myös pääsemään eroon niistä ? Hmm. Ehkä. Nyt, hyvää yötä maailma.

Skyscraper.

2011-07-18T21:01:00.000+03:00

Eksyinpä korkeasaareen. Kameran kanssa tottakai. Kuvia on ehkä miljoona, ja niistä lähestulkoon melkein siedettäviä ehkä alle kymmenen. Hups, osaan taas. No, mitä pienistä. Oli sentään jotain tekemistä ja seuraa. Eläintarhan ihmeellisestä maailmasta suuntasin kauppakeskuksen kiehtovaan sekasortoon, ja ostin vihdoin uudet kuulokkeet. Ja kaikkea muuta turhaa tottakai. En osaa ostaa vain sitä mitä piti. Hupsista taas.

Eilen kaverini vinkkasi yhdestä uudesta biisistä, joka kuulemma sai kylmät väreet juoksemaan pitkin kaverini selkää. No, en uskonut, sillä kyseessä on artisti joka on vähän sellainen.. noh. Kuitenkin painoin playta ja odotin muutaman kymmenen sekunttia, ja jähmetyin paikoilleni. Biisin loputtua olisin voinut vain itkeä, ja moneen minuuttiin en kyennyt tekemään yhtään mitään. Toisella kuuntelulla sama toistui taas, niin myös kolmannella ja neljännellä. Keuhkoja lytistävä tunne kuitenkin jäi asumaan, ja sai minut uskomaan, että olen hukannut itseni lopullisesti ja hajottanut kaiken sisältäni. Siinä biisissä on jotain pahasti vialla. Silti, kaikesta huolimatta, rakastan sitä aivan tajuttomasti. Niin täydellinen, niin uskomaton, ja niin pelottava. Ehkä olen vain itse sekaisin. Olisi kannattanut uskoa puheet niistä kylmistä väreistä..

Tänään tarkoitukseni oli siivota huoneeni ja pestä pyykkiä. Porukat ovat huomenna tulossa käymään Helsingissä ja no, kämppä näyttää melkolailla suttuiselta. Kaatopaikalta. Ehkä läävä kuvaa tätä parhaiten. Onnekseni olen melkein onnistunut pitämään pahimman kaaoksen omassa huoneessani. Muualla epäjärjestyksestä ja laiskuudestani kertovat vain vaeltavat lasit ja lautaset. Ja kengät toki huitelevat missä sattuu. Miten niin en osaa pitää mitään siistinä ?

Asiasta kukkaruukkuun, ripari koittaa ihan pian, enkä omista vieläkään suunnitelmaa siitä miten aijon selviytyä ruokailuista. Taas, ja taas, kokoajan toistuvat, päivää rytmittävät ruokailut tuntuvat valtavalta jättihirviöltä, joka täytyy voittaa. Se varjostaa koko leirin onnistumista omalta osaltani. Tällä kertaa leirillä ei edes ole ketään läheistä ystävää, joka a) tietäisi vammailusta tai b) tietämättään helpottaisi oloani. Huoh. Ehkä elän vedellä ja salaatilla, jotka voin tunkea nassuuni ahdistumatta suunnattomasti, kenenkään kiinnittämättä asiaan mitään huomiota. Huhuh. Voisin toki valittaa aiheesta huomattavasti enemmän, mutten koe sen tuovan ratkaisua tähän. Tällä kertaa. Yleensähän valittaminen on erikoisalaani.

Niin siis, alkuperäinen ideahan oli tulla kertomaan, että kävn korkeasaaressa. Muistaakseni sen sitten vielä joskus kun eksyn lukemaan omia löpinöitäni. Jos eksyn. Muaha. Ehkäpä siis lopetan asiasta toiseen hyppelemisen tähän, ja kirjoitan sitten kun ihan oikeasti on jotain sanottavaa johonkin. Järkevää tai ei, siitä ei ollut puhetta. Adios amigos ! (:

All my windows still are broken,

But I'm standing on my feet.

You suck at love.

2011-07-17T17:46:00.000+03:00

Hiphei. Olin tosiaan tässä keskiviikosta asti mökillä. Huhuh, ihan kivaa, mutta onneksi olen taas kotona. Keskiviikkona kävimme kaverini kanssa katsomassa viimeisen Potterin ennen mökille lähtöä. Olihan se hyvä. Tosin jotkin kohdat poikkesivat kirjasta jonkin verran, mikä aina ärsyttää. Minua ainakin siis. Lisäksi se lopun epilogi :D:D:D:D ei. Kirjassakin se on jotain niin turhaa, leffassa vielä kauheampaa. Jos ei muuta, ni katsokaapa Ginnyn hiuksia. :D Voi ei. Noniin. Sitten tosiaan pääsimme jossain vaiheessa lähtemään jopa mökille. Ensin toki piti leikkiä navigaattorin kanssa (en osaa käyttää sitä, enkä ajaa minnekkään ilman sitä :D), ja saada auto käyntiin. Kottero kun päätti taas ettei suostu käynnistymään. No, siinä sitten tunnin verran moottoritietä ja tadaa, perillä oltiin.

Torstaina suuntasimme ensin kohti kampaajaa. Vakiokampaajamme on äitiyslomalla, joten päätimme mennä johonkin toiseen. Ei olisi kannattanut. Voin sanoa, etten mene siihen paikkaan enää koskaan :D Ammattitaidoton hullu mummo, joka hädintuskin pysyi pystyssä eikä ilmeisesti tajunnut mistään mitään. Kaverini pyysi kerroksia hiuksiinsa, mutta lopputuloksena päällimmäiset hiukset olivat alimmaisia pitempiä. Hmm. Omat hiukseni näyttävät täsmälleen samalta kuin ennen sinne menoa. Missä vika ? Iltapäivällä lähdimme pesemään mattoja. Jokavuotinen piina. Onneksi se on nyt ohi. Illalla päätimme vielä pestä auton. Olihan se melko likainen jo. :D Siinä samalla onnistuin sitten mm. kolauttamaan pääni konepeltiin. Mm'm, vain minä onnistun.

