tiistai, 24. tammikuuta 2012

And I told you to be fine.


En jaksa en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa  en jaksa.


ei mulla muuta.

lauantai, 14. tammikuuta 2012

Life's a song.



Viime kesästä asti suunnittelimme neljän kaverini kanssa lähtevämme Turkkiin ensi kesänä. yhdessä. Kaikesta suunnittelusta huolimatta asiat ovat nyt niin, että kolmella meistä on matka, ja kahdella ei. Miksikö ? Siksi, että minä ja se toinen matkaton saimme eilen kuulla niiden kolmen löytäneen kolmen hengen tarjousmatkan, ja nyt sitten varasivat sen. Eihän sillä ole mitään merkitystä, jos me kaksi ei edes tulla. Tokihan voimme ostaa kahden hengen matkan samaan hotelliin samaa aikaa, mutta jotenkin tuntuu, että erään/eräiden ihmisten toimesta meidät on jaettu kahteen eri matkaan. Muutenkin suunnitelmat äkkilähdöstä muuttuivat jotenkin matkan varrella.


Tiedän pettymykseni ja hylätyksitulemisen tunteideni olevan ehkä ylireagoituja ja turhia ja mitä lie, mutta siitä huolimatta tunnen niin. Ei ole ensimmäinen eikä toinen kerta ku näin tapahtuu. Tunnen jääväni ulkopuolelle, olevani epätoivottu ja turha. Ylimääräinen ja merkityksetön niille ihmisille. Kaikille. Kauan sitten haudatut "luulenetteisehaluaettätutustunnoihin" -ajatukset tuntuvat heränneen uudestaan ja jotenkin tuntuu, että joku ei halua minun olevan osa niiden pientä porukkaa.


Voin kuitenkin aina viettää laatuaikaa koulukirjojen ja -tehtävien kanssa. Niitä kun on taas loppumaton määrä odottamassa tekemistä ja lukemista. Kirjoitukset lähestyy ihan vähän liian kovaa tahtia ja ahdistukseni niistä alkaa jo nyt olla melko ylivoimasta. Varsinkin kielten rakennetehtävien kanssa ilmenevät ongelmat turhauttavat ja vievät viimeisetkin toivonrippeet edes melkein hyvistä arvosanoista. Hh.


Huomenna suunnittelin meneväni kuvailemaan jotain talvista. Katsotaan nyt, olisi ihan kiva. Uusi auto olisi myös ihan kiva. Joku sellainen jota voi käyttää myös talvella ilman, että joutuu raaputtamaan jäätä ikkunoista auton sisäpuolelta nähdäkseen ulos. Kesäautona kopperoni on vallan suloinen.



Valitettuani tämän kaiken tänne voisin käpertyä sänkyyni katsomaan Greyn anatomiaa tai jotain. Ahdistaa.:s


sunnuntai, 8. tammikuuta 2012

A spider web and it's me in the middle.

Huomenna koittaa paluu kouluun. Olen tässä viimeiset pari tuntia yrittänyt löytää motivaatiota tehdä enkun yo-vihkoa, mutta jotenkin erinnäisten nettisivujen selaaminen tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta. Kohta alkaakin jo Idols joka on tietenkin katsottava ja Greyn anatomiatkin on vielä kesken.. Kaiken lisäksi olen onnistunut kehittämään itselleni flunssan jostain. Superkivaa ja täydellinen ajoitus -.- Huoh.

Etsin kyseistä biisiä ties kuinka kauan, koska satuin kuulemaan siitä pätkän enkä vain millään saanut päähäni mikä se on. Ärsyttävintä ikinä.


maanantai, 2. tammikuuta 2012

Hangover.


2012. Vuosi alkoi sitten sellaisilla bileillä, ettei tee vähään aikaan mieli juhlia yhtään mitään. Katsotaan sitten synttäreiden aikaan reilun kuukauden päästä :D Voin sanoa, että lihakseni ovat sen verran kipeät että voisin kuvitella juosseeni maratonin viimeyönä. Lisäksi toisesta jalasta on iho rullalla ja toisessakin jalassa taisi jotain naarmuja olla. Oikeasti taisin vain kontata rappusissa ja sen sellaista.