Perjantaina toinen kaverini saapui mökille seuraksemme. Emme tosin tehneet koko viikonloppuna oikeastaan mitään. Vesisade päätti tuhota kaikki suunnitelmat. Ja tietenkin onnistuin kolauttamaan polveni kaverin polveen niin, että käveleminen sattui melko mukavasti. Edelleen polven taittaminen on melko tuskallista. Ehkä menen lääkäriin jos se ei tässä helpota.

Lauantaina tai joku päivä onnistuin taas panikoitumaan ja sain sitten haukkoa henkeäni vaihteeksi. Ei siinä mitään, tiesinhän ettei se vaarallista ole. Kaverini tosin oli jo soittamassa ambulanssia ja pelkäsi että tukehdun tai jotain. Sainpa sen lopulta uskomaan, että ihan harmiton paniikkikohtaus vain. En tosin pystynyt polveni takia kävelemään, ja senkin takia olisi kuulemma pitänyt lähteä lääkäriin. En kuitenkaan halunnut, koska a) pelkään lääkäreitä b) hyvällä tuurilla ne olisivat vain käskeneet mennä helsinkiin, sillä kuulun helsingin hoitopiiriin. Näin kävi siskollenikin, kun hänen selkänsä paloi saunassa muutama vuosi sitten. Toki ensiapu annettiin, mutta siinä sitten keskellä yötä taksilla piti matkustaa Helsinkiin. En tajua.

Nyt olen kuitenkin taas kotona. Yritän keksiä vielä viikoksi jotain tekemistä (miten olisi matematiikan opiskelu ?), ja sitten lähden leirille viikoksi. Sieltä palattuani ovat melkein kaikkien kavereiden työt loppuneet, ja parit synttärit tosiaan tiedossa. Tekemistä siis riittää ! Tiedossa olisi vielä myös tampereen reissu, toivottavasti ainakin, ja lintsilläkin pitäisi käydä. Ehkä pitäisi myös raahautua ViialaCityyn, ja suomenlinnanretkestäkin oli puhetta. Huh, loppuu loma kesken.

Ainiin, voisin katsoa kesän "to do-listaa" ja tarkistaa mitä vielä on tekemättä. Ehkä tungen senkin tänne blogiin joskus. Tai sitten en. Hmm. Katsotaan. Niin ja otsikko tosiaan ! Nämähän aina ovat tosi liittyviä ja muuta sellaista.. Mutta siis kyseinen biisi löytyy Simple Planin uudelta levyltä, jonka sain vihdoin ostettua <3 Olen siihen hyvin rakastunut. Sain tosiaan myös uuden radion autooni joka on varustettu CD-soittimella vanhan kasettisoittimen sijaan. Voitte vain arvata mikä raikasi kotimatkalla kaijuttimista :)

Now I kinda feel bad for you

You're never gonna know

what it's like to have someone to turn to.

For a pessimist, I'm pretty optimistic.

2011-07-10T13:28:00.000+03:00

Ruisrock oli parhaista parhain. Perjantaina hyppäsimme junaan kahden aikaan päivällä, ja saavuimme neljän aikaan Turkuun. Voitteko kuvitella, juna oli ajoissa. (!) Asemalta hyppäsimme festaribussiin joka kivasti kuljetti meidät Ruissaloon. Siitä sitten kävelimme vielä varmaan tuhat kilometriä tietä, joka ei koskaan tuntunut loppuvan. Aurinko tietenkin paistoi pilvettömältä taivaalta, mikä teki vaeltamisesta vielä tuskallisempaa. Pääsimme kuitenkin perille asti ! Festarialueella vaelsimme ensin katsomassa rantalavaa ja niittylavaa, minkä jälkeen päätimme syödä jotain. Noin viiden aikaan parkkeerasimme itsemme rantalavan eteen, missä paramore soittaisi puoli yhdeksältä. Siinä sivussa sitten katsoimme Carpark Northin ja CMX:n. Carpark oli positiivinen yllätys. Todella. Se oli jopa hyvä. Viimeksi kun näin kyseisen bändin, olin valmis juoksemaan jäähallista ulos :D:D CMX taas oli niin puuduttavaa, että mereen juokseminen kävi mielessä useamman kerran. En kuitenkaan tohtinut luovuttaa paikkaani muille Paramore-faneille, jotka olivat CMX-fanien harmiksi vallanneet ensimmäiset viisi riviä.

Paramore oli taas juuri niin hyvä kuin odotinkin viime keikan perusteella. Viime kerralla näin bändin miljoonan kilometrin päästä katsomosta, nyt olin kolmannessa tai neljännessä rivissä keskellä lavaa. Nyt jopa oikeasti näin. Biiseistä hiteimmät saivat ihmiset totaallisen sekaisin, tottakai, tosin edessä meno oli ihan sairasta koko keikan ajan. Täydellistä.

Hurtsin keikasta jäi muutama biisi alusta näkemättä, sillä matka rantalavalta niitylle oli pitkä, hidas, ja tuskainen. Ehdin siinä välissä mm. kadottamaan ystäväni ja jumittumaan sadan ihmisen taakse. Kuitenkin pääsin lopulta sinne asti. En voinut muuta kuin katsoa ja kuunnella ja olla ihastuksesta sekaisin. Niin hyvä Huts on. Ja olin puolikuollut Paramoren jäljiltä. Silti, loistavaa sekin.

Sitten oli jäljellä vielä Prodigy. Siinä välissä kuitenkin ehdin nähdä tuttuja joita tuli vastaan joka puolelta. Kävimme myös katsomassa Pelle Miljoonaa ja The National:ia. Prodigyn aikana jäimme suosiolla taakse, emmekä edes yrittäneet tunkea lähellekkään lavaa. Koko maa tärisi jo ensimmäisen biisin aikana. Huhuh. Prodigy ei kuitenkaan ole niiin minun musiikkiani, että keikka olisi ollut ihan ihan pakko katsoa, joten jossain vaiheessa aloimme suunnatta kulkumme kohti kotia. Tai oikeastaan Turun keskustaa, jossa istuimme mäkkärissä ehkä puolitoista tuntia odottamassa bussia.

Kotiin pääsimme vähän ennen puolta seitsemää aamulla. Olo oli kyllä sen mukainen :D Päänsärky oli jotain sanoinkuvailematonta, ja kylkiin sattu niin, että hengittäminen oli hankalaa. Särkylääkkeet oli tottakai loppu, joten pyysin niitä kavereiltani :D Nyt olen jopa hengissä ja eläminen on melkein kivutonta :D

Kiitos ja näkemiin, en kykene enempään. Paitsi: ensi vuonna uudestaaaan ! <3

Festival song.

2011-07-07T23:00:00.000+03:00

Huomenna. Huomenna hyppään junaan, joka vie minut Turkuun. Ruisrock <3 Ah. Kesän ainoat festarit johon olen menossa, ja sinnekkin vain yhdeksi päiväksi. Perjantai on tosin ainoa päivä, jolloin siellä on jotain katsomisenarvoista. Ohjelmassa ovat Paramore, Hurts ja Prodigy. Loistavaa. Plus tietenkin ne kaikki muut jotka väkisin joutuu katsomaan päästäkseen edes vähän lähelle lavaa. En malta odottaa. Tällä hetkellä yritän päätyä johonkin lopputulokseen siitä, mitkä ovat hyvät festarivaatteet, ja mitä tarvitsen välttämättä mukaan. Mahdotonta löytää täydellisiä festarivaatteita. Huoh. Ehkä luovutan ja otan aamulla jotain mitä sattuu ensimmäisenä osumaan käteen.

Vanhempani ja siskoni lähtivät mökille viideksi viikoksi, ja palaavat siis joskus elokuun alussa. Tämä tarkoittaa luonnnollisesti sitä, että olen yksin kotona siihen saakka. Vihaan yksin kotona olemista, mutta toisaalta rakastan tätä vapautta. Rakastan sitä tunnetta, että olen itse vastuussa itsestäni, kodista, ja pärjäämisestäni. Sitä, että voin itse päättää missä menen, ja milloin menen, milloin syön, tai milloin tulen kotiin. Toki se tarkoittaa myös sitä, että joudun siivoamaan ja käymään kaupassa. Tunnetusti en osaa pitää paikkoja siistinä, joten.. :D No, siivoan taas aamulla. En myöskään osaa tehdä ruokaa. Onnekseni ystäväni ovat muutamana päivänä tulleet tänne pitämään jonkinlaisia ruokabileitä, ja mm. keittäneet kattilallisen riisiä, josta riittää ruokaa minulle ainakin viikoksi. Tämä myös estää viiden viikon nälkäkuurin. Hyvä vai huono ? Riippuu mahdollisesti siitä, mitä ääntä haluaa kuunnella. Yritän parhaani.

Tällä viikolla olen muutenkin voinut paljon paremmin kuin viime viikolla. Todennäköisesti se johtuu vain siitä, että on ollut enemmän seuraa ja tekemistä. Olemme olleet muutamaan otteeseen rannalla, (ja polttaneet itsemme auringossa, ihosyöpä, here I come) pelannut mikki-hiiri peliä, ajellut autolla ympäriinsä, ja arvailleet musavideoiden ilmestymisvuosia (VH1 on kaveri). Ensi viikolla suuntaamme mökille ja käymme katsomassa viimeisen Potterin. Sitten onkin jo melkein riparin aika, ja elokuun alussa ainakin kahdet synttärit. Sitten alkaa koulu ja loma on ohi. Saatan sittenkin selvitä. En edes haluaisi enää loman loppuvan. Pelkään kirjoituksia liikaa.

Nyt taidan kuitenkin kuunnella vaikka hurtsia tai jotain, ja seota lopullisesti huomisesta ruisrockin reissusta. (: Minäkö rakastan keikkailua ? En toki, luulette väärin.

Now I've got a feeling if I sang this loud enough

You would sing it back to me.

Panic ! At the disco.

2011-07-03T15:54:00.000+03:00

Sen lisäksi, että kyseinen bändi sattuu kuulumaan lemppareihini, se kuvaa tämänhetkistä olotilaani melko täydellisesti. Tai oikeastaan eilisiltaista. Ja toissapäiväistä, jajaja.. Tosiaan, saan taas käsittämättömiä paniikkikohtauksia jostain syystä x. En tiedä mistä ne johtuvat, tai mikä on koko rumban takana. Ne kun loppuivat melkein kokonaan jokin aika sitten, lukuunottamatta erittäin ahdistavia tilanteita, kuten lentämistä. Kuitenkin, nyt taas viime päivien aikana olen haukkonut henkeäni mm. metroasemalla, kotona, ystäväni kotipihalla, ja eilen baarin ulkopuolella. Ei niin kovin kivaa. En kohta oikeasti uskalla enää mennä mihinkään. Toisaalta tiedän, ettei niihin kuole. En myöskään halua mennä lääkäriin, olenhan pelkuri. Hnnngh. Ahdistaa.