Ensin juoksin kaikki lähialueen kaupat läpi etsimässä juotavaa ja syötävää, sitten pikaisen kotivisiitin jälkeen suuntasin takaisin M:n luo siivoamaan edellisen illan sotkuja ja laittautumaan edes melkein ihmisen näköiseksi. Pian sen jälkeen tulivatkin jo muutkin kaverit ja siitähän se sitten alkoikin Singstarin ja parin siiderin merkeissä. 


Puolenyön aikaan menimme tapamme mukaisesti ulos kentälle ampumaan raketteja. Itse tosin tyydyin kiljumiseen ja karkuun juoksemiseen sekä tähtisädetikkujen polttamiseen. Kentältä mukaan tarttui lisää kavereita ja jossain vaiheessa keksimme taas Singstarin pelaamisen olevan hyvä idea. Sitä sitten jatkuikin sinne aamu seitsemään saakka :D Nukkumaan pääsin joskus kahdeksan aikaan. 


Eihän näissäkään juhlissa voitu sitten välttyä pieneltä draamalta ja sekoilulta :DD Voi että. Muuten ilta oli kaikin puolin hupaisa ja ikimuistoinen. Kuvamateriaalia illasta en julkaise, niin kelvotonta se on. Joka ikinen kuva. Mitä tästä taas opimmekaan..


Tämä päivä onkin sitten kulunut nukkuessa ja siivoillessa. Jäin auttamaan kämpän siivoamisessa, ja lopulta päädyin jäämään tänne yöksi. M meni kuitenkin jo ajat sitten nukkumaan, joten ajattelin että voisin ehkä päivitellä blogia tässä. Yhdeksän tunnin valveilla olon jälkeen kun ei kovasti tee mieli nukkua. 


Toivon syvästi, että tämä vuosi olisi edeltäjäänsä parempi. Että vihdoin saisin asioille tehtyä jotakin, ja että ehkä vihdoin pääsisin pois kotoa. Ehkä minusta vihdoin kaiken uurastuksen jälkeen tulee ylioppilas, ja ehkä saan opiskelupaikan jostain. Ehkä pääsen matkustelemaan ja ehkä kaikki on muutenkin paremmin. Ehkä selviämme maailmanlopustakin, kuka tietää. (:

Nyt haluan vain buranaa ja sanoa hyvää uutta vuotta kaikille :) <3

perjantai, 30. joulukuuta 2011

You're my kryptonite.

Kello on taas melkein neljä, enkä vieläkään ole päässyt sängystä ylös. Tai siis olenhan hereillä, mutta edelleen tässä istun sängyssä. Itseasiassa olen kaverillani, ja kaverini nukkuu tuolla jossain. En raaski herättää. Ei ole ensimmäinen kerta taas tällä lomalla, kun nukun koko päivän ja sitten hypin aamuyöhön asti hereillä. No, mitä pienistä, onhan sentään loma. Greyn anatomia on kaveri ja tietokone, tottakai. Yölliset kaupunkiajelut kuuluvat ohjelmaan myös. Mitäpä sitä muuta lomalla tekisi.

Joulu tosiaan oli ja meni. Lahjaksi sain suunnilleen sen mitä pyysinkin. Paras ja odotetuin lahja oli tottakai uusi putki kameraani <3 tykkään. Joudun toki jakamaan sen äitini kanssa, joka ei oikeastaan tajua kamerastaan yhtään mitään. Ei se kai väärin ole. Voisin tietenkin valittaa ihmisistä jotka haluavat ja saavat järkkärin koska pitäähän facebookkiin saada superhienoja teinipeilikuvia, mutten taida kuitenkaan. Coldplayn uusi levy kuului myös lempilahjoihini tänä vuonna. Niin hyvää musiikkia.

Ajattelin kirjoittaa jonkinlaisen yhteenvedon tästä vuodesta näin vuoden viimeisten päivien kunniaksi. Ihan lyhyesti vaan, ettette kyllästy kuoliaaksi. Muutamia kohokohtia vain. Ei tämä nyt oikeastaan niin ihmeellinen vuosi ollutkaan:


Tammikuussa parasta oli ehdottomasti kanarian matka perheeni ja kaverini kanssa. Mitään muuta ihmeellistä en siitä sitten muistakaan, onhan viime tammikuusta jo melkein vuosi, lol.