Positiivisempia asioita sitten. Eilen oli tosiaan kaverini 18v partyt. Kotibileistä toisiin ja sieltä yhden baarin kautta toiseen. En väitä etteikö olisi ollut kivaa :'D Olen kuitenkin itse sitä kansaa joka ei paljoa alkoholia tarvitse kieriäkseen lattioilla ja hyppiäkseen seinillä. Onneksi en ole porukkamme ainut sellainen henkilö. No, niinpä eilenkin. Kuka muka yllättyi ? Ei kukaan. En kuitenkaan koe sen olevan mitenkään väärin, saahan kai nuorena juhlia ? Ja emmehän me tee mitään laitonta (jossei alaikäisten juomista lasketa. :D) tai aiheuta kellekkään muulle ongelmia tai mitään pahaa. Niinpä olen antanut itselleni luvan juhlia. Kohtuuden rajoissa, tottakai. Ei, en ole mikään alkoholisti tai mitään sellaista. Nuori vain. Taisi jäädä kirpparit väliin tänään. :d

Kuitenkin eilen sain kuulla asioita joita en olisi ehkä halunnut. Tokihan olin sen itsekin päätellyt jo aikoja sitten, mutta tämä keskustelu vahvisti epäilyni todeksi. En kuitenkaan voi tuomita ystävääni hänen tekojensa vuoksi, mutta en myöskään voi teeskennellä etten välittäisi siitä. Eniten olen ehkä huolissani. Jos en olisi ja välittäisi, olisi huono ystävä. En kuitenkaan uskalla puuttua asiaan mitenkään, en edes tiedä miten muka, eihän se ole minun asiani. Toivon vain, ettei se muuta meidän välejämme mitenkään, vaikka niin varmasti käykin jossain vaiheessa. Ihmisethän muuttuvat, ei sille voi mitään. En voi estää asioita tapahtumasta tai pysäyttää aikaa vaikka haluaisin. Olen kuitenkin huolissani siitä, mihin tilanne mahdollisesti voi kehittyä.

Huomenna siskoni tulee Ruotsista kotiin. Tuliaisiksi saan kuulemma jonkun kivan paidan ja kasan kynsilakkoja ! Kaikkihan sen tietää, että kynsilakat ovat heikkouteni. En pysty vastustamaan niiden kutsua. Olisipa siis jo huominen :'))) Sillä välin voisin siivota huoneeni, jos jaksan.

Ooh, let me in or I'll get physical with you

I just gotta dance right now, it's critical to do.

All things bright and beautiful.

2011-06-30T15:20:00.000+03:00

Ei mulla oikeastaan mitään asiaa ole, joten jossei huvita lukea turhaa hölötystä turhasta, niin ei kannata jatkaa.

Hiphei. Eilen olin kiertämässä läheisen ostarin baareja parin kaverini kanssa. Tosiaan, oli mielenkiintoista. Ihan hauskaa kyllä, ei siinä mitään :'D Huomaa tosiaan, että ihmiset täyttää 18. Ei meillä kohta muuta tekemistä olekkaan kuin kiertää lähibaareja. Tosin ei noita enää uudestaan, hrrh. Tai sitten kaikki istuu iltansa autokoululla, ja käy päivällä töissä. Paitsi minä. Asian huomaa myös siitä, että jos puheenaiheita ei muuten ole, niin aina voi vinkua lähestyvistä kirjoituksista. Huoh. Niin minäkin ajattelin nyt tehdä. Päätin ehkä kuukausi takaperin alkavani matikanopiskelun heinäkuussa.. Kappas, huomenna on heinäkuu. Ei inspaa matematiikka tässä. Katsotaan sitten syyskuussa kun en ole avannutkaan kurssien 1-6 kirjoja, ja istun lyhyen matematiikan yo-koe nenäni edessä. Varmasti hupaisa tunne. En epäile.

Tänään lähdin shoppailemaan ystäväni kanssa. Tiesin jo eilen siitä tulevan pitkä ja tuskallinen matka. Noei, pitkä kuitenkin. Ystäväni tuntien nimittäin kaikki kaupat on kierrettävä vähintään viidesti :'D Ei siinä mitään, oli ainakin tekemistä. Ostin itsekkin sitten mekon. Niin, mustan. Eihän niitä kaapissa ole vielä montaa kappaletta. Hupsista. Oikeasti tarvitsin sen mekon. Yrittäköön kuka tahansa sanoa mitä vaan, tarvitsin lue; halusin uuden mekon. Enkä osaa käyttää pinkkiä joten... Illemmalla näin paria muuta kaveria ja sen jälkeen vielä yhtä. Jännä elämä, eikö. Oli harvinaisen mukavaa vain istua ja jutella ilta-auringon lämmittäessä kivasti, ihih. Mukavan rauhallista ja epäyksinäistä samalla. Joidenkin kanssa kun on pakko kokoajan olla jotain tekemistä. Kivaakivaa.

Odotan innolla jo reilun viikon päästä olevaa ruisrock-reissua. En malta odottaa sitä tunnetta kun saan vuoden tauon jälkjeen hypätä junaan joka vie ihan oikeille festareille. Viime kesänä olin elämäni ensimmäisillä festareilla, ja nyt en ehkä ikinä kyllästy. Paljonpaljonpaljon musiikkia, livenä nimenomaan, ihmisiä, hyvä fiilis, kesä, ja keikkafiilis samassa paketissa, miten se ei voisi olla täydellistä ? Vielä viimeisen bändin jälkeen juna-asemalle vaeltaessa on valoisaa ja melkein lämmin. Hrrrh, odotan <3

Tiedän, myönnän, ja huomaan että tämä merkintä on ihan oikeasti melko huonosti tehty ja muistuttaa enemmänkin sanaoksennusta. Koittakaa kestää, ne korkeintaan kaksi sielua jotka tämän joskus lukevat. Höhöphöhöhö. huomatkaa toki kuvien liittyvyys.. :DD Adios.

give me just a little smile :)

Rolling in the deep.

2011-06-28T13:49:00.001+03:00

Niinpä niin, tästä alkaa sitten se osa kesälomaa joka ei tule olemaan kiva. Tulen siis todennäköisesti istumaan kotona seuraavan kuukauden tekemättä oikeastaan yhtään mitään, paitsi ehkä viikonloppuisin istua pussikaljalla jossain puistossa. Eilen tosin olin elämäni ensimmäistä kertaa baarissa juhlistamassa ystäväni 18v. synttäreitä. Harmi vain, että ystävistäni ehkä kolme tai neljä ovat täysi-ikäisiä. No jaa, onhan kotibileet ja pussikaljat yleensä melko hupaisaa ajanvietettä.

Juhannus meni tosiaan mökillä vesisateessa, ihan niinkuin ajattelinkin. Paitsi taisimme eksyä jopa kokolle, ja naapureille laulamaan karaokea (wtf?) Muuten juhannus sujui ihan leppoisasti, pelasimme korttia ja kuuntelimme radiota sekä ajelimme autolla ympäri mökkiteitä. Ihan hauskaa, vaikkakaan ei sitä mitä alunperin suunnittelimme. Sunnnuntaina kävimme vielä kuuntelemassa Foo Fightersin keikkaa. Ja nimenomaan kuuntelemassa, ei meillä lippuja ollut. Jossain vaiheessa kivillä istuminen sai aikaan luovutusreaktion ja suuntasimme kohti Marjaniemen uimarantaa. Yllätykseksemme huomasimme, että soitto kuului sinne asti. :o Eihän se mikään ihme ole, ääni tunnetusti kantaa vettä pitkin melko hyvin.. Eipä tullut mieleen :'D

Pitäisi päästä shoppailemaan. Tarvitsen ihan oikeasti nyt sen uuden mekon ! Toki haluaisin kaikenlaista muutakin kivaa, vaatteita lähinnä. Ja kengät. Voivoi. Eipä ole seuraa kylläkään, ehkä joku päivä saan suostuteltua jonkun mukaan. Toivottavasti ennen viikonloppua, silloin kun on synttäripartyt eikä kaapissani ole tasan mitään sopivaa päällepantavaa. Joojoo, olen turhamainen, I know.

Päätimme kahden kaverini kanssa pitää vuoden karkkilakon. Oikeastaan ihan hyvä. Eipä tule ostettua karkkia ruuaksi seuraavien viiden viikon aikana jotka vietän yksin kotona. Yritämme myös säästää rahaa ensi kesän ulkomaanmatkaa varten. Huhuhuu, toivottavasti matkamme toteutuu, olisi edes jotain odotettavaa.

Nojoo, hauskaa lomaa, hiphei.

Who says you're not pretty ?

2011-06-23T15:07:00.000+03:00

Juhannus odottaa oven takana ja yllätys että koko suomi kärsii vesisateesta. Jipii. No ei siinä mitään. Suuntaan kuitenkin mökille ystäväni kanssa. On siellä tietenkin myös siskoni kaverinsa kanssa, sekä muu perheeni. En edes osaisi viettää juhannusta kaupungissa. En ole varmaan koskaan tehnyt niin. Ehkä istumme mökissä sen pari päivää ja vihaamme vesisadetta. Tai sitten nukumme. Ihan sama, eipä tarvitse yksin istua. Voisi virittää vanhan pleikkarin toimi

maan. Ehkä siihen on jopa yksi peli siellä. Paitsi että ohjain taitaa olla täällä.. No pikkuvikoja.

Alunperin tarkoituksena oli viettää juhannus kaveriporukalla jossain. Ihan sama missä, kuhan olisi ihmisiä. No, toiselle ei kelvannut taas yksi paikka ja toiselle ei toinen. Kolmas on ulkomailla, ja neljäs ei jaksa välittää. Miten muka voi löytää ratkaisun joka miellyttää kaikkia ? Ei mitenkään selkeästi. Järjestäkää taas itse. Kaikki mitä olen viime aikoina yrittänyt järjestää ei onnistu mitenkään. Joskus tuntuu, että olen ainoa joka edes yrittää. Turhauttavaa. Ehkä minäkin lopetan yrittämisen. Tosin silloin en voi miellyttää edes itseäni. Ja kaikkihan sen tietää etten lakkaa järjestämästä kaikkea. Petyn sitten kerta toisensa jälkeen, ehkä joskus joku onnistuu, tai sitten todella kyllästyn.

Sain muuten kamerani takaisin ! Melkein samantien leiriltä saavuttuani. No, nyt leiriltä ei juurikaan ole kuvia, ainakaan minulla. Mutta sainpa kamerani takaisin <3 Putsattuna jopa. Eihän minun ole pitänyt kuin viimiset miljoona vuotta viedä se putsattavaksi.. Ei, en ole saamaton tai laiska. Olenpas. Nyt saatan ehkä jopa saada jotain aikaiseksi kamerani kanssa. Hih.

Otsikkoon liittyen piti valittaa siitä, miten taas ehkä tunnen itseni ällöttäväksi ja rumaksi. En kuitenkaan jaksanut, ja päätin säästää muun maailman siltä. Joten näin sivumainintana vain. Ehkä syön viisi viikkoa pilttiä ja olen iloinen. Tai tuskin olen.

Jep, oli tärkeää asiaa. Annettakoon se anteeksi. Ehkä jätän tämän tähän ja fiilistelen Anna Puuta hetkisen ennen kuin suuntaan vesisateen ja ruuhkan keskelle autoilemaan.

pilvien alla, maan päällä

mutta nopeimmat junat eivät

pysähdy enää täällä.

a new tomorrow.

2011-06-19T01:06:00.000+03:00

Tänään oli siis rippilasten konfis. Jotenkin haikeaa, että se on ohi nyt. Toki olinhan siellä vain isosena. Leiriläisille se on varmasti paljon haikeampaa. Muistanhan oman ikäväni leirille silloin kun itse pääsin ripille. Kuitenkin olen varmaan sen luontoinen ihminen että jokainen leiri, jokainen ihminen, ja jokainen yhteinen kokemus jättää jonkinmoisen jäljen minuun. Ne muuttavat minua ja minuuttani. Ei varsinaisesti kovin paljon, mutta vähän kuitenkin. Näin ollen sen jakson päättyminen jättää hetkeksi haikeudentunteen leijumaan.