Helmikuun alussa täytin 18, joten tottakai se lasketaan helmikuun parhaaksi jutuksi. Toinen superkiva tapahtuma helmikuussa oli wanhojen tanssit <3 päivä prinsessana. Vapaa-aika kului aikalailla autokoulussa. Muistan ensimmäisen ajotuntini ehkä ikuisesti, haha :D pelotti.


Maaliskuussa sitten sain sen ajokortin. Sen jälkeen olenkin ominut perheemme toisen auton lähestulkoon omakseni. Rakastan autoilua. Muuta ihmeellistä ei sitten maaliskuussa tainnutkaan olla.


Huhtikuu taisi olla aika turha. Eipä facebooksitakaan löydy mitään erikoista huhtikuulta :D Ehkä en sitten tehnyt mitään.


Toukokuu alkoi vuoden pahimmalla ihmissuhdedraamalla, jonka unohtaminen olisi hyvin positiivista. Huoh. Jääkiekon MM-kultaa ei tietenkään pidä unohtaa, eikä tunnelmaa torilla sen jälkeisenä päivänä.


Kesäkuu ja loma <3 Vuoden ensimmäinen ripari, juhannus, hajonnut kamera ja yksin asuminen kotona vanhempien ollessa mökillä. Yksin oleminen johti myös siihen, että tajusin voivani olla syömättä kenenkään huomaamatta. Sitä sitten jatkuikin koko loppu kesä.


Heinäkuun paras viikonloppu, tai oikeastaan perjantai, kului Turussa. Ruisrock tietysti. Paramore, Hurts, Carpark North ja The Prodigy <3 Lisää aiheesta voi lukea täältä. Lisäksi heinäkuussa oli kesän toinen ripari, joka tosin päättyi vasta


elokuussa. Leirin lopussa tapahtui myös ensimmäiset puuttumiset syömisiini ja sen jälkeen asioiden selvittelyyn jne. Elokuussa alkoi myös koulu, yllätys. Abivuoden kiireet ja kirjoituksiin lukeminen.


Syyskuu kului ihan oikeasti opiskeltaessa. 28. päivä olikin jo ensimmäinen koitos yo-kokeen muodossa. Lopputuloksenhan kaikki jo tietää. Syyskuun ei-niin-kivoihin tapahtumiin lukeutuu mm. se leiri josta voi lukea jostain vanhemmasta postauksesta.


Lokakuussa järjestelin kavereilleni yllätyssynttäreitä jotka jopa oikeasti onnistuivat ! wow. Lisäksi oli lintsin valokarnevaali ja siinäpä se sitten taisikin olla.


Marraskuun paras idea oli traguksen ottaminen :D au.


Joulukuu oli aika jouluinen ja viimeiset viikot ennen joulua kulutin melko tehokkaasti kirkolla laulutreeneissä. Huhhuh. Opiskeleminenkin taisi jäädä vähän vähemmälle. Nyt vielä uuden vuoden bileet ja vuosi on paketissa ! Kiitos ja näkemiin.

lisään kuvat myöhemmin, nyt menen herättämään ton yhden unikeon. :)))


lauantai, 24. joulukuuta 2011

keskiviikko, 21. joulukuuta 2011

Way back into love.

Lomalomalomaloma ! <3 Sitä piti vaan sanomani, että jotkut ihmiset saavat ajattelemaan asioita. Kadehdin ihmisiä jotka osaavat nauttia elämänsä joka hetkistä. Ihmisiä jotka eivät murehdi turhista ja käyttävät energiansa siihen. Ihmisiä jotka osaavat iloita ihan pienistäkin asioista, ja nähdä kaikessa jotain hyvää ja kaunista. Eräskin ihana sanoi: " i will live every single second of my life. --  i’m not looking for the bad things in my life, just for the good ones. i don’t let anything bring me down and i always find something good in everything. -- Life is nice.. We shall enjoy it :)"  Toivon jonain päivänä kykeneväni samaan. :)