Oma riparini oli melko iso käännekohta elämässäni. Se jos mikä jätti pysyvän jäljen minuun. Se muutti paljon asioita. Suhtautumiseni moneen asiaan. Se antoi rohkeutta oikeasti olla kuka olen. Ennen riparia olin ujo ja hiljainen. En uskaltanut sanoa mielipiteitäni ja mietin vain mitä muut minusta ajattelevat. En uskaltanut olla minä. Riparin jälkeen sosialisoiduin ja uskaltauduin puhumaan. Uskalsin vihdoin olla kuka olen.

Mitään muutosta ei olisi koskaan tapahtunut ilman isosiani. Varsinkaan ilman erästä isostani. Ihmistä josta leirin aikana ja sen jälkeen tuli hyvin tärkeä osa elämääni. Se kantava voima joka mahdollisti kaiken sen, että uskalsin. Ilman tätä ihmistä en olisi tällainen. En olisi tässä nyt, en olisi koskaan mennyt isoskoulutukseen. En olisi mennyt mukaan seurakunnan toimintaan, enkä tuntisi puoliakaan niistä ihmisistä joita nyt tunnen. En olisi niin läheinen parhaiden ystävieni kanssa. Harmi, että ystävyyteni tämän ihmisen kanssa on monien eri sattumusten kautta laantunut merkittävästi. Kuitenkin tulen aina arvostamaan häntä hyvin paljon, enkä koskaan unohda. Sitä paitsi olemmehan edelleen kuitenkin ystäviä. Kiitos siis sille ihmiselle joka tietäisi kenestä puhun, jos joskus sattuisi tämän lukemaan. Niin tuskin tulee käymään, mutta kuitenkin.

Tämän takia haluan olla isonen. Haluan olla osa sitä kokemusta jonka nuoret käyvät läpi riparilla. Haluan antaa sen mahdollisuuden, että joku muukin voi oivaltaa asioita leirillä, että voin antaa eteenpäin sitä hyvää, minkä itse olen saanut.

On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa

Nyt meidät yhteen liittää
vain muistojemme maa
Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin
Teille laulamme nyt näkemiin.

Swing Low.

2011-06-17T21:21:00.000+03:00

Eilen saavuin kotiin leiriltä. Kokonaisuudessaan leiri oli hupaisaakin hupaisampi, ja varmasti mieleenpainuva. Toki matkaan mahtui monia mutkia ja vaikeuksia, mutta niistä selvinneenä voin nyt nauttia leirin tuomista hyvistä muistoista.

Ehkä kaikkein vaikeinta leirillä oli syöminen. Muutenkin joukkoruokailuista ahdistuneena jouduin syömään "vieraiden" ihmisten kanssa samassa pöydässä. Vetäjämme nimittäin keksivät järjestää ruokailut niin, että kaikki syövät omissa isosryhmissään. Siinä sitten neljän itseäni kolme vuotta nuoremman taaperon kanssa koitin saada edes jotakin syödyksi. Lopulta päädyin koko viikon syömään kaikkea ns. turvallista. Salattia ja leipää lähinnä. Kaikki olisi ollut huomattavasti helpompaa jonkun turvallisen ihmisen seurassa. Kaksi parhainta kaveriani esimerkiksi olivat samalla leirillä. Tietenkään et voinut kellekkään vetäjälle asiasta sanoa, joten näillä mentiin.

Huomenna on vuorossa konfis. Poden suurta vaate/hiuskriisiä tässä. Okei, kaappini pursuaa mekkoja, mutta mikään niistä ei tunnu sopivalta. Tai sitten olen käyttänyt kyseistä vaatekappaletta jo sata kertaa. Huoh. Hankalaa ehkä ? :D

Eilen illalla päätimme lähteä kuuntelemaan Linkin Parkia Kaisaniemeen. Ei meillä lippuja ollut, joten jäimme puistoon istumaan. Keikka kuului leiriimme vallan hyvin ! Harmi vaan, että tajusimme viimeisen biisin aikana, että mäen alhaalta olisi nähnyt koko keikan jätti-screeneiltä :D No ei se mitään, aina ei voi voittaa.
Huomenna voisi muistaa tilata ne liput Ruisrockiin, jos nyt keikoista puhutaan. Hiphei.

Leirit ovat siitä ihmeellisiä, että ne saavat kenet tahansa väsymään jotenkin aivan järjettömästi. Olen nukkunut eilen ja tänään aivan järjettömästi, ja vieläkin väsyttää. Ehkä kohta voisi hautautua peiton alle ja sopia treffit nukkumatin kanssa. Vihdoinkin kun pääsi omaan PEHMEÄÄN sänkyyn.. Ah, luksus. :D

Sunshine reggae.

2011-06-08T21:45:00.000+03:00

Huomenna lähden viikoksi leirille. Isostelemaan siispä. Eipä tule ainakaan tylsää tai tekemisenpuutetta viikkoon. Hohhoi. Voin jo kuvitella sen väsymyksen joka iskee viimeistään kolmen päivän jälkeen ja lyö tajun kankaalle kellon ollessa yksitoista. Jos ne ipanat sen jälkeen juoksentelevat ympäriinsä eivätkä anna meidän nukkua kauneusuniamme niin... Suihkuunkin pitää herätä kuuden aikaan aamulla, mikäli tahtoo rauhassa käydä. Kuulin myös, että siellä on nähty käärmeitä tässä kuluneella viikolla, JES. Itsehän en niitä pelkää, eheeen toki. En varmana poistu asuinrakennuksesta yksin, varsinkaan aamulla ensimmäisenä. Turha toivo. Ehkä leiristä kuitenkin tulee kaikin puolin mukava.

Äiti päätti tänään kertoa mukavan ilouutisen heti herättyäni. "Moi, sun kamera meni rikki eilen. Vien sen huoltoon mut siinä menee vähintään kaks viikkoa et saat sen takasin." Siinä vaiheessa teki mieli repiä kyseiseltä henkilöltä silmät päästä ja kuristaa omiin hiuksiinsa. Olisihan se kamera ollut ihan kiva siellä leirillä tosiaan.. Leiripaikka kun kuuleman mukaan on vielä melko kaunis saari ja sillälailla. Ärsytti ehkä hieman. Ärsyttää vieläkin. No, kun joskus saan kamerani huollosta, voi eräät henkilöt täällä kotona olla varmoja siitä, että heidän ei tarvitse kameraani enää lainailla. Että se siitä valokuvaamisesta taas vähään aikaan. Hiphei, kesällä, varsinkaan lomallahan ei kameraa koskaan voisikaan tarvita, vai mitä ?

Kaiken tohinan keskellä olen onnistunut telomaan itseni tavalla ja toisella. Kädestäni mm. löytyy muutaman sentin pituinen palovamma, joka syntyi kontaktista uunipellin kanssa. Toisekseen jalkani ovat täynnä rakkuloita. Kantapäistä varpaisiin. En tiedä miten kaikki kengät voivat hiertää eri kohdista. Huoh. Myös hyttyset ovat olleen riesana, ja eilen onnistuin kaatumaan pyörällä niin, että toinen sääri on puoliksi musta. Käveleminen on siis tuskaa. Jos joku on lahjakas telomaan itseään, niin minä.

No ehkä kaikki sujuu ainakin leireillessä ihan hyvin ja on muutenkin mukavaa. Tai no sen näkee viikon päästä. Kunhan en saa sitä erästä ärsytystä ryhmääni...eiku mitä ? Nyt voisin vielä pakkailla loppuun ja jossain vaiheessa mennä nukkumaan, jotta pääsen ylös ihmisten aikaan. Huomenna on pakko.

Ai niin, ostin ihanan kynsilakan ! :) taas. Tiedän. Kynsilakkavarastoni alkavat pursuta yli...

Let's make a new tomorrow, today.

Dreams like ocean.

2011-06-06T23:41:00.001+03:00

Tajusin mitä haluan tehdä lukion jälkeen. Haluan lähteä espanjaan opiskelemaan. Haluan oppia puhumaan espanjaa kunnolla. Haluan osata. Haluan tutustua siihen kulttuuriin ja elää itsenäisesti. Haluan pois suomesta. Toki tulisin takaisin suomeen ja sitä rataa, mutta haluan espanjaan. En lähtenyt vaihtoon, koska pelkäsin enkä uskaltanut. Nyt uskallan. Tai aijon uskaltaa. Jos vain joku tukee hankettani, ja seisoo takanani, niin varmasti lähden. Tukea tarvitsen toki myös taloudellisesti. Lähtisin vaikka heti, mutta olen päättänyt suorittaa lukion kolmessa vuodessa, eikä tässä vaiheessa olisi mitään järkeä pitää vuoden taukoa opinnoista. Lykkään unelmieni toteutusta siis lukion jälkeiselle ajalle. Jos ne koskaan toteutuvat.. Kuitenkin. Valaistuin.
Tiedän, turha postaus ja lyhyen lyhyt. Halusin vain kertoa.

Party poison.

2011-06-06T20:44:00.000+03:00

Loma. Jotenkin kaaosta kaikki. No, leiri alkaa kolmen päivän päästä. Sitten on tekemistä vaikka muille jakaa. Odotan kuitenkin ihan positiivisella mielellä sitäkin. Pitäisi pakata mutten jaksa. Mitä turhaa, keskiviikko-iltana ehtii varmasti. Tai torstai-aamuna. Mitään en koskaan jätä viimetippaan. No, pääasia että ehtii ajoissa. Tänäänkin istuimme kirkolla pari tuntia suunnittelemassa ohjelmaa leirille. Jääpä enemmän vapaa-aikaa leirillä sitten.

Tähän mennessä lomalla en ole tehnyt yhtään mitään fiksua. Viikonloppuna koulujen päättärit, voitte vain arvata mitä siitäkin seurasi. Tällä kertaa ei sentään keksitty lähteä uimaan paskalampeen.. Seuraavan päivän nukuinkin sitten lähes kokonaan. Onhan se kiva välillä heittää aivot narikkaan. Toisaalta voisi välillä ottaa ihan iisistikkin. Kyllä se siitä. Tärkeintä on kaverit ja että on hauskaa. Senpä takia tämä kotona istuminen alkaa nyt jo kyllästyttää. Voisin lähteä ulos jos jotain muutakin kiinnostaisi mennä ulos.

En nyt osaa kirjoittaa. Ostin kuitenkin kengät tänään. Pitkällisen etsimisen tuloksena löysin söppänät punaiset kangaskengät H&M:stä. Rakastuin. Oli pakko ostaa. Päätin vihdoin ostaa jotkin kengät sen jälkeen kun olin pomppinut nokkospuskassa ilman kenkiä, ja käyttänyt converseja ilman sukkia niiden repiessä kantapäät verille. Ehkä ne kestävät edes leirin ajan ehjinä. Nyt täydellisten naisten päätösjakso. Onhan tänään maanantai ?

Ps. Ihmiset sekoittaa pääääään.

If this is what I call home..

2011-05-30T22:10:00.000+03:00

Mä olen niin helvetin kyllästynyt tähän iänikuiseen huutamiseen, riitelyyn, syyttelyyn ja vittuiluun. Jos jotain tällä hetkellä haluan, ja tarvitsen, on oma asunto. Oma koti. Sellainen paikka jossa voi oikeasti olla rauhassa. Ennen kaikkea levätä, ja olla turvassa kaikelta pahalta. Ainakin melkein. Kuitenkin. Täällä mikään noista ei onnistu. Viimeisen vuorokauden aikana jokainen tässä asunnossa asuva on huutanut minulle kurkku suorana, haukkunut päin naamaa ja seläntakana ja repinyt palasiksi jotain sisälläni.

Reilu puoli vuotta sitten tavanomaisen riita-huuto-konsertin jälkeen äiti lupasi, että kun täytän 18, etsimme minulle ihan oman kodin, jos nyt jäisin kotiin. Lupasi, että se ja iskä auttavat ja maksavat osan kuluista, joita en joillain tuilla pysty itse hoitamaan. Sanoin etten aijo mennä töihin lukion ohella. Yksinkertaisesti jaksamiseni ei riittäisi siihen. No, odotin neljä kuukautta ja täytettyäni 18 asiat eivät ole muuttuneet yhtään mihinkään. Äiti vaatii minua menemään töihin jos haluan muuttaa pois, ja muutenkin maksamaan kaiken itse jos ei kotona asuminen huvita. Sanoin lopettavani koulun ja hakevani töitä. Ei kelvannut. Tokikaan en niin haluaisi tehdä lukio-opintojen ollessa loppusuoralla. En saanut edes kesätöitä, joten se siitä sitten.

Jaksamiseni alkaa ihan oikeasti loppua. En tajua mistään asumistukijutuista yhtään mitään. Äiti ei halua auttaa, enkä kuitenkaan saa mitään aikaiseksi. Turha kai siis valittaa. Kusin opintotukenikin, tosin saisin kai minimisumman muutenkin äidin tulojen takia. Tuntuu että olen täällä kaikille vain ongelma. Kaiken tiellä ja kelpaamaton mihinkään. Kuitenkaan en pääse pois, eikä minua haluta päästää pois. Missä vika ? Asuisin mielummin kadulla tai roskakatoksessa kuin täällä. Kukaan täällä ei edes ota jaksamattomuuttani vakavasti, siitä huolimatta että olen oikeasti yrittänyt sanoa asiasta. No, ei kai se mitään. Voihan aina sillä kiristää olemaan hiljaa, ettei saa käyttää autoa. Vau.

No nyt on kevään viimeinen koe tehty ja voi edes koulun suhteen hengähtää hetkeksi. En tosin taas tiedä onko se hyvä vai huono asia. Kaikki muut on kuitenkin töissä ja istun yksin kotona. Ehkä nukun koko kesän. Ainiin, voinhan lukea kuusi kurssia matematiikkaa kesän aikana. Kävin nimittäin hakemassa kirjoituksiin osallistumismaksun tänään kansliasta. Hui.

Speak now.

2011-05-27T14:57:00.000+03:00

Enää yksi koe ennen kesälomaa. Alan jo odottaa lomaa kaikesta huolimatta. Ehkä enemmänkin opiskelumotivaation puutteen ja käsittämättömän väsymyksen takia, kuin itse loman. Tottakai rakastan kesää ja sitä ettei tarvitse palella, jos uskaltautuu poistumaan kotoa ilman kymmentä kerrosta vaatteita. Kesällä on sitä paitsi aikaa harrastaa kaiken turhan kuvaamista, ja leikkiä osaavansa käyttää kameraa. Sen voi toki päätellä näistä kuvista, jotka siis tällä kertaa, ihme kyllä ovat omiani.

Kesällä aion:

- Nähdä kavereita. Myös niitä jotka asuvat jossain kauempana, joita en usein nää. Tähän liittyen ja muutenkin,

- Ajella autolla ympääriinsä. Nyt kun vihdoinkin voin. Suunnitteilla on ainakin matka Tampereelle ja mahdollisesti mökkeilyä ym. matkustelua Suomessa. Auto, hyvä seura ja musiikki = <3

- Mennä festareille. Festarit ovat yksi kesän kohokohdista, ehdottomasti ! Tänä kesänä suuntaamme ainakin kohti Turkua, päämääränä Ruisrock.

- Isostella. Ohjelmassa on kaksi leiriä, toinen alkukesästä, toinen loppukesästä. Ihan kivaa. Tämän kesän jälkeen saa tosin isostelut loppua. Töitä kun ei ole, niin mikäs siinä. Jotain tekemistä edes.

- Valokuvata. <3

- Unohtaa kaiken. Ja heittää aivot narikkaan. Tekee ehkä joskus hyvää.

- Uskaltautua uimaan. Hui, tämä vaatii rohkeutta, mutta ehkä pystyn siihen. Haluaisin ainakin.

- Juhlia, sekoilla, bilettää, riehua ja olla tyhmä. Ensimmäinen kesäni täysi-ikäisenä ! :) tätä on odotettu. Kavereiden synttärit värittävät muutenkin railakasta kesää. Mitähän tästä tulee ? Superhauskaa toivottavasti.

- (pitäisi) Lukea ylppäreihin. Lyhyen matematiikan kirjoitukset odottavat syksyllä.. mutta unohdetaanpa se nyt vielä :D

Nyt valmistaudun kirkkoilemaan, ja sen jälkeen alkaa viikonlopunvietto. Adios amigos :) !

Marry the night.

2011-05-24T21:47:00.000+03:00

It's time to feel the rush, to push the dangerous

I'm gonna run right to, to the edge with you

Where we can both fall in love.

It's been a long time since I came around

Been a long time but I'm back in town

This time I'm not leaving without you.

I wanna love you,

But something's pulling me away from you.

I can be the queen you need me to be

This is my chance to be the dance

Our dream is happening

I can be the queen.

Elämän pieniä iloja <3 Ehkä paras asia tänään. Oikeasti uin syvissä vesissä ja pelkään etten löydä rantaa